Offtopic eli sättimistojck

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Mitähän vitun keskustelua täälläkin taas käydään.

Hienoa nähdä, että kaikki tuntuvat miellellään tasaavan sen painorajan just siihen omaan painoon - oli perustelut sitten mitä hyvänsä. Näinhän sitä kätevästi itteä keyvemmät saa aina painoja ja muut onkin läskejä ja hitaita. Eipä sinänsä, tuo 90 kg painoraja on sattumoisin osunut mun elopainoon tosi hyvin. Toi on pidempään noin ollutkin, ja en kyllä ymmärrä lainkaan mitään perusteluja miksi ihmeessä sitä pitäisi alkaa siitä muuttamaan. Eri asia toki jos joku ratayrittäjä ei JOSTAIN VITUN NAURETTAVASTI SYYSTÄ suostu enempää painoja autoihinsa laittamaan, koska "ajettavuus menee". Lässyn, lässyn, saatana.

Mutta tuota noin, jos kerran painorajaa nyt alettaisiin säätämään jonnekin 75-80 kilon kohdalle, niin mun mielestä vois samantien heittää ne painot hevonvittuun koko sarjasta, kun noilla mitään merkitystä sitten enää juuri olekaan. Sama körötellä sit jokaisen niillä läskeillä, mitä kantaa, niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Eipä tartte meiläläisen jatkossa enää top 10 sijoista haaveilla edes painotasauskisoissa. Noh, keksiihän sitä saatana jotain parempaakin tekemistä sille 50 euroselle.

Vittu.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Lisätään vielä, että tässähän näkyy tämä ero mikä kuskeissa tässä sarjassa on. Osa on kevyempiä ja oletusarvoisesti tietysti haluaisi ajaa kokonaan ilman painoja ja sitten on se pienehkö läsikilaardikööri, joka painotasauksia haluaisi. Läskisarjaa siis kaivattaisiin, mutta ei henkilöt siihen riitä, joten kevyempien eduilla mennään. Minkäs sille sit tekee tai voi.

Ja minä missään vitun kärjessä ajais vaikka Haikille lyötäis 1500 kiloa autoon ja Lada reppuun, kunhan nyt tuossa ns. omassa ryhmässäni pääsis kerran edes vähän näyttämään että osaan jollain tavoin ajaakin - tietyillä radoilla ja ilman painon negatiivisia vaikutuselementtejä.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13757
VMKCn Christian loppuvuodesta jutteli mailitse mulle uusista autoista, ja 30kg painoista. Sen jälkeen vissiin päättäneetkin jättää maksimin 15een kiloon. Juuri ajettavuuden takia.
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Samapa tuokin, meinaan 90kg. Jos 15kg on raja, niin tietää ainakin että itseä 5-10kg painavammatkin saa kopan täyteen. Miähän en nilkkapainoja ota. Saa saman hyvänolon tunteen, kuin Puolipöhkö sijoittaessaan.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Joskus oon koittanut juosta nilkkapainojen kanssa ja oli se aika koikkelehtimista. Momentti kun lähtee liikkeelle niin melkein jalka irtoaa ja jänteet repeilee.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Ei sekään varmaan väärin olisi kokonaisuuden kannalta, jos 30 kiloa rautaa saava kuljettaja kärsii ajettavuuden muodossa, koska sarjassa on kuitenkin myös noita painontasauksettomia kisoja jossa etu/haitta menee toisin päin.

Ja joka ainoahan saa vapaasti syödä itsensä 90 kiloiseksi, jolloin painojakauma pysyy optimaalisena.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Ja joka ainoahan saa vapaasti syödä itsensä 90 kiloiseksi, jolloin painojakauma pysyy optimaalisena.
Itse ajattelin aloittaa twerkkausharrastuksen, jotta massiiviset pakaralihakset pitävät painopisteen jatkossa alhaalla. Pää pitäisi myös saada mahdollisimman pieneksi, mkay?

Joku voi myös koittaa kassien pumppaamista sellaisksi 5 kilon nyyteiksi.
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Mitä tulee painojen kiinnittämiseen kuljettajaan, niin sitä en kyllä kannattaisi. pienissä määrin se on ok, mutta jos laitetaan 15-20kg nilkkoihin niin ei se Haikkikaan oo yhtään sen terveempi ko. suorituksen jälkeen kuin kylkiliiviajon jälkeen.
...onko sulla mitään hajua, kuinka painavia nilkkapainot ovat?
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Ja mitä tulee tuohon ajettavuusasiaan, niin ainakin mulle olisi ihan ok, vaikka painoraja hilattaisiin sinne 90:een ja lisäpainoja sitten siihen 30:een kiloon asti, jos ei omat "resurssit" riitä. Ei tuo ole kuin yksi kilpailu kaudessa, ja samat nimet siellä kärjessä kuitenkin pyörivät kisasta toiseen, ajettiin sitten millä systeemillä tahansa.

