Knoukka
Well-known member
- Liittynyt
- 25.5.2000
- Viestit
- 27426
Kysymys siis kuuluu, että minkä kaunokirjallisen teoksen (romaani, elämäkerta tms) alusta on lainaus. Ei kuukletusta, jos edes auttaisi. Pisteet vähenevät aloituksen jatkamisen myötä 5 pisteestä alaspäin. Yleisimmällä suomennoksella mennään käännöskirjallisuudessa, löytyy 5 ensimmäisellä kotimaisella ja 5 käännettyä näytettä sekalaisessa järjestyksessä. Tiva päättyy tämän viikon perjantaina 21.00.
Osa helppoja, osa vaikeammin avautuvia.
1. Kaksi ahdistunutta miestä istui autossa. Laskeva aurinko häikäisi heidän silmiään pölyisen tuulilasin lävitse.
2. Oli suuri nautinto nähdä esineiden tuhoutuvan, nähdä esineiden mustuvan ja muuttuvan.
3. Kuivuutta oli nyt kestänyt kymmenen miljoonaa vuotta, ja hirmuliskojen valtakausi oli aikoja sitten päättynyt.
4."Sano minua Ismaeliksi."
5. Ei kai ollut minun vikani että olin porvariskodista, että olin elämäni aikana syänyt enemmän pihvejä kuin joku muu, että minulla pienenä oli vaihdepyörä kun naapurinpojalla oli vain vanha kulunut venäläinen rukki.
6. Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen.
7. Dimitri Sostakovits on oikeassa siinäkin, että lapsuus on voittopuolisesti ikävää aikaa, koska pienen ihmisen oikeudet ovat niin rajoitetut.
8. "Erni nousee tikkaitten ylimmälle pienalle pyyhkimään hyllyjä."
9. Mahdottoman helteisenä päivänä heinäkuun alussa, illansuussa, poistui eräs nuori mies pienestä huoneestaan, jonka hän oli vuokrannut S:n kadulta, ja lähti hitaasti kävelemään K:n sillalle päin.
10. Aliide Truu tuijotti kärpästä ja kärpänen tuijotti takaisin.