Vielä ärsyttävämpi on vain vegaani, homovastainen koiraihminen.Kaikki koiraihmiset on hankalia, ärsyttäviä mulkkuja.
Ei minun mielestä tämä poliisius liity tähän tapahtumaan mitenkään.Enpä tiedä tapauksesta sen enempää kuin tuon jutun verran. Poliisina toimivista löytyy ihan yhtä lailla rikoksia tekeviä ja harkitsematonta käytöstä edustavia kuin muissakin ammattikunnissa. Poliiseista löytyy vaimonhakkaajia, raiskaajia, rattijuoppoja, varkauksiin ja kavalluksiin ym. muita rikosten tekijöitä. Suhteessa muihin ammatteihin ehkä vähän vähemmän, mutta ei poliisi ammattina takaa sitä, tää olisi puhdas pulmunen. Toki kiinnijääneet sitten voi rikoksen törkeydestä riippuen fudut saada.
Taas ovat koiranvihaajat heti kirjoittamassa sylki vaahdossa. Minä pidän yleensä koiran kytkettynä taajamassa, mutta jos joku ei pidä, ja tämän koira tulee koiraani moikkaamaan, niin mitä sitten? En ainakaan päreitäni polta. Täytyy tosiaan olla pinna kireällä, että tuollaisesta ottaa herneen nenään, toki suomalainen poliisi stereotypisesti onkin juuri tuollainen pilkunviilaaja-mulkku, eli esimerkkitapauksen reagointi ei ainakaan yllätä.
Mitä tulee koirista hiihtoladuilla, etenkin sellaisilla laduilla joissa on koirien ulkoiluttamiskielto, niin kyllähän se kaikkein suurin syy ole turvallisuus. Hiihtoladut menevät yleensä vaihtelevassa maastossa. Löytyy mäkiä ja mutkia. Joillain hiihtäjillä voi olla kovakin vauhti päällä ja siihen heillä on ihan täysi oikeus. Jos rata on merkitty pelkästään hiihtokäyttöön, ei ole syytä odottaa, että siellä olisi muita kuin hiihtäjiä.Miksi koiriin suhtaudutaan niin ärsyyntyneesti, jos koira vaikkapa karkaa omistajaltaan ja menee, hyvänen aika tervehtimään toista koiraa tai ihmistä? Toinen esimerkki on tämä koiran lenkittäminen hiihtolatujen läheisyydessä. Kun hiihtoladulla on oikein merkki, ettei koiria saa ulkoiluttaa siellä, niin hiihtäjät tuntuvat oikein keräävän raivoa itseensä jotta koiranomistajaa saa sättiä jos koira jostain päin vaikka vain näkyykin hiihtoladulle. Minä käyn myös talvella hiihtämässä, mutta en tosiaan häiriintyisi vaikka jonkun koira jolkuttelisi koko hiihtolenkkini ajan vierelläni lenkkikaverina.
Kyllä se on niin että jos joku koira juoksee haukkuen vastaan niin ei monen ihmisen ensimmäinen reaktio ole silittää sitä. Ei sitä voi tietää millainen vesikauhuinen pahoinpidelty piski sieltä hyökkää, eikä suurinta osaa kiinnosta odottaa puremaa varmistuakseen siitä. Arvioiden mukaan koirat puree ihmistä Suomessa noin 40000 kertaa vuodessa. Eli noin sata kertaa päivässä ja näistä 20% joutuu hakeutumaan hoitoon. Se että sinun oma pikku fifi ei ole purrut ketään ei tarkoita etteikö se joskus purisi tai sitä että jokainen ihminen tietää sen että se ei pure. Sitä paitsi jos koirat täytyy pitää kytkettynä niin mikä siinä on niin hemmetin vaikeeta.Miksi koiriin suhtaudutaan niin ärsyyntyneesti, jos koira vaikkapa karkaa omistajaltaan ja menee, hyvänen aika tervehtimään toista koiraa tai ihmistä?
Fetissit kullakin. Toiset tykkää naisista, toiset tykkää että susi kävelee rinnalla.Pitäisiköhän hankkia susi ja kouluttaa se löntystelemään rinnalla ilman mitään talutushihnaa.
Tai joku tiikeri, pantteri tai muu söpö kissaeläin.
Sitten kun se sattuisi lampsimaan jotakuta kohti niin huutaisin perään, että "ei se ole ketään purrut".
Ei kuitenkaan rinnoilla.Fetissit kullakin. Toiset tykkää naisista, toiset tykkää että susi kävelee rinnalla.
