Nilkat kipeinä ulkosyrjistä palluroiden alta etuviistoon kohti jalkapohjaa. Ongelmat alkoivat viimeviikkoisella 22km lenkillä, jonka tein vanhoilla alipronaatiotuetuilla Adidaksilla. Viime kesänäkin niitten kanssa oli ongelmaa jollain pitkiksellä, enkä olekaan niitä sen jälkeen juurikaan kitkiksillä käyttänyt. Mutta nyt se on ihan selkeetä ettei niillä vaan voi juosta pidempää lenkkiä.
Eiliseen lenkkiin mennessä luulin palautuneeni, mutta varsinkin vasenta jalkaa sai varoa rasittamasta huonolla kulmalla, mikä oli hankalaa loskassa, mutta onnistuin siinä. Ihan loppukilometreillä kuitenkin väänsin oikean jalan, ja nyt molempia saa taas parannella nilkoista. Eilinen lenkki neutraaleilla Karhu M2:silla, joissa kyllä pohja liian vääntöjäykkä makuuni.
Molempia edellämainittuja kenkiä on kahdet kappalee. Kyllähän noilla virheellisillä alikengillä lyhyitä lenkkejä voi vetää, mutta lienee parasta heittää ainakin toiset pois, etten pihinä juokse niillä vielä 10v päästä. Eilisellä lenkillä pystyi välttämään vaivoja ojentamalla nilkkaa ja antamalla varpaiden kiertyä sisääpäin. Kipupiste oli siinä kohtaa, että jos paino jää liian sisälle niin sitten jalan ulkoreunassa tuntuu vääntöä tai puristusta.
En tiedä pitäiskö kokeilla ylipronaatiokenkiä, toisaalta neutraalitkaan eivät ole ongelmia aiheuttaneet, vaikka paino ehkä jääkin hieman sisälle. Herkästi kannalle astujana tykkäisin ainakin kunnon kantavaimennuksesta. Mut eipä sellaisia perinteisiä reilulle Eva-pohjalle tehtyjä lenkkareita hirveesti näy.