Lyhyt rapo tällä kertaa:
A-A:
Alle sopivan tuntuinen auto #2. Pito oli pirun hyvä heti alusta saakka ja jo heti ekoilla kierroksilla pääsin hieromaan viimeisiä ajolinja- ja jarrupaikkavirityksiä kohdilleen.
Aamulla päätin kokeilla yhtä uutta kikkaa pitkään vasuriin ja se tuntui toimivan hyvin. Tuloksena a-a:n 5. sija joka tässä porukassa oli varsin kelpo suoritus.
Kisa:
Arvonnassa alle tuli #6, joka oli tuttu salatreenisessiosta ja pidin autosta jo silloin. Nyt se oli samaa luokkaa, ja vaikka ei radan nopein niin juuri passeli ominaisuuksiena puolesta minun ajotyyliini.
Lähdössä Nipsu meinasi kammeta ohi, mutta pysyi onneksi takana. Ekalla kierroksella huomasin että nyt tarttee kytätä kierros, pari ennen mitään ohitusliikkeitä, sillä edessä käytiin kovaa kahinaa.
Tokan kierroksen jarrupaikasssa sitten kolahti: minuun tuntui joku osuvan kylkeen tai perään ja samassa joku oli poikittain edessäni! Ehdin väistää hieman ja osuin jonnekin keulan kohdille ja onneksi pääsin jatkamaan. Pari kuskia edestä putosi pois.
Wope ja Nasty nahistelivat edessä eivätkä päässeet sen vuoksi karkuun ja tyydyin seuraamaan perässä. Jokunen kierros myöhemmin päätin koittaa ohitusta. Pääsuoran päässä aukeni oikealla rakonen ja lykkäsin autoni siitä sisään ja samalla ohi kummastakin. Voi sitä onnistumisen tunnetta
Taisi olla Wope joka kuitenkin kuittais takaisin ja siinä pari kierrosta sitten ajelin kakkosena, mutta tunsin että nyt on kulkua alla ja seurasin perässä ja tein myöhemmin uudelleen ohituksen. Sen jälkeen alkoikin kaulaa syntyä pikku hiljaa taakse.
Loppuosuudella Haikki ilmestyi peräpeiliin ja alkoi saavuttamaan hiljalleen, mutta pystyin kontrolloimaan ajoani hermostumatta ja ajelin auton varman päälle maaliin.
Ruutulippua heilutti tallikaveri joka kruunasi täydellisen kisan.
Kypärän sisällä huusin kitarisat tunnottomiksi ja palkintopallilla otin samppakaljasuihkun. Silmät vähän kirveli, siitä irvistykset kuvissa
Toivottavasti muutkin keskikastin kuskit saavat tästä pontta ajamiseen, sillä se on näköjään mahdollista voittaa kisa kunhan alle tulee auto johon on luottoa sekä kuun vaiheet sekä planeettojen asennot ovat juuri oikein sinä päivänä :ahem:
Taso sarjassa on kova, joten rankkaan tämän voiton urallani yhdeksi parhaista.
Rata on toki tuttu minulle ja olen aina saanut aikaiseksi tuolla hyviä aikoja, mutta voitto on voitto ja makea sellainen!
Seuraava Kaanaa-kisa on jo ensi viikolla ja firmajoukkueemme puolustaa edellisvuoden mestaruutta. Nyt on hyvä fiilis mennä ajamaan sinne.
Suurkiitos taas kaikille osallistuneille!