Tallimääräysten historiaa

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18472
...mistä tulikin mieleeni, mahtoikohan tuo Let Michael pass for ze championsheep -kommentti olla vuoden 2001 vai 2002 kisasta?
Kyseinen komentti taisi olla vuodelta 2002, schumi myönsi silloin että Itävallasssa nähdyllä tavalla otettu voitto ei ollut hänen mieleensä....

Tämä on tiimiurheilua enemmän kuin moni tajuaa, ja siksi tiimin etu tulee aina ennen kaikkea muuta, Michael yritti selventää kisan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tilannetta.

Kaikkiin kysymyksiin Schumacherilla oli kohtuullisen hyvin perusteltu vastaus silloin, vasta kun vottajalta kysyttiin miksi FIA ylipäätänsä järjestää valmistajen (tallien) maailmanmestaruussarjan lisäksi myös kuljettajien MM-sarjan, hän ei enää osannut tai halunnut vastata siihen.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Itse jokainen voi arvailla olisiko Alonso tullut extrastopille auttaakseen Hämäläistä voittamaan mestaruuden.
Uskon että olisi. Ei sekään nyt niin nuija sentään ole.
Alonso oli jo lähtemässä tallista ja välit McLarenin johtoportaaseen sekä Hamiltoniin olivat viileät. Jos radioon olisi tullut sellaista käskyä ylimääräiselle varikkostopille tms., olisi Alonso luultavasti vain pistänyt radion pois päältä.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Kyllähän se on niin että Ferrari asiat täysin väärin kun kerta Ecclestone, Schumacher, Montezemolo ja Briatore ovat sitä mieltä että Ferrari teki oikein kun ajatti Alonson Massan edellä maaliin. Jos jokin asia saa kaikkien neljän kannatuksen niin se riittää syyksi vastustaa sitä.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Ex-formulamestari Niki Lauda jatkaa Ferrari-tallin kritisoimista Saksan GP:n tallimääräyskohun jälkimainingeissa. Laudan mukaan Ferrarille sääntörikkeestä langettu sakko on pelkkä vitsi.

Felipe Massa joutui tallimääräyksellä päästämään tallitoverinsa Fernando Alonson ohitseen Saksan GP:ssä. Kisatuomaristo lätkäisi Ferrarille tästä 100 000 dollarin (noin 77 000 euroa) sakon.

- Näiden tallien budjeteissa 100 000 dollaria ei merkitse mitään. Jos he ostivat sillä itselleen maailmanmestaruuden, niin koko homma on täysi vitsi, jyrähti Lauda RTL-televisiokanavan haastattelussa.

Lauda ei ole yksin mielipiteineen. Sveitsiläinen ex-formulakuski Marc Surer katsoo, että ilman Kansainvälisen autoliiton FIA:n jatkotoimia tallimääräykselle määriteltiin Hockenheimissa hinta.

- Jos talli tietää tallimääräyksen käytön maksavan heille 100 000 dollaria, niin he ottavat seuraavaan kisaan mukaan shekkivihon, kommentoi Surer itävaltalaiselle Servus TV:lle.

(MTV3)​


Brittilehtien lisäksi tietenkin McLarenin väki on lobannut kovan rangaistuksen puolesta tai ainakin tuominnut teon. Samoin Mersun johto kuten Red Bullinkin. Useat kolumnistit sekä myös lausuntoautomaatit kuten Lauda. Todtia painostetaan samalla epäillen kun on ollut itsekin näitä tekemässä.

Ferrarin toimien takana äänekkäästi Briatore ( ehkä menossa talliin), Schumi joka luonnollisesti ymmärtää näiden käskyjen päälle, Bernie joka tykkää kun ylipäätään puhutaan ja muutama muu.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Ferrarin toimien takana äänekkäästi Briatore ( ehkä menossa talliin), Schumi joka luonnollisesti ymmärtää näiden käskyjen päälle, Bernie joka tykkää kun ylipäätään puhutaan ja muutama muu.
Oisko sulla todisteita Briatoren ja Ferrarin neuvotteluista.. Hatusta heittelet näitä todisteita..

Totta helvetissä kilpailevien tallien edustajat kritisoivat tilannetta! Yhtä lailla se olisi kuitenkin voinut tapahtua heillekin.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Oisko sulla todisteita Briatoren ja Ferrarin neuvotteluista.. Hatusta heittelet näitä todisteita..

