http://blogit.demari.fi/jormajurmu/2009/10/03/johdonmukaisuus-petti/
Johdonmukaisuus petti!
03.10.2009 Kirjoittaja: jormajurmu
Torstaina, lokakuun ensimmäisenä 2009, eduskunta sai vihdoinkin hallituksen tiedonannon vaalirahoituksesta. Sisällöltään pääministerin esittelemä tiedonanto oli hajuton ja mauton. Se ei vastannut yhteenkään kysymykseen täsmällisesti, ei edes hallituspuolueiden omaan linjaukseen tulevasta avoimemmasta ja korrubtoitumattomasta vaalirahoitusjärjestelmästä. Politiikan moraalia vahvistavat toimenpiteet olivat ylimalkaisia ja mitään sanomattomia.
Julkisuus on ilmeisen tarkoituksellisesti herkutellut SDP:n äänestyskäyttäytymisellä. Tosiasiassa se käyttäytyminen oli ainoa johdonmukainen toimintatapa demareille.
Vähemmälle keskustelulle julkisuudessa on jäänyt se, että hallituspuolueiden johdonmukaisuus petti täydellisesti kannattaessaan Kristillisdemokraattien sanamuotoa päiväjärjestykseen siirtymisestä.
“Kuultuaan valtioneuvoston tiedonannon vaalirahoituksesta eduskunta edellyttää, että hallitus antaa viipymättä eduskunnalle esityksen lainsäädännöksi, jossa puolue- ja vaalirahoitus tehdään avoimeksi, yksittäisille tukisuorituksille asetetaan kohtuullinen katto, valtion ja kuntien sekä niiden omistamien yhteisöjen ja niiden tai Raha-automaattiyhdistyksen rhoitusta saavien yhteisöjen ja säätiöiden vaalituet sekä ay- ja muiden etujärjestöjen , joiden jäsenmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia, maksettavat vaalituet kielletään, puolue- ja vaalirahoituksen valvonta järjestetään tehokkaksi ja säädösten rikkomisesta asianmukaiset sanktiot,”
Eduskunnan luottamuslauseäänestyksessä on nyt hallituspuolueet näin äänestäen, sitoutuneet kannattamaan edellä mainittuja, vahvistettuna lainauksessa mukana olevia kohtia.
Onneksi demarit ymmärsivät äänestää toisella äänestyskierroksella tästä KD:n päiväjärjestykseen siirtymislauselmasta poiketen tyhjää. Vaikka äänestyskäyttäytyminen näyttää julkisuudessa vähän oudolta, niin demarien tavoitteiden kannalta se oli perusteltua ja tärkeää näin toimia.
Olen muutamia pääministerin tiedonantoja seurannut, mutta näin surkeaa, suorastaan kansanedustajia vähättelevää tiedonantoa en ole koskaan nähnyt. Se oli riman alitus jopa tältä “kassakaappihallitukselta”.
Vaalirahakeskustelu tulee jatkumaan ja kansalaiset ovat erittäin pettyneitä poliitikoihin. Se keskustelu on paikallaan ja meidän pitää tehdä ihmisille selväksi mm. että Keskusta, Kokoomus, Vihreät, RKP, KD ja Vasemmistoliitto kannattaa yhteisöjen, säätiöiden ja etujärjestöjen vaalitukien kieltämistä ihan virallisesti luottamuslauseäänestyksen perusteella.
Jutta Urpilaisen vastaava heitto julkisuuteen oli asian harkitsemiseksi ja keskustelun avaamiseksi, ei siis hänen mielipiteensä, eikä SDP:n mielipide tai tavoite.
Hallituspuolueiden ja Vasemmistoliiton ja johdonmukaisuus petti pahasti.
Tästä kannattaa keskustella julkisuudessa, samalla kun seuraamme onko päämisterille tärkeämpää osoittaa rehellinen toimintansa vaalirahakysymyksissä ja rahoittajaryppäitä perustelevan puolueen puheenjohtajana, kuin jonkun yhtiön toimitusjohtajan lynkkaaminen poliittisella arvovallallaan. Jos pääministeri on varma rehellisyydestään, niin hänen ei olisi tarvinnut ryhtyä mihinkään toimiin TV2:n ohjelman väitteiden tai mielikuvien perusteella.