Treenitopic vuodelle 2011

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
No itse kans viimeaikoina ihmetelly, että 6min/km juoksu tuntuu sellaselta onnettomalta töpsyttelyltä. Aiemmin sitä hölkkäili tyytyväisenä, mutta viime viikkoina on meinannut väkisinkin rullata lujempaa. Pudotetulla painolla ja vauhtilenkeillä voi olla jotain vaikutusta asiaan.

Tosin nyt meinaa tuntua ettei pysty juoksemaan ollenkaan. Eilen juoksin kevyen kympin Clima Cool kengillä ja vaikeaa oli. Tuntuu ettei niillä pysty hölkätä tavallisesti. Pitää joko kävellä tai sitten juosta kovempaa. Sekin vielä että tuo jalka vähän on kipeä. Pitäis ehkä laittaa turbovaimennuskengät jalkaan seuraavalle lenkille.
Pyöräilkää alle sata kilsaa reilun kolmenkympin keskarilla ja sitten kokeilette.:alppu:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Lihaksisto ja nivelistö palautunut jo 'täysin'. Flunssa vaan päällä, joten menee lepäilyksi tämä päivä.

Eipä sitä näköjään tuollaisiin 3 tunnin rykäisyihin tarvii juurikaan tankata. Treenin kevennys ja ruokavalio hiilareiden puolelle 5 päivää ennen koitosta riittää. Sitten kisassa geeli puolen tunnin välein ja vettä.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Pyöräilkää alle sata kilsaa reilun kolmenkympin keskarilla ja sitten kokeilette.:alppu:
Tai 180km ~kolmenkympin keskarilla! ;)

Tosin veikkaan, että ainakin knoukkari painelisi senkin jälkeen 5:00/km vauhtia tai kovempaa. :thumbfh:
Hyvä juoksija on hyvä juoksija.

6.8.
Iltapäivällä pyöräilyä 37km, eli Nummelaan, jossa erään kaverin kanssa hidasvauhtista hölkkää 8.5km. Illalla takaisin pyörällä.

7.8.
Pyöränhuoltotyön tauolla juoksua 11km ajassa 1h. Hyvä fiilis ja rento askellus.

Viime viikko meni palautuessa puolikkaalta, mutta nyt tämä viikko on juoksuvikko. Eli nyt viimeistellään juoksuvirettä Helsinki City Maratonia varten. En mitään tappotreenejä aio kuitenkaan tehdä vaan yritän keskittyä hyvään juoksutekniikkaan ja rytmiin.. Ehkä kevyitä intervalleja, mutta viikon jokaisesta treenistä pitää palautua seuraavaan päivään mennessä. Eli limiitille ei nyt enää mennä (toisin kuin heinäkuun treenileirillä tietoisesti kävi).
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Lihaksisto ja nivelistö palautunut jo 'täysin'. Flunssa vaan päällä, joten menee lepäilyksi tämä päivä.

Eipä sitä näköjään tuollaisiin 3 tunnin rykäisyihin tarvii juurikaan tankata. Treenin kevennys ja ruokavalio hiilareiden puolelle 5 päivää ennen koitosta riittää. Sitten kisassa geeli puolen tunnin välein ja vettä.
Mä en vetänyt Hämeenlinnan puolikkaalle juurikaan pastatankkausta, toisin kuin joskus ennen. Normaali ruokavalio + maltoseoksella varustettu juomatankkaus 2pv ennen suoritusta.. Vähän arvon, että maratonille valmistautuisin samalla tavalla.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mä en vetänyt Hämeenlinnan puolikkaalle juurikaan pastatankkausta, toisin kuin joskus ennen. Normaali ruokavalio + maltoseoksella varustettu juomatankkaus 2pv ennen suoritusta.. Vähän arvon, että maratonille valmistautuisin samalla tavalla.
Jos kerran toimii, niin sillä vaan sitten. En mäkään mitään pastaähkyjä vetänyt, mutta kun yleensä en juuri syö hiilareita, niin esim. Ruisleipää meni aterioilla.

Ratkaisevaa mun kohdalla on tuo suorituksen aikainen energiansaanti geeleistä. Yhden taas hukkasin, niin juoksussa tuli vitosen jälkeen vilu, joka korjaantui kun sain geelin sisään.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Ratkaisevaa mun kohdalla on tuo suorituksen aikainen energiansaanti geeleistä. Yhden taas hukkasin, niin juoksussa tuli vitosen jälkeen vilu, joka korjaantui kun sain geelin sisään.
Joo se on mulla ongelmallisin, koska en ole vielä löytänyt geeliä, joka ei aiheuttaisi polttavaa tunnetta ja närästysoireita.. Outo juttu, että mulla ei vatsa siedä geelejä, mutta lähes kaikki energiajuomat menee ongelmitta alas.. Eli kaipa se juomalla ja rusinoilla menee nytkin.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Mä en taas alle kolmen tunnin humpissa käytä energiaa. Rahaa on mukana kuitenkin pitkällä lenkillä että saan halutessa mustikkakeiton tai patukan Paloheinästä. Ja +25 kilsasille yhdistän tankkauksen ja nautinnon edellisenä iltana eli vedän 200g suklaata. Toimii hyvin erityisesti kun on vhhoolla.

