Muistatkos kakarana kun.....

Örfil

Guest
Tulihan tuota kaikkea koiruutta harrastettua, johon ei varmalla nykypäivänä ihan ekana ryhtyis. Muutamia mainitakseni : Laadittiin omia liikennemerkkejä kadunvarsiin (ja kiinnitettiin ne sinne myös), asetettiin lompakko, johon oli kiinnitetty siima jalkakäytävälle ja kun ohikulkija kumartui ottamaan sitä nykästiin se puskiin. Yksi ukko äkkäsi siiman ja astui sen päälle, jonka jälkeen asetti lombuukin taskuunsa ja käveli tiehensä. Me oltiin ihan että höh.
Pommeja, tulipalo, kiviä auton tuulilasiin, voi helvetti. Kauhukakaroita oltiin. Nyttemmin on vissiin vähän rauhallisempaa.
Sama on ollut meininki Parolassa. Tosin meidän "suuri idea" eli vetää narulla pahvilaatikko tielle auton eteen kylätiellä meni pahasti mönkään kun se auto olikin poliisiauto, jonka eteen vedettiin pahvilaatikko. Vehnäpelto vaan pölisi kun luikittiin karkuun.

Kiviä ei heitetty kyllä tuulilasiin. Yks hupi oli istua kaverin kanssa sen isän kuorma-autossa, jossa meillä ikkunan aukosta läpi vedettynä pitkä siima, jonka päässä oli muovipussi täynnä vettä ja joka oli vedettu roikkumaan tien yli puhelinlankojen päältä. Sitten siitä roilautettiin pussillinen vettä milloin kenenkin päälle ja lymyttiin naurupaskat housussa siellä kuorma-auton lattialla. Mulla ei näiden juttujen kanssa sen kummempaa tekemistä ollut, se oli se yks Jussi joka näitä juttuja aina keksi :eek!:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Yhtenä huvina oli käydä E.Viitasen pyörä-/urheiluliikkeessä. Viitaska kun ei tiennyt juur mitään mistään, niin siltä käytiin kysymässä mm.:

- mopoon irtopuristuksia
- mopoon irtokipinöitä
- pingispallon pumppua
- kuulaventtiilin kuulaa
- ...

"Ei ole, mutta tulee maanantaina" oli sen vakiovastaus.:D
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kilpailijalla eli R. Feldtin pyöräliikkeellä oli taas puhevikainen asentaja. Kun kauppias oli lounaallla, niin Jalle joutui myymälän puolelle, jos asiakas tuli käymään. Viitanen möi Helkaman pyöriä ja mopoja, ja tämä Feldt taas Tunturin vastaavia.

No, Jallelta sitten kysymään Super Sporttiin etujarruvaijeria.

"- Ai edueduedujangguvaijeji?" tarkensi Jalle.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Yhtenä huvina oli käydä E.Viitasen pyörä-/urheiluliikkeessä. Viitaska kun ei tiennyt juur mitään mistään, niin siltä käytiin kysymässä mm.:

- mopoon irtopuristuksia
- mopoon irtokipinöitä
- pingispallon pumppua
- kuulaventtiilin kuulaa
- ...

"Ei ole, mutta tulee maanantaina" oli sen vakiovastaus.:D
Kuulostaa pelottavan tutulta nyt tämä hupi sillä erotuksella, että urheiluliikkeen nimi on vieras. Sellainen vanha pappa piti meijän kylällä urheiluliikettä ja lentopallomailoja sun muita siltä kysyttiin. Vastaus oli samankaltainen: "Odotas mä käyn kattomas" ja varastosta tultua: "Ei ol mut voin kyl tilata". Sekin pappa kuollut jo viime vuosituhannella ja kaupparakennuksensakin purettu. Kiusaamassa käytiin pappaa eikä ikinä sieltä mitään ostettu :thumbdown
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18506
Kakarana omena varkaissa kävimme tai otimme lähinnä puusta jonka oksat olivat kivasti tienviereissä. Lamppusta tuli myöhään illalla toisinaan harrastettua. Shell 24h huolsikka oli kovin paikka, vaikkei saatukkaan koskaan porttikieltoa, siellä ala-ikäisenä pelailtiin usean vuoden ajan ja toki häätö kävi jossain vaiheessa lähes aina. Kerran vaihdettiin yhdellä kadulla liikennemerkkien paikkaa, koska rupes kyrsimään yhden talon mies joka valitti ettei tästä saa ajaa. Kakara pistelin uimaan polkupyörällä melkein munasillaan, oli vain ne uikkarit.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Liekö huoltoasemilla enää flippereitä? Ja siellä myyjinä keskenkasvuisten poikasten märkiä päiväunia, jotka vielä häiritsevät pelisuoritusta imarteluun verhotulla kiusanteollaan?
 

Örfil

Guest
-90 luvulla oli kova sana jos oli kotona oma flipperi ja limucooleri. Silloin oli äijien äijä :ahem:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Paikallisella Tebskillä tupakinkäryssä tuli hakattua viikkorahat flibuun. Meni toki intin päivärahatkin samaan hupiin.

Ihan rehellisesti kerrottuna, oli niitä harvoja lajeja, joissa olin hyvä.:eek::thumbfh::(
 

Nurtsi

Registered Loser
Liittynyt
9.8.2011
Viestit
5615
Mullekin ehdotettiin josku tämän tapaista... oli kuulemma jonkilainen "rinki" olemassa...
Runkkausrinki?! Me harrastettiin sitä kans (kerran). Nopein voitti (Minä hävisin(pien mulkku(silloin))).
 

Örfil

Guest
Paikallisella Tebskillä tupakinkäryssä tuli hakattua viikkorahat flibuun. Meni toki intin päivärahatkin samaan hupiin.

Ihan rehellisesti kerrottuna, oli niitä harvoja lajeja, joissa olin hyvä.:eek::thumbfh::(
Missäs Hangö:ssä oli Tebari vai pelasitteko Lappohjan huoltiksella (joka muistaakseni oli pitkään joskus Tebari)?
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Meidän talossa yksi tyttö huusi aina "Äiti tuu ikkunan alle! Täällä huutaa Veera." (Nimi muutettu)
On muuten saakelin raivostuttavaa jonain kauniina kesäpäivänä kuunnella oman parvekkeen alla tota jollotusta. Saattavat huutaa reilun vartin samaa virttä.
 
Ylös