Ok, no sit ei voi mitään!Valitin jo.
Ok, no sit ei voi mitään!Valitin jo.
Valitettavasti, kuten olen ennenkin sanonut, en epäile hetkeäkään etteikö nuo tulisi tänne. Liian herkullinen tilanne:Uusilla tiemaksuilla on kummallinen kiire
Martti Merilinna Kirjoittaja on Autoliiton hallituksen puheenjohtaja.
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut "korkean tason työryhmän" selvittämään, kuinka Suomessa edettäisiin kohti "oikeudenmukaista ja älykästä" liikennettä.
Käytännössä työryhmän tarkoituksena on tehdä ehdotus siitä, kuinka Suomen pitäisi edetä satelliittipaikannukseen perustuvien tiemaksujen käyttöönotossa. Ryhmän korkeatasoisuudella tähdätään kritiikin tukahduttamiseen.
Selvitystyön tekeminen on jostain syystä saatu ujutetuksi hallitusohjelmaan, vaikka edellisen hallituksen liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) vihelsi jo kertaalleen pelin poikki samankaltaiselta ja suurta vastustusta herättäneeltä hankkeelta, pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuilta.
Satelliittipaikannukseen perustuvaa tieveroa on pohdittu muuallakin, kuten Alankomaissa, mutta asia on rauennut kaikkialla poliittiseen mahdottomuuteensa. On vaikea ymmärtää, miksi sitä viedään Suomessa eteenpäin suorastaan väkipakolla.
Suomi on kaupunkikeskustoja lukuun ottamatta harvaan asuttu maa. Henkilöauto onkin monin paikoin välttämätön kulkuneuvo. Valtaosa ihmisten liikkumisesta on henkilöautolla matkustamista, ja tilanteeseen tuskin tulee mitään muutosta. Muilla kulkumuodoilla ei yksinkertaisesti ole pienintäkään mahdollisuutta korvata henkilöautoja.
Vaikka henkilöauto sopii Suomeen hyvin, sen käyttö on kallista muun muassa autoveron, ajoneuvoveron, käyttövoimaveron ja polttoaineveron takia. Autoilijat maksavat yhteiskunnalle aiheuttamansa kulut moninkertaisesti. Tämän vuoksi erillinen tienkäyttömaksu – joksi veroa on suunnitelmissa kutsuttu – tuntuu paitsi tarpeettomalta myös epäoikeudenmukaiselta.
Nykyisistä autoiluveroista suurin, polttoainevero, on jo tienkäyttö- ja päästövero. Se kohdistuu eniten juuri niihin autoilijoihin, jotka käyttävät autoaan runsaasti ja joiden autot kuluttavat paljon.
Nykyinen liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) näyttää asettuneen tieveron innokkaaksi kannattajaksi. Hänen mukaansa se ei tulisi käyttöön vanhojen verojen lisäksi vaan niiden tilalle.
Uskokoon ken haluaa. Luopuisiko valtio tuottavista ja helposti kerättävistä nykyisistä autoiluveroista? Sitä paitsi tieveron keräysjärjestelmä tulisi todennäköisesti niin kalliiksi, että autoilijoiden kokonaisverotus kiristyisi jo siitäkin syystä.
Selvitystyöryhmän puheenjohtajaksi on saatu kova nimi, Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila. Jäseninä on liikenne- ja viestintäministeriön, sen hallinnonalan virastojen sekä valtiovarainministeriön ylintä johtoa. Lisäksi työryhmään kuuluu edustajia tutkimus- ja tiedemaailmasta sekä älykkään liikenteen verkostosta.
Työryhmä on kiistatta arvovaltainen, mutta puolueettomana sitä ei voi pitää. Siitä puuttuu tyystin autoilijoiden edustus, ja merkittävä osa virkamiesjäsenistä on jo asettautunut julkisuudessa tieveron puolestapuhujiksi.
Teknologiapuolen edustajilla on selvästi oma lehmä ojassa. Satelliittipaikannukseen perustuvan verojärjestelmä avaisi heitä lähellä oleville yhtiöille yli kolmen miljoonan suomalaisen autoilijan markkinat päätelaitteiden ja lisäpalvelujen myyntiin. Samalla järjestelmä parantaisi mahdollisuuksia kehittää vientikelpoisia tuotteita.
Saapa nähdä, millaisen ehdotuksen työryhmä saa aikaan. Etukäteen näyttää selvältä, ettei se voi päätyä muuhun kuin suosittelemaan mahdollisimman pikaista tieverojärjestelmään siirtymistä.
Henkilöautojen käyttäjien eli kansan enemmistön kannalta olisi nyt tärkeää, että työryhmä kartoittaa jääviydestään huolimatta ennen loppuraporttinsa laadintaa hankkeen todelliset yhteiskunnalliset vaikutukset. Tyytyminen pelkästään valtiontaloudelliseen näkökulmaan tai elektroniikkateollisuuden edunvalvontaan olisi huutava vääryys.
Hankkeeseen sisältyy monia oikeudenmukaisuuteen ja yksilönsuojaan liittyviä riskejä. Niitä ei voi sivuuttaa olankohautuksella.
Ajatuksena lienee asettaa autoilