Alzon
Well-known member
- Liittynyt
- 15.9.2009
- Viestit
- 340
Kiinnittikö kukaan muu huomiota minun ja Brundlen lisäksi taas useaan otteeseen tapahtuneeseen sijoitusten puolustamiseen oikaisemalla. Ainakin Schumacher ja hulkenbäri vetivät komeasti vikan shikaanin suoraksi ohittajan ollessa rinnalla. Aiemmin vastaavaa on nähty muuallakin ainakin viimevuoden Monzassa jompikumpi Williams esti Toyotan ohittamisen tällätavoin.
Rangaistuksia tästä ei ole jaettu, mikä ihmetyttää minua kovasti. Shikaanin kuttaamisesta rangaistuksia saa vasta toistuvan oikomisen johdosta, mutta minusta on pöyristyttävää että sijoitusta saa tällätavoin puolustaa jättämällä jarrutuksen niin myöhään ettei voi ajaa mutkaa enää läpi.
Mielestäni jos auto on takakontissa kiinni ja joutuu oikaisemaan niin sen pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, että joutuu sijoituksen antamaan pois. :thumbdown Säännöille ja tuomareille.
enivei :thumbup: kisalle kokonaisuutena. Piti vaan vähän purkaa tuntoja.