Täytyy nyt muistaa, että autotuuri tulee vaikuttamaan huomattavasti enemmän kuin joku lisäpainoista johtuva ajettavuuden muutos. Ja sehän on sitä paitsi kuljettajan omalla vastuulla, osaako ajaa sellaisella ajotyylillä, ettei ajettavuus kärsi liiaksi painoista. Onhan KIC:ssäkin mahdollista ajaa joko oikein tai väärin.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Mutta tuota noin, jos kerran painorajaa nyt alettaisiin säätämään jonnekin 75-80 kilon kohdalle, niin mun mielestä vois samantien heittää ne painot hevonvittuun koko sarjasta, kun noilla mitään merkitystä sitten enää juuri olekaan. Sama körötellä sit jokaisen niillä läskeillä, mitä kantaa, niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.
Jos joku elää kurinalaista terveellistä elämää ja sen ansiosta painaa 60kg, niin mun mielestä on idioottimaista rankaista siitä (tai toisinpäin kääntäen on typerää palkita läskiä painohyvityksillä). Mut jos nyt ihan pakko on, niin tasataan sitten siihen keskimääräiseen painoon. Mä en tiedä onko meidän sarjassa ketään, jolla 80kg menis painoindexiskaalassa alipainoksi, joten se on ihan perusteltu lukema. Kaikilla on siihen edellytykset päästä ihan normaalilla terveellisellä ruokavaliolla ja kohtuullisella liikuntamäärällä. Jonkki on mielestäni hyvä esimerkki siitä.

...onko sulla mitään hajua, kuinka painavia nilkkapainot ovat?
1-2kg? Mut jos te nyt meinaatte nilkkapainoilla ratkaista tän painotasoitusongelman, niin sehän tarkottais vähän isompia tiiliskiviä nilkkoihin?
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Tämä menee nyt jo ihan otsikon mukaan, mutta: ihanko tosissaan täällä meinataan, että 60 kg on jokaiselle aikuiselle miehelle hyvä paino ja merkki "terveellisistä elämäntavoista"?

Oikeesti?
 
Viimeksi muokattu:

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Tämä menee nyt jo ihan otsikon mukaan, mutta: ihanko tosissaan täällä meinataan, että 60 kg on jokaiselle aikuiselle miehelle hyvä paino ja merkki "terveellisistä elämäntavoista"?

Oikeesti?
Ei vaan 80kg. opettele lukemaan.

Edit: siis jos joku on pituudeltaan lyhyt ja paino on myös alhainen, niin eikai se huonokaan asia ole? Sinä olet sitä mieltä että siitä pitäisi rangaista ja läskeys palkita?
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Jotenkin on semmonen tunne, että jos Hitler näkisi tämänkin toikin ja koko KKWCS pelleilyn, niin suuttuiskohan tuo?
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Ei vaan 80kg. opettele lukemaan.

Edit: siis jos joku on pituudeltaan lyhyt ja paino on myös alhainen, niin eikai se huonokaan asia ole? Sinä olet sitä mieltä että siitä pitäisi rangaista ja läskeys palkita?
Mun mielestä jokainen voisi hiukan edes miettiä, mitä sontaa kirjoittelee. Että 80 kiloa on nyt päätetty siksi läskin/ei läskin rajaksi.

Ja alipainoisuudestahan tuossa ollaan palkitsemassa. Muutenkin on hyvin kyseenalaista alkaa nimittelemään muita läskeiksi jos ei satu olemaan samanlainen lihakseton ruipelo kuin itse on.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Sarjassa on 2 kisaa kymmenestä joissa painoja on mukana, kahdeksassa ei.
"Oikeissa sarjoissa" niitä painoja pitää laittaa jokaiseen kisaan, niin miten yhtäkkiä nämä kaksi kisaa on ongelmia?

Ja jos KiC tasapainottaa 90kg lukemaan painot kisoissaan, miksei myös me niin tehtäisi?

Ja kolmantena, jos tästä olisi kuskille oikeesti haittaa/varaa (nilkkapainot jne) niin sitten ymmärtäisin kitinän itsekin.
Mieluummin itsekin ottaisin 30kg lyijyä autoon kuin sen että se kulkee mukana "luonnollisesti".
Parempi se silti lyijynä on olla mukana, koko kauttakin ajatellen.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Ja jos KiC tasapainottaa 90kg lukemaan painot kisoissaan, miksei myös me niin tehtäisi?
Keskustelu lähti vissiin siitä, että VMKC:lla autoon saa vain 15kg lisäpainoja. Jos painot siellä laitetaan 90kg:een niin silloin 60kg painoiset ajavat edelleen 15kg alipainoisina. Tämän takia on mielestäni myöskin perusteltua, että se raja on siellä matalampi mitä on KICssä.

Mitä tulee sitten muuhun lätinään, niin saahan sitä mielipiteensä sanoa koko asiasta? Johan tuossa aiemmin sanottiin että painohyvitykset on virallisissakin sarjoissa mukana, mutta ei se silti tarkoita sitä, että se reilua olis.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Että 80 kiloa on nyt päätetty siksi läskin/ei läskin rajaksi.
Sä sen sanoit.
Kuten jo totesin niin jos on pakko tasoittaa niin 75-80kg ois paras raja, koska se on keskivertopituisen ihmisen keskimääräinen paino. Sillä nyt ei sinänsä noin muuten ole suurta merkitystä onko se 80 vai 90kg, mutta mielipiteeni asiasta nyt kuitenkin sanoin.

Ihmettelen myös sitä, että nämä kannanottoni tuntuvat vuosi toisensa jälkeen nostavan joillakin sykettä niin kovasti. Joka kerta kun aiheesta keskustellaan, sanon samaa, ja joka kerta reaktio on sama.
Relatkaa vähän. Menkää vaikka pizzalle. :)
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Kannattaisiko sitten pidättäytyä noin avoimesti nimittelemästä muita ja hakemasta sitä, että kuljettajia "palkitaan" asioista, joista palkitseminen tulee omaksi eduksesi? Kun kerran olet huomannut, että näkemyksesi aiheuttavat akuuttia vitutuasta.

Ei täällä ole öö ruzkaan vaatimassa, että joka kisaan kuuluisi skittasoolo ja esittämässä, että tämä skittasoolottomuus on ei-kitaransoitollisen toiminnan palkitsemista.
 
Ylös