Suojateillä lasketaan vain kuolleet
Teppo Moisio
Helsingin Sanomat
Suojatie on Suomessa paikka, jossa liikennesääntöjen noudattamista ei valvo poliisi vaan onnettomuustutkintalautakunta. Lain noudattamisella ei ole merkitystä, ennen kuin joku kuolee tai loukkaantuu.
Liikun kaupungissa autolla, julkisilla, pyörällä ja jalan. Autolla liikkuessa pystyn luottamaan siihen, että toinen autoilija ei kaahaa kylkeeni kolmion takaa.
Jalan kulkiessa mitään takeita väistämissääntöjen pätemisestä ei ole. Joka toinen autoilija tuntuu antavan piut paut suojatiesäännölle, joka on varsin yksinkertainen: jalankulkija menee ensin.
Väitän, että suojatiesääntö on ymmärretty Suomessa väärin: se mielletään paikaksi, jossa jalankulkijan päälle ei saa ajaa.
Juuri tässä mielessä suojatie ei poikkea mistään muusta paikasta ajoradalla. Sellaista paikkaa ei olekaan, missä jalankulkijan päälle saisi surutta teilata.
Suojatie on paikka, jossa autolle on aina kärkikolmio suhteessa jalankulkijoihin. Se on selkeäsanainen väistämissääntö, ei ylimalkainen yliajokielto.
Väärinymmärrys on juurtunut syvälle ja ulottuu ministeritasolle asti:
Kun liikenneministeri runsas vuosi sitten vaati kuria suojateille, hän tarjosi ratkaisuksi kovempia rangaistuksia jalankulkijoiden päälle ajaneille autoilijoille.
Kolarirangaistuksia koventamalla kuri ei kuitenkaan parane.
Kirjoitin vuosi sitten, että suojatiet tuhottiin opettamalla lapsille, että autot menevät aina ensin. Kun lapsista tuli aikuisia autoilijoita, oppi pysyi samana.
Ajatus on tietenkin kärjistys.
Vakavammin pitäisi sanoa, että suojateitä ei kunnioiteta, koska niitä ylittävien jalankulkijoiden koetaan haittaavan moottoriliikenteen sujuvuutta.
Paikoin tässä on perää. Esimerkiksi ratikkapysäkeillä voi olla toisessa päässä valoristeys, toisessa suojatie. Kun autoilijoille vaihtuu vihreä valo, aallon katkaiseekin suojatietä ylittävä mummo. Eihän se kovin sujuvaa ole.
Berliinissä ongelma on ratkaistu sillä, että ajoradan pääsee ylittämään pysäkin molemmista päistä, mutta vain toisessa on suojatie. Suomessa ratkaisu on, että autoilijat viittaavat kintaalla koko suojatiesäännölle.
Maan tavaksi onkin tullut noudattaa suojatiesääntöä fiilispohjalta. Jalankulkija voi mennä ensin, jos suojatie tuntuu olevan fiksussa paikassa ja olo ratin takana on kohtelias.
Maan tapa on päässyt syntymään, koska käytännössä poliisi valvoo suojateitä vain kerran syksyssä. Koulujen alkamisviikolla on mahdollista saada sakko siitä, ettei päästä jalankulkijaa vuorollaan – eli ensin – suojatielle. Muulloin voi luottaa siihen, että rangaistusta ei tule, kunhan jalankulkija tajuaa väistää.
Ruotsissa ja Virossa suojatiekulttuuri on toinen. Siellä suojatie ei tarkoita yliajokieltoa vaan väistämisvelvollista risteystä.
Naapurimaiden paremman suojatiekulttuurin taustalla ei ole vuosisatainen sivistys tai kohteliaisuuteen kehottava valistuskampanja vaan poliisin viime vuosina käyttöön ottama nollatoleranssi.
Jos sääntöjä saa rikkoa ilman seuraamuksia, säännöt menettävät merkityksensä. Nyt jalankulkija oikeutta saa vain jäämällä auton alle. Tieto autoilijan syyllisyydestä ei ambulanssissa juuri lohduta.
Suojatiesäännön valvominen ei kuulu onnettomuustutkintalautakunnalle. Se kuuluu poliisille.