Tuli lepoviikko reenikamojen unohtamisen vuoksi. Piti olla 3 x 15 tasavauhtista (testi- ja vk-juoksuja) eli rukkasin ohjelmaa sen vuoksi niin, että la-su tuplat ja sitten 10vrk kovaa viikon sijasta. Luulen että menee ihan kivuttomasti kun on palautuneet jalat ja kroppa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ratkaisevaa mun kohdalla on tuo suorituksen aikainen energiansaanti geeleistä. Yhden taas hukkasin, niin juoksussa tuli vitosen jälkeen vilu, joka korjaantui kun sain geelin sisään.
Itsellä jotenkin tuntuu että noiden geelien suurin vaikutus on että piristävät mieltä, jolloin jaksaa taas vähän paremmin. Sama varmaan hoituisi glukoosipastilleillakin. Pitkään aikaan en ole lenkillä muuta käyttänyt kuin sekalaisia juomia, yleensä melko matalakalorisia. Ehkä otan maratonille kolme dexalin pientä geeliä. Neljä oli viimeks liikaa, viimesen nieleminen takkuili. Tai sitten ottaa yhden glukoosinipun. Voisi sen kyllä varmasti pelkillä juomillakin juosta naturistina. HCM:llä noita juomapisteitä on niin tiuhaan, että pitää juosta vähintään joka toisen ohi, ellei halua vatsaa hölskymään.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Sellasena ei-kilpailevana elämätapaurheilijana ja -kokeilijana kommentoin tähän väliin, että ennen ihminen juoksi syödäkseen ja nykyään syö juostakseen. Evolutiivisesta näkökulmasta tilanne on kääntynyt siis päälaelleen.

Mutta uskallan suosittella perusterveille harrastajille kaikenlaisia kokeiluja, ihan paaston ja juoksun yhdistämisestä erilaisiin kokeiluihin. Voi avata aivan uusia näkökulmia ja antaa takuulla erilaisia tuntemuksia.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Itsellä jotenkin tuntuu että noiden geelien suurin vaikutus on että piristävät mieltä, jolloin jaksaa taas vähän paremmin. Sama varmaan hoituisi glukoosipastilleillakin. Pitkään aikaan en ole lenkillä muuta käyttänyt kuin sekalaisia juomia, yleensä melko matalakalorisia. Ehkä otan maratonille kolme dexalin pientä geeliä. Neljä oli viimeks liikaa, viimesen nieleminen takkuili. Tai sitten ottaa yhden glukoosinipun. Voisi sen kyllä varmasti pelkillä juomillakin juosta naturistina. HCM:llä noita juomapisteitä on niin tiuhaan, että pitää juosta vähintään joka toisen ohi, ellei halua vatsaa hölskymään.
Ei nyt ihan noin ole mulla. Energiajuomaa en pysty nauttimaan, ja huomaan ihan selvästi kun energiat loppuu. Nytkin tuli selkee vilu kesken juoksun.:eek: lenkeillä en käytä mitään, jos nyt fillarin päällä sitten väliin vettä. Kyllä mä siinäkin huomaan, että energiat loppuu, muttei se haittaa treeneissä. Kisa on vähän eri asia. Kovemmat sykkeet, hengitys ja happoja jyllää.

Eli kyllä mä poltan ihan polttoaineena noita geelejä kisassa.
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mutta uskallan suosittella perusterveille harrastajille kaikenlaisia kokeiluja, ihan paaston ja juoksun yhdistämisestä erilaisiin kokeiluihin. Voi avata aivan uusia näkökulmia ja antaa takuulla erilaisia tuntemuksia.
Kyllä kunnon ketoosilenkki aikaisin aamulla tekee nannaa.:ahem:
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Mä en taas alle kolmen tunnin humpissa käytä energiaa.
Itse tarkoitin toki yli 3 tuntia kestäviä kilpailuun verrattavissa olevia suorituksia. Tietenkin mitä pitkäkestoisempi suoritus, sen tärkeämmässä roolissa energian saanti on. Samoin perustreenissä energian saannin merkitys on vähän pienempi, kun suoritusteho ei ole silloin niin tärkeä. Toki ravinnon riittävyys on treenin kehittävyyden kannalta tärkeää, mutta kuitenkin.
 

