Vappuaatto La 30.4.2011 - Mitäs aiotte tehdä ja missä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eilen päätettiin, että istutaan vaimon kanssa parvekkeella syödään hyvin ja juodaan hieman. Sunnuntaina jatketaan samaa kera holittomien juomien.

Jos on kylmä, niin siirrytään parvekkelta seinän toiselle puolelle.

Luin 'holtittomien' :o
 
Alunperin suunnitelmana oli lähteä muutaman kaverin kanssa ruotsinristeilylle. Homma sitten kaatui mun osalta siihen, että ikäraja on 21 ja mä olen 20.

Eli jotain tekemistä pitäisi keksiä vappuaatoksi. Eräs kaveri on jo kysynyt mua parin kaverinsa kanssa juomaan illalla Kaivopuistoon, joten siinä olisi ainakin hyvä vaihtoehto. Päivällä voisin herkutella munkeilla ja simalla.
 
Kotona ja varsin eläimellisissä merkeissä. Saattaa olla että illalla löytyy lattialta jätöksiäkin...
 
Eräs kaveri on jo kysynyt mua parin kaverinsa kanssa juomaan illalla Kaivopuistoon, joten siinä olisi ainakin hyvä vaihtoehto.

Niin eikös toi Kaivari oo vappuisin aika teinien riehumismesta? Ikinä ole kokemusta muutenkaan koko paikasta oikeen joten en tiedä onko sinne kannattavaa mennä. Tosin onhan niitä monia muitakin puistoja hesassa.
 
Eiköhän niitä teinejä ole paljon lähes kaikkialla keskustassa. :-D
 
Paljos kaivarii kestää kävellä rautikselta?
 
On kyllä historiallisen vähän kiinnostanut vappu tänä vuonna. Voipi johtua siitä että osuu viikonlopulle, en tiedä. Kai sitä voisi jossain käydä vähän juopottelemassa jos jaksaa. Tai sitten istun kotona, juon simaa ja katselen ikkunasta räntäsadetta.
 
Me kylvettiin rairuohot tasan viikko sitten. Pääsiäissunnuntaina alkoi pikkuhiljaa kasvaa, ja nyt jo aika pitkiä. Vappuruoho tuleepi siis. Simaa on vajaa pullollinen jääkaapissa. Koiria tulee lenkitettyä. Töihin ehkä sunnuntai-illaksi, mutta todennäköisemmin ei. Tässä on kaikki ainekset vappuun jonka päivät tuntuvat vain tavallisilta päiviltä muiden joukossa :thumbup:
 
Just tosiaan uutisoitiin, että kovin monella vappukukkaa, sitä se pukkaa. Alppilamput vaan pörisee, kun tussatut uimalasit nokalla lähiöpuutarhurit idättelee menemään vaatekomeroissaan.

Eivät ymmärrä, että näyttäähän se aina epäilyttävältä, kun hipahtava kusiluimu hiihtelee syvä solariumplankki naamassa.
 
Tasan samaa mietin, ja toivoin vaan ettei mua tunnistettaisi moiseksi. Mutta :facepalm:
 
Me kylvettiin rairuohot tasan viikko sitten. Pääsiäissunnuntaina alkoi pikkuhiljaa kasvaa, ja nyt jo aika pitkiä. Vappuruoho tuleepi siis.

Vuokrasitko puimurin puintihommia varten vai ihan perusmeininkinä viikatteella viljan korjaat?
 
Näkkee sitte mitä ite päätyy tekemään. Mitä luultavimmin rauhallisissa tunnelmissa menee.
 
Nyt on vappu valmis. Nakkipaketin ja perunasalaattia ostin. Juomapuolena 1,8 litraa väkeviä ja litra valkkaria.
 
Ylös