Vettelin Q3 näytti jo menevän ihan pieleen mutta viimeisellä mahdollisella hetkellä puristi sentään hyvän kierroksen.
Hamilton on kyllä ihan pelle. Auto on osoittanut ylivomansa koko viikonlopun ja sitten kun ottaa hikisesti viimeisellä yrityksellään pehmeämmillä renkailla paalun (mikä on tietty ihan ok) niin alkaa hirveä tuuletus ohjaamossa. Siis ei mitään tasoa taas. Oikeat voittajat ottavat vaan ihan coolisti, varsinkin kun ei ole vielä kisa kysessä, vaan aika-ajot. Jotenkin ymmärtäisi jos kyseessä olisi ollut joku Force Indian paalu, mutta kun ajetaan parhaalla autolla radalla joka vielä pelaa auton vahvuuksien suuntaan, niin ei ymmärrä tällaista.
Force Indiasta puheen ollen oli muuten aika rypistys tallilta tänään. Saivat varmaankin eniten irti autostaan suhteessa muihin.
Forcen tulos ja moni muukin seikka viittaa kyllä siihen, että renkaiden saaminen toimintaan oli aika haasteellista ja hyvin pienestä kiinni. Veikkaisin että Schumin putoaminenkin liittyy tähän. Schumi mielestäni ajoi itse asiassa varsin hyvin, joskin loppua kohti Q2:ssa meni yliyrittämiseksi kun varmaankin radion kautta sai tietää ettei aika riitä.
Huomasinko oikein että Hamiltonilla oli pehmeät renkaat ja Red Bulleilla molemmilla kovat? Tämä voi olla aivan ratkaisevaa kisassa jos pehmeät renkaat kuoriutuvat nopeasti kuten aiemmin tänä viikonloppuna. Jos kärjestä joutuu tulemaan varikolla renkaanvaihtoon liian pian, voi joutua ajelemaan sen jälkeen hitaampien takana jonossa, koska oletan että aika moni keskikastista tulee lähtemään kisaan kovemmilla renkailla ja ajaa pitempään kuin mm. Hamilton. Red Bullin koko lauantai viittaisi siihen että he koko ajan kallistuivat valitsemaan kovemmat renkaat Q3:een jotta niillä voidaan lähteä sitten kisaankin. Tässä vaiheessa veikkaisin että se oli täysin oikea veto koska aika-ajovauhtiakin kuitenkin löytyi ihan riittävästi, kunhan lähdössä pitävät sijoituksensa ja pysyvät Hamiltonin tuntumassa.