Löysin täydellisen äänen, turbodiesel koneesta vielä ja Volvosta. Vuonna -85 tehtaalta ulos rullasi Volvo N10 6×2, ja sen kohaloksi määrättiin rankka työ, maansiirtoautona. Sen tuossa rysäytin käyntiin, lähti hienosti, ongelmitta. Volvoille tyypillinen savu valtasi ympäröivän ilman, kuin luoden salaperäisyyden verhon auton ympärille iltahämärässä. Rouskahdus, volvon koneelle tyypillinen ääni, kun annetaan hitunen kierroksia, isolle koneelle. Livutan hitaasti auton pois parkista, koko komeuden pois rivistä, annan moottorin lämmetä ja käyn tuvassa juomassa kupin kahvia. Tulen takaisin hyttiin, kone on lämmin, samoin hytti on lämmennyt sopivaan lämpöön, sivuikkuna auki, ja matkaan. Kiihdytän hitaasti, vaihdan vaihteet rauhallisesti, varmistaakseni että laatikon öljytkin ovat jo lämmenneet, kyllä ovat. Heitän kertojan isollepuolelle, kierroksia ei ole hädin tuskin tuhatta enempää, tiedän että on aika loihtia nuo maagiset soinnut koneppellin kätköksistä taas ilmoille. Painan kaasun pohjaan, koneesta kuuluu se sama tuttu rouskahdus, ja turbon vihellys alkaa kuulua, kierrokset nousevat tasaisen varmasti, kunnes saavutaan turbon vaikutusalueelle. Seuraavat parisekunttia on yhtä voiman näytöstä, se vääntömomentti ja teho, jotka vapautuvat kymmenen litraisesta koneesta, ovat jotain käsittämätöntä, ja se ääni, yhtä suhinaa ja vihellystä, kun konehuoneessa riehuu käsittämättömät voimat. Päästän kaasulta, turbo huudahtaa helpotuksesta ja jatkaa huudahdustaan vihellyksen säestämänä kierrosten laskiessa. Olen löytänyt täydellisen koneen äänen, jonkun niin mahtavan, että aivan selkäpiissä asti kulkee kylmät väreet sen kuullessaan.