Totta helvetissä kilpailevien tallien edustajat kritisoivat tilannetta! Yhtä lailla se olisi kuitenkin voinut tapahtua heillekin.
Ei ole todisteita eikä todistetaakkaa vaan esitin käsitykseni lukemieni artikkelien ymv perusteella. Eipä ne lehdetkään palstoilleen juuri todisteita paina. Sinähän voit esittää vastatodisteita kun lähdet näitä kumoamaan tai sitten esität sinäkin vain mielipiteitäsi. Sattuvasti keskustelupalstalla kuitenkin.

Ja mistä helvetin hatusta ( sinun sanoja käyttääkseni ) sinä hakisit EHKÄ -sanalle todisteita. Olisiko näin helteillä varaa jättää se pipo pois - tuntuu kiristävän.
 
Viimeksi muokattu:

JahJahBlowJob

Well-known member
Liittynyt
9.7.2010
Viestit
640
Kovasti mikael taas lateli kaikkea hauskaa eikä vaihteeksi mitään todisteita. Toki mielipiteitä voi ladella, mutta kannattaisi mikaelin jo tulla pois mikä-mikä-maasta ennenkuin mielipiteensä sanoo julki. :D
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Kovasti mikael taas lateli kaikkea hauskaa eikä vaihteeksi mitään todisteita. Toki mielipiteitä voi ladella, mutta kannattaisi mikaelin jo tulla pois mikä-mikä-maasta ennenkuin mielipiteensä sanoo julki. :D
Olen kyllä täysin vakuuttunut siitä, ilman todisteitakin, että tiedän teitä enemmän ja paremmin, mitä mieltä minä olen.
 
Viimeksi muokattu:

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Ja mistä helvetin hatusta ( sinun sanoja käyttääkseni ) sinä hakisit EHKÄ -sanalle todisteita. Olisiko näin helteillä varaa jättää se pipo pois - tuntuu kiristävän.
Spekuloidahan aina saa, älä nyt näillä keleillä kiihy. :D

Mutta mieti posiitivisia asioita, Alonso on tällä menolla mestaruustaistossa mukana. Kiitos Santanderin, Briatoren ja Massan. Alonso saa noilla hyvitettyä FIAn häneltä pois riistämät pisteet. Vääryys on oikaistu.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Spekuloidahan aina saa, älä nyt näillä keleillä kiihy. :D

Mutta mieti posiitivisia asioita, Alonso on tällä menolla mestaruustaistossa mukana. Kiitos Santanderin, Briatoren ja Massan. Alonso saa noilla hyvitettyä FIAn häneltä pois riistämät pisteet. Vääryys on oikaistu.
Mun käsittääkseni Alonso on ollut nettohyötyjien joukossa kun FIA on tuomariston johdolla punakynällä korjaillut kisatuloksia jälkikäteen. Ainakin Monacossa tuli pari ekstrapistettä laariin Schumille langetetun aikasakon jälkeen.
 

herb

Well-known member
Liittynyt
10.1.1999
Viestit
339
Spekuloidahan aina saa, älä nyt näillä keleillä kiihy. :D

Mutta mieti posiitivisia asioita, Alonso on tällä menolla mestaruustaistossa mukana. Kiitos Santanderin, Briatoren ja Massan. Alonso saa noilla hyvitettyä FIAn häneltä pois riistämät pisteet. Vääryys on oikaistu.
Ei FIA ole Alonsolta pisteitä vienyt. Pisteitä on mennyt varaslähtöön, seinään osumiseen treeneissä, valkoiselle viivalle ajamisella startissa, jäämällä ulos viimeisestä aika-ajosta vaikka Massa todisti auton sinne yltävän, ohittamalla laittomasti (kahdesti: Kubican jälkeen rangaistiin sääntökirjan mukaan ihan oikein, Massan ohittaminen kaikki neljää pyörää radan ulkopuolella jäi jostain syystä rankaisematta) jne.

FIA ei kuitenkaan ole niitä pisteitä Alonsolta vienyt, mies on töpeksinyt ihan omiin nimiin. Jos tarkkoja ollaan, FIA on lahjoittanut pisteitä Fernandolle kun ei huomannut rangaista vaikka mies oikaisi varikkolle menotiellä mutkan suoraksi kaikilla neljällä pyörällä ja palasi viivojen väliin tallikaverinsa eteen, eli suoritti laittoman ohituksen (hyötyi oikaisusta).
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13783
...kaikilla neljällä pyörällä ja palasi viivojen väliin tallikaverinsa eteen, eli suoritti laittoman ohituksen (hyötyi oikaisusta).
Ne viivat eivät selvästikään olleet kriittisiä auton sijainnin suhteen. Kuskipalavereissa ennen kisaa jutellaan jotain ajeluihin liittyvää ainakin.
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Nyt taisi huumorin kukka mennä vähän ohitse...
 

