Rekkakuskit/Rahtarit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kurski
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Aikansa kutakin. 10v. pitkä aika. Tällä alalla voisi jatkaakin, mutta tarttis tehrä jotain liikkeitä sen suhteen. Alihankkijan renkinä ei tule pääsemään yhtään mihinkään eteenpäin. Sama "jakorasia":rolleyes: kuin alussakin, autot vaan vähän kasvaneet. Sen verran nuoria yhä ollaan, että koulun penkkiäkin voisi sovittaa vielä.

Tippa linssissä tätäkin melkein kirjottelee, vaan ei haikeudesta tai muustakaan tunnepuolen syystä. Sattuu selkään taas niin p**keleesti.

-juitsari2015?
 
Suurin osa rekkarahtareista on siis ihan ylisöpöjä pikku karvapalleroita ja mussupussuja joita tekis mieli purra kiveksen juureen, niin että muistaa kasvot vielä useammankin vuoden päästä.
 
Kasettiautot ovat teiden kuninkaita. Jokaisen tulisi itse olla raskaan kaluston puikoissa niin ymmärtäisi, etteivät ne tahallaan lähde hitaasti liikennevaloista tai tahallaan koukkaa hieman leveämmältä linjalta esim. risteyksissä. Käsitykseni mukaan taitavimpia ovat tukkirekkojen kuljettajat ja toisena tulevat jäteautojen kuljettajat. Olen itse ollut kolme kuukautta jätteenkuljetushommissa ja ei se pelkkää istumatyötä ole. Meikäläiseltä iso rispekti valtaosalle raskaan kaluston kuljettajista.
 
Tien päällä rekka kulkee
Jos silmät hetkeks sulkee
Rattiin voi nukahtaa
Kilometrit alla juoksee
Minä kaipaan naisen luokse
Ja motellin kapakkaa

Mä siellä Marjo-Riitan näin
Ja tuskin uskoin silmiäin
Hänet tahdoin huoneeseeni kantaa
Sai kiihkon tunne mieltäni juovuttaa

Söin häntä katsein ahmien
Hän sanoi hiljaa kuiskaten:
"En tahdo itseäni antaa
Enkä sydäntäni omakses luovuttaa..."

Ajo tuntuu hartioissa
Valvominen ohimoissa
Tupakka yskittää
Kun säälin itseäni
Vain muisto elämäni
Naisesta lämmittää

Unessa Marjo-Riitan näin...

http://www.youtube.com/watch?v=V6ydBNIqyno
 
Käsitykseni mukaan taitavimpia ovat tukkirekkojen kuljettajat ja toisena tulevat jäteautojen kuljettajat.

Jäteautoissakin on sattuneesta syystä usein melkoisen lyhyt akseliväli. Peräylitystä kyllä siinäkin saman verran, kuin muissakin
 
Isä ajoi reilusti yli puolet elämästään työkseen kuorma-autoa. Nuorempana puutavaraa ja myöhemmin hiekkaa, soraa, ymv ja talvisin lumenaurauksia.

Aina kun mukaansa pyyteli, niin mielelläni lähdin. Vaahtosammuttimen kokoisena söin tietty matkoilla eväslaukun tyhjäksi ja LA-puhelin oli myös mielenkiintoinen tuttavuus.
 
Vuotta en muista, mutta jotain 80-luvun loppua elettiin kun vietettiin kesälomaa mummolassa itärajan tuntumassa Uukuniemellä ja siellä oli sinä kesänä sangen vilkas soranajo käynnissä. Meikäläinen pikkupoikana meni aina tien varteen tsiigailemaan ja vilkuttelemaan kuskeille. Eräs sitten pysähtyi ja kysyi halusinko kyytiin hiekkakuopalle? Ei tarttenut toista kertaa kysyä. Sen muistan, että kyseessä oli nokkamallinen Volvo, luultavasti N12.
 
Ammattimiehiä- tai naisia siinä missä muutkin oman alansa taitajat.

Yksi "ammatin raskaus" lie se, että aina pieni pelko jäytää ajelellessa, että milloinka joku mälllää autonsa tahallaan rekan nokkaan päättääkseen päivänsä?
Onko Kurskilla kokemusta, juttelua kavereiden kanssa tms aiheesta?
Ajatko muuten maidon keräilylinjaa missä päin P-Savoa? Vai pelkästään siirtoajoa?
 
Muksuna jossai vaiheessa mun suosikkikipale oli rekkamies ja halusin rekkamieheksi. Myöhemmissä elämänvaiheissa ymmärsin kyseiseen työhön sisältyvän rekalla ajamista joten jouduin hautaamaan haaveeni.
 
Muksuna jossai vaiheessa mun suosikkikipale oli rekkamies ja halusin rekkamieheksi. Myöhemmissä elämänvaiheissa ymmärsin kyseiseen työhön sisältyvän rekalla ajamista joten jouduin hautaamaan haaveeni.

Jäi nekin puukengät ostamatta ja höyrymakkarat syömättä.:thumbfh:
 
Muksuna jossai vaiheessa mun suosikkikipale oli rekkamies ja halusin rekkamieheksi. Myöhemmissä elämänvaiheissa ymmärsin kyseiseen työhön sisältyvän rekalla ajamista joten jouduin hautaamaan haaveeni.

Sama. Paitti että lisäksi kuuntelin paljon kappaletta lentäjän poika ja muutin sen muotoon linja-autonkuljettajan poika.

Myöhemmin tajusin, että ovat täysin eri ammatteja ihan arvostukseltaankin.

Ei tullut kumpaakaan.
 
Käsitykseni mukaan taitavimpia ovat tukkirekkojen kuljettajat ja toisena tulevat jäteautojen kuljettajat.
Paska puhetta, ei jäte autonkuskit mitenkään voi olla toisena. Eihän niillä ole mitään haastetta, nupilla ja hyvillä teillä ajavat aina.

muistan, että kyseessä oli nokkamallinen Volvo, luultavasti N12.
Eipä oo oikein valinnan varaa, niin N12 varmankin ollut.
 
Räkäpärrärin kuljettajat on toisena!
 
Ylös