maradona
Resistive User
Ajjahas. Eikö ilmainen kisa kelpaa, häh!![]()
Ilmainen kisa maksaisi junalla 20 euroa suuntaansa ;_;.
Ajjahas. Eikö ilmainen kisa kelpaa, häh!![]()
Eilen päätettiin, että istutaan vaimon kanssa parvekkeella syödään hyvin ja juodaan hieman. Sunnuntaina jatketaan samaa kera holittomien juomien.
Jos on kylmä, niin siirrytään parvekkelta seinän toiselle puolelle.
Luin 'holtittomien'![]()
Eräs kaveri on jo kysynyt mua parin kaverinsa kanssa juomaan illalla Kaivopuistoon, joten siinä olisi ainakin hyvä vaihtoehto.
Niin eikös toi Kaivari oo vappuisin aika teinien riehumismesta? Ikinä ole kokemusta muutenkaan koko paikasta oikeen joten en tiedä onko sinne kannattavaa mennä. Tosin onhan niitä monia muitakin puistoja hesassa.
Paljos kaivarii kestää kävellä rautikselta?
Jaa-a, ehkä 20min.
Meikälänen aikoo kyntää koko Vappuaaton:ahem:
Me kylvettiin rairuohot tasan viikko sitten. Pääsiäissunnuntaina alkoi pikkuhiljaa kasvaa, ja nyt jo aika pitkiä. Vappuruoho tuleepi siis. Simaa on vajaa pullollinen jääkaapissa. Koiria tulee lenkitettyä. Töihin ehkä sunnuntai-illaksi, mutta todennäköisemmin ei. Tässä on kaikki ainekset vappuun jonka päivät tuntuvat vain tavallisilta päiviltä muiden joukossa :thumbup:
Tasan samaa mietin, ja toivoin vaan ettei mua tunnistettaisi moiseksi. Mutta :facepalm:Just tosiaan uutisoitiin, että kovin monella vappukukkaa, sitä se pukkaa. Alppilamput vaan pörisee, kun tussatut uimalasit nokalla lähiöpuutarhurit idättelee menemään vaatekomeroissaan.
Eivät ymmärrä, että näyttäähän se aina epäilyttävältä, kun hipahtava kusiluimu hiihtelee syvä solariumplankki naamassa.
Me kylvettiin rairuohot tasan viikko sitten. Pääsiäissunnuntaina alkoi pikkuhiljaa kasvaa, ja nyt jo aika pitkiä. Vappuruoho tuleepi siis.
Näkkee sitte mitä ite päätyy tekemään. Mitä luultavimmin rauhallisissa tunnelmissa menee.