Pete

Well-known member
Liittynyt
28.11.1999
Viestit
1211
Sijainti
Oulu
Pitää paikkansa, 2001 Rubens päästi Schumacherin ohitseen toiseksi maaliviivalla.

...mistä tulikin mieleeni, mahtoikohan tuo Let Michael pass for ze championsheep -kommentti olla vuoden 2001 vai 2002 kisasta?
2001.

Rubenssihan kommentoi lehdistössä myöhemmin, että kestää tallimääräyksen koska talli oli luvannut ettei tee tallimääräyksiä jos Rubens on voitossa kiinni. No vuodenhan se lupaus kesti ja se on pitkä aika Ferrarille. :alppu:
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8257
Sijainti
Helsinki
Rosbergin mielestä määräykset - jos niitä pitää käyttää missään vaiheessa - on syytä ottaa käyttöön vasta mestaruuden ratkeamisvaiheessa.

- Ainoa julkisuuden kannalta merkityksellinen titteli on henkilökohtainen mestaruus, ja sen takia tiimimääräyksiä ei saisi olla. Niitä ei oman urani aikana ollut ja sen takia tämä nyt tapahtuva on minulle aika vierasta, Rosberg ihmetteli MTV3:lle.

- Miten jonkun Alonso-Massa-tilanteen voi perustella, kun mestaruus ei ollut kyseessä, Rosberg jatkoi.

(MTV3)
Keke puhuu asiaa, tosin taisi niitä hänenkin aikana olla. Vaikkakin ei tähän Ferrarin tapaan.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Keke puhuu asiaa, tosin taisi niitä hänenkin aikana olla. Vaikkakin ei tähän Ferrarin tapaan.
Keke taitaa puhua vain talleista joissa itse ajoi (eli juurikin omasta urastaan). Kyllä hänellä selkeä ykköskuskin asema oli Williamsilla (paitsi ehkä Laffiten parina), taisipa Frank sen myös sanoa Reutemannin lopetettua. Mutta se ei johtanut tuollaisiin sijoitusten vaihteluihin radalla.

Muista talleista nyt ainakin Lotuksen 1978-kuvio oli niin selkeä tallimääräys, että sen ymmärsi silloinen 12-vuotiaskin.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Keke taitaa puhua vain talleista joissa itse ajoi (eli juurikin omasta urastaan). Kyllä hänellä selkeä ykköskuskin asema oli Williamsilla (paitsi ehkä Laffiten parina), taisipa Frank sen myös sanoa Reutemannin lopetettua. Mutta se ei johtanut tuollaisiin sijoitusten vaihteluihin radalla.
Ykköskuskin asema ja tallimääräykset ovat eri asia. Tallimääräyksillä kuljettajat vaihtavat sijoitustaan. ykköskuskin asemalla annetaan toiselle kuskille selvästi paremmat mahdollisuudet menestyä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Voisi sanoa että ne ovat vähän sekä että. Kekellä ei oman uransa aikana hirveämmin ollut ongelmia niiden kanssa. Kaudella 1982 ja 1983 oli ongelmia kun ensiksi Keke oli käytännössä Reutemannin kakkosmies ja vasta kauden edetessä ja kun Frank ei kaikesta huolimatta saanut Jonesia tulemaan ajamaan sen ajan f1-maailmassa järkyttävällä palkalla niin vasta se sinetöi ykköskuskin aseman. Kaudella 83 Kekellä oli edelleen asema, mutta Keke oli omien sanojensa mukaan alipalkattu ja joissakin kisoissa Kekellä oli ongelmia Laffiten kanssa. Tai pikemmin tiimin puolesta suhteessa Laffiteen. Näin etenkin Monacossa kyseisellä kaudella. Myöskään Jonesin uudelleen saaminen tiimiin ei mielyttänyt Rosbergia. McLarenilla Keke enemmän itse suostui itseään vähentäviin tehtäviin kuin, että tiimi olisi siihen käskenyt. Myöskin kenties Adelaidessa 86 Prostin ollessa toisena Keke olisi antanut tietä jos se olisi auttanut mestaruuteen.
 

chuck

Active member
Liittynyt
29.7.2010
Viestit
28
Spa 1998, milloin Eddie Jordan ei antanut Ralfin ohittaa Damonia, vaikka saksalainen oli selvästi tallikaveriaan nopeampi, koska Eddie halusi täydet pisteet tallille.
 
Ylös