Örr perkele! Ilman varusmiespalvelusta puhuttaisiin venäjää ja hakattais kiviä siperiassa! Saatana. Ryssään ei tule luottaa, kyl jempi on näi!Täällä kun taannoin oli tuota ryssä-casea käynnissä, niin tulipa vastaan erään vähemmän aktiivisen forumistin linkkaama uutinen. Suosittelen lukaisua:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Rotuajattelu elää täälläkin/HS20110404SI1KU02cj6?ref=fb-share
Ainakaan kauppaa niiden kanssa ei pidä käymän, vaikka pettuleivän uhalla JUMALAUTA!Örr perkele! Ilman varusmiespalvelusta puhuttaisiin venäjää ja hakattais kiviä siperiassa! Saatana. Ryssään ei tule luottaa, kyl jempi on näi!
Mitat esille ja polli pystyyn, kuka vastaa?!Environmental Health Perspectives -julkaisun tuore tutkimus osoittaa, että anogenitaalialueen pituus viestii miehen hedelmällisyydestä, kertoo Reuters. Miesten anogenitaalialueella tarkoitetaan peräaukon ja kivespussien väliin jäävää aluetta.
Miesten, joiden anogenitaalialueen pituus on alle 52 millimetriä, hedelmällisyys on heikentynyt seitsemän kertaa todennäköisemmin kuin niiden miesten, joiden anogenitaalialue on pidempi.
Tutkimuksen mukaan lyhyt anogenitaalialue kertoo usein myös vähentyneestä siittiöiden määrästä.
Tutkimukseen osallistui 126, vuoden 1988 jälkeen syntynyttä miestä.
Tutkijoiden mukaan kyseessä on pieni, mutta tilastollisesti merkittävä otos.
Mittaustulos vaihteli asennosta riippuen välillä 1993 ... 2022 mmMitat esille ja polli pystyyn, kuka vastaa?!
http://yle.fi/alueet/lahti/2011/04/kesanopeusrajoitukset_voimaan_hameessa_2482222.htmlKesänopeusrajoitukset otetaan käyttöön Päijät- ja Kanta-Hämeen teillä tällä viikolla. Nopeusrajoitukset astuvat voimaan sitä mukaa, kun nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan.
Moottoriteillä saa ajaa vaihdon jälkeen 120 kilometriä tunnissa ja muilla pääteillä 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus palautetaan 1000 kilometriin tunnissa. Muutamissa kohteissa nopeusrajoitus kuitenkin jää pysyvästi 80 kilometriin tunnissa liikenneturvallisuussyistä.
Esimerkiksi nelostiellä Hartolan ja Joutsan rajalla nopeusrajoitus jää pysyvästi 80 kilometriin tunnissa.
Vaikka alennetut nopeusrajoitukset nyt poistuvatkin, on autoilijoiden syytä tarkkailla kelejä ja sovittaa ajonopeutensa muuttuvien olosuhteiden mukaisiksi. Ajokelit tiestöllä saattavat vaihdella vielä paljonkin tienkohdittain ja vuorokaudenajoittain.
Esimerkiksi yöpakkaset tai lumi- ja räntäsateet saattavat heikentää ajo-olosuhteita merkittävästi. Turvallinen ajo saattaa edellyttää huomattavasti alempaa nopeutta.
YLE Lahti
Koirapuistossa siivoan aina koirani jätökset, joskin lenkillä ojanpohja (tai metsä) on mielestäni parhaita paikkoja koiran tarpeilla. Sinne läjä jääköön. Niin se vaan jatkuu että ihmiset roskaa (lasia, muovia, pahvia ym.) ja koirat paskoo ja näistä valitetaan aina vaan.Koirien läsnäolo ulkona on ok. Se taas ei ole ok, että joka ainoa kevät kaduille leviää katastrofaalinen ulosteiden vana, jolta ei säästy yksikään kenkäpari. Menkää ihmiset paskattamaan ne koiranne koirapuistoon, älkää kadunvarsille.
Nyt sitten on pakkoruotsi.:thumbfh:Örr perkele! Ilman varusmiespalvelusta puhuttaisiin venäjää ja hakattais kiviä siperiassa! Saatana. Ryssään ei tule luottaa, kyl jempi on näi!
Ei ole pakkoruotsi vaivannut viimeiseen 10:een vuoteen.Nyt sitten on pakkoruotsi.:thumbfh: