Örfil
Guest
Sama on ollut meininki Parolassa. Tosin meidän "suuri idea" eli vetää narulla pahvilaatikko tielle auton eteen kylätiellä meni pahasti mönkään kun se auto olikin poliisiauto, jonka eteen vedettiin pahvilaatikko. Vehnäpelto vaan pölisi kun luikittiin karkuun.Tulihan tuota kaikkea koiruutta harrastettua, johon ei varmalla nykypäivänä ihan ekana ryhtyis. Muutamia mainitakseni : Laadittiin omia liikennemerkkejä kadunvarsiin (ja kiinnitettiin ne sinne myös), asetettiin lompakko, johon oli kiinnitetty siima jalkakäytävälle ja kun ohikulkija kumartui ottamaan sitä nykästiin se puskiin. Yksi ukko äkkäsi siiman ja astui sen päälle, jonka jälkeen asetti lombuukin taskuunsa ja käveli tiehensä. Me oltiin ihan että höh.
Pommeja, tulipalo, kiviä auton tuulilasiin, voi helvetti. Kauhukakaroita oltiin. Nyttemmin on vissiin vähän rauhallisempaa.
Kiviä ei heitetty kyllä tuulilasiin. Yks hupi oli istua kaverin kanssa sen isän kuorma-autossa, jossa meillä ikkunan aukosta läpi vedettynä pitkä siima, jonka päässä oli muovipussi täynnä vettä ja joka oli vedettu roikkumaan tien yli puhelinlankojen päältä. Sitten siitä roilautettiin pussillinen vettä milloin kenenkin päälle ja lymyttiin naurupaskat housussa siellä kuorma-auton lattialla. Mulla ei näiden juttujen kanssa sen kummempaa tekemistä ollut, se oli se yks Jussi joka näitä juttuja aina keksi :eek!: