Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset vol II

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Sulta unohtunu kun että oliko virtajohto seinässä.
Ei ole unohtunut, mutta voi toki olla mahdollista, että aivosi sähköjohdot niskaan voi olla heikonlaiset.

Juolahti mieleeni tuo tahnan kuivumisesta, että eräs hyvä kaverini oli aiemmin teorisoinut semmoista tilannetta, mitä jos näin käy? Tietysti hassuttelun merkeissä.

Semmoinen yksinäinen susi hän olikin ja ei ole koskaan tavannut intiimisti naispuolista ja jos hän päättää yllättäen tehdä kuivatemput ennen tapaamista, ettei vaan kävisi vanhanaikaiset "Anteeksi, tuli jo" ja liemet orkidean karvaisen kukkulan päälle.

Sitten myöhemmin kaikenlaisten päivän treffailujen jälkeen halutaankin suorittaa sängyn jousien stressitestit, mitään siinä orgasmia ei tapahdu vaikka olisi paineskeltu kolme tuntia putkeen. Kaveri sitten huomaa, että kuivatempuista johtuva terskan aukossa on tukos estämässä ja kun sen vetäisee pois, valkenee makuuhuoneen tummansinisenä puhuvat seinät valkoisiksi... Että semmoista.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Mä en oo taas moneen kuukauteen tajunnut noista Thunderin jutuista hittojakaan.
Eipä sillä että asia mitenkään haittaisi tai mihinkään vaikuttaisi. Onpahan vaan vissiin aivan eri sfäärit.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Mä en oo taas moneen kuukauteen tajunnut noista Thunderin jutuista hittojakaan.
Eipä sillä että asia mitenkään haittaisi tai mihinkään vaikuttaisi. Onpahan vaan vissiin aivan eri sfäärit.
Voisi tähän vähän hassutella, mutta en nyt taida. Ja toisaalta, tältä forumilta löytyy yks toinenkin, jonka jutuista osa menee mun tajunnan ohi.

Vaan hyvä se on, että on erilaisuutta.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Voisi tähän vähän hassutella, mutta en nyt taida. Ja toisaalta, tältä forumilta löytyy yks toinenkin, jonka jutuista osa menee mun tajunnan ohi.
Kaks? Vaan?

Tai joo, jos menee silleen niinku 100% ohi niin joo. Mutta sitten on näitä "I know all those words, but that sentence makes no sense to me" -tyyppejä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Isä sit kutsui puolet hautajaisvieraista jatkoille luokseni. Ilmoitti toki minulle, kun oltiin lähdössä muistotilaisuudesta. Kahvit ja maidot joivat, itikoita avoimista ovista huusholli täyteen.
 

Örfil

Guest
Mä en oo taas moneen kuukauteen tajunnut noista Thunderin jutuista hittojakaan.
Minä en koskaan. Ja nyt puhutaan vuosista.
Mutta on se silti ihan hauska heppu.

Englanniksi sanottaisiin kai että se on gay fellow?
 

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Minä en koskaan. Ja nyt puhutaan vuosista.
Mutta on se silti ihan hauska heppu.

Englanniksi sanottaisiin kai että se on gay fellow?
Paremminkin: The Gayship of the Ring, Sormuksen homopiiri. Ymmärtämättömien lukumäärä on minulle tyytyväisyystae.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Mä en oo taas moneen kuukauteen tajunnut noista Thunderin jutuista hittojakaan. Onpahan vaan vissiin aivan eri sfäärit.
Mun mielestä burbin sfäärit ovat aina poikenneet ns. normaalista, joten siihen on vaikee yhtään kenenkään osua oikein.
 

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1407
Sijainti
Home
Käytiin tänään ajamassa kaverin kanssa traktorilla hieman rallia, muualla paikkakunnalla.
 

Örfil

Guest
Paremminkin: The Gayship of the Ring, Sormuksen homopiiri. Ymmärtämättömien lukumäärä on minulle tyytyväisyystae.
Meni taas aivan yli hilseen.

Mutta Thunkkis on kyllä yks forumin hauskimpia heppuja. Runskin jälkeen.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Luulin että kekkasin tosi hauskan sanaleikin josta olis voinut tehdä hassuttelukuvan mutta se olikin jo vanha vitsi.
Ja nyt kun sen näkee tossa tolleen niin eihän se edes ole kovin hauska...
 
Ylös