Tämänkertainen kilpailu Silverstonessa oli hieno ja vaikka ohituksia ei ihan niin hirveästi nähty niin kuitenkin kisassa oli mausteensa. Red Bullin viikonloppu oli hyvä ja huono sanan kumpiakin äärilaitoja korostaen. Mark Webber otti ja voitti kilpailun ohittamalla hienosti Vettelin. Ilman Vettelin ja Hamiltonin pientä törmäystä alussa kisailu olisi ollut tiukempaa herrojen välillä. Tallissa on kuohunut jo vajaan vuoden verran enemmän tai vähemmän sisäisesti ja nyt se on huolimatta siitä mitä sanotaan niin roihahtamassa liekkiinsä. Vettelistä on yritetty leipoa uutta Schumia ja maine näyttää olevan nousemassa päähän. Toisaalta taas Vettel joutuessaan vaikeuksiin vastaa aivan Schumia kun Kengäntekijä oli nuori eli virheitäkin tuli ja ylilyöntejä. Hieno taistelu kuitenkin tänään ja pisteille mies pääsi huolimatta renkaista. Tosin lopussa ne olivat jo kuluneet liikaa.
Rosberg ajeli hienosti maaliin kolmantena ja Hamilton oli hienosti toinen. Ferrari jatkaa syvällä kyntämistä ja Italian lehdistö alkaa pikkuhiljaa ruveta myös kritisoimaan Alonson ajoja kun ei menestystä kuulu... Button ajeli hienosti neljänneksi ja jos vain lähtöpaikka olisi ollut parempi niin voitosta olisi voinut myös ajaa tai ainakin palkintokorokepaikasta. Kisan hienointa ajoa ajoivat ehdottomasti vaikkakin pienellä huomiolla Rubens Barrichello ja Kamui Kobayashi. Williams on saamassa vauhtia alleen ja Kamui-san alkaa myös saada jälleen vauhtia alleen. Pisteitä tulee tasaisemmin, jos vain pelit kestävät niin tulokset vaikuttavat loppukautta kohden lupaavilta.
Sutil ajoi myös hyvää kisaa ja toinen Nico sai myös pisteen. Schumilla jatkuu meno varjojen mailla, mutta hyviä otteita löytyy ajoittain. Liuzzin ja Buemin ja Petrovin kilpailut olivat melko keskinkertaisia, mutta hyviä taisteluita miehet kävivät kukin omassa asemassaan. Kubicalla oli jotain auton kanssa pielessä jo melkein alusta alkaen joten keskeytys lopulta sitten tuli. Massan kisa meni myös yhtä hajuttomasti rengasrikon ja sohlailun merkeissä. Alguersuari ajoi hiekoille ja keskeytti ja de la Rosan kisa päättyi myös ja di Grassi ajoi hyviä kierroksia Virginillä, mutta tekniset murheet päättivät matkan. Kilpailun takarivissä Lotukset ajoivat jälleen parhaiten ja tällä kertaa homma meni Trullille ja Heikki jäi taakse. Yleisesti ottaen Heikki on ollut parempi kuljettaja tai ainakin Heikillä on halua ja tahtoa nousta paremmaksi.
Siitä lisää Lotuksen puolella. Hispanialla vauhti otti takapakkia ja Glock ajoi Virgininsä myös maaliin. Tuomariston toiminta oli hidasta tässäkin kisassa mutta hyvä, että tuomiokin tuli. Ainut miinus siinä oli taas arpominen ja empiminen ja Kubican jo tapahtunut keskeytys. Ferrarilla on taas itkemistä tuomioiden kanssa ja muutenkin homma näyttää tämän vuoden osalta olevan taputeltu Maranellossa jos hommat jatkuvat tuohon malliin. Tosin pisteitä on vielä paljon jaossa, mutta pienillä sijoilla ajaminen ei auta asiaa paljoakaan.
Kisan selostus oli pitkästä aikaa jopa Maikkarin standarien alle menevää...:jaska: Mustakari löpisi omiaan ja Saarella oli vain Vettel-hehkutus päällä ja sitten pahin virhe oli Alguersuarin sekoitus Webberiin. JJ pelasi ehkä pelejä, mutta heti kun lähti niin Saarella kyllä on ollut pasmat sekaisin ja omia virheitä tulee noin paljon... tulee mieleen kyllä Saaren alkuajat tai ihan pahimmillaan kun lisää Mustakarin horinat niin jotkut vanhat YLE:n ajat kisat mieleen...:jaska:
Kilpailun renkaat kestivät hyvin ja vertailu oli melko samanlaista keskenään. Ainoastaan pehmeillä renkailla oli hieman aikaisemmat pysähdykset, mutta eivät paljoa joten niistä ei ole sen enempää sanottavaa. Varikkopysähdyksistä taas voidaan sanoa, että kellot näyttivät välillä väärää aikaa. Muuten ajat menivät hyvin ja seuraava kisa ajetaankin Hockenheimissa. Rata on muuttunut radikaalisti joten rengasvertailua ei voi tehdä, mutta olettaisin kovien renkaiden olevan avainsana kisassa ja pehmeitä renkaita käytetään vain alussa tai ihan lopussa. Luultavasti kova rengas kuitenkin on avainsana kisaan.