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
Nonii, nyt on miltei kaks viikkoa otettu kevyesti joten aika vähän taas kiristää tahtia. Uusien lenkkareiden sisäänajoa 18km ja 1h 58min. 130 keskisykkeellä joten tooosi hyvä pk-lenkki mulle.


edit: kilsat korjattu 1,5km vähempi oliki reitti oikeesti :(



hölkkää:
33h33min
pyöräilyä
3h 33min
uinti 1h, 1300m
kävely/sauvakävely: 4h 48min
Suksimiset talvi 2010-2011
Vapaa: 490km 38h 25min
Pertsa: 707km 53h 47min
=1203km ja 9
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Nonii, nyt on miltei kaks viikkoa otettu kevyesti joten aika vähän taas kiristää tahtia. Uusien lenkkareiden sisäänajoa 19,5km ja 1h 58min. 130 keskisykkeellä joten tooosi hyvä pk-lenkki
[/SIZE]
No perkele, sehän rupee kulkemaan!:thumbup:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Nonii, nyt on miltei kaks viikkoa otettu kevyesti joten aika vähän taas kiristää tahtia. Uusien lenkkareiden sisäänajoa 19,5km ja 1h 58min. 130 keskisykkeellä joten tooosi hyvä pk-lenkki mulle.
Pari pitkää lenkkiä vielä ja syksyllä sitten maratoni alle neljään tuntiin :alppu:
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Pari pitkää lenkkiä vielä ja syksyllä sitten maratoni alle neljään tuntiin :alppu:
Veikkaisin, että 4:30 vois olla realistinen Jr-:n nykyvauhdilla.. Lenkkivauhdit kun alkaa olla lähellä sitä, mitä ne oli mulla 3 vuotta sitten, jolloin meni 4:21..

Ens vuonna ehkä 4:15 jos kehityskäyrä pysyy nousujohteisena..
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Ankarasti ovat pojaat urheilleet, onneksi olkoon!

Olen jatkanut Kalevan kierroksen puolikasta puolivaloin. Oli kuumeilua, sitten työkiireitä ja taloremonttia, ettei ole pystynyt keskittymään urheiluun paljoa.

Puolimaraton Varkaudessa toukokuussa meni minuutin yli kahden tunnin. Ohitin Antti Tuiskun massan voimalla 6 km kohdalla alamäessä. Tuntui jäävän, mutta meni ohi 16 km kohdalla kauhiassa ylämäessä. Läpsyteltiin tasavauhtia, kunnes otti loppukirin 18 km kohdalla. Jäin kuin tikku tuiskuun!

Soudeltiin Punkaharjulla helteessä. Harjoitteluni jäi muutamaan ergokertaan ja neljään kisavenekokeiluun. Puolimatkassa alkoi tuntua lämpöhalvauksen esioireita. Vettä päähän lippiksellä kilometrin välein auttoi. Huono harjoittelu, teknisesti vanhentunut vene, helle ja vain kohdallani jäätyvä järvi, mutta läpi selvisin yllättävänkin hyvin.

Lauantaina pyöräillään Ruskossa Turun lähellä. Pyörä kävi huollossa, ja olen joitain kertoja käynyt pebaa puuduttamassa. Kunhan ei tuulisi kovin, niin läpi selviäisin. Tavoitteena, että keskari ei olisi pystyssä.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Veikkaisin, että 4:30 vois olla realistinen Jr-:n nykyvauhdilla.. Lenkkivauhdit kun alkaa olla lähellä sitä, mitä ne oli mulla 3 vuotta sitten, jolloin meni 4:21..
Jos tuolla sykkeellä juoksee lähes puolikkaan 6min/km ni vois luulla kovempaakin pääsevän. Mutta jalkojen kestävyyshän siinä todennäköisesti tulee vastaan jossain kohtaa vauhtia/matkaa lisätessä, vaikka peruskunto riittäisi. Itsellä ainakin tiedän sen olevan se ongelma kun yrittää yli 28km juosta sukkelaan.
 

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
5km sauvakävelyä ja aikaa meni 45min, päälle 30min ylämäkiharjoitus. Pitkä mäki juosten ylös ja kävellen alas, tuntu pahalta ja hyvältä :D

hölkkää:
33h33min
pyöräilyä
3h 33min
uinti 1h, 1300m
kävely/sauvakävely: 6h 3min
Suksimiset talvi 2010-2011
Vapaa: 490km 38h 25min
Pertsa: 707km 53h 47min
=1203km ja 9
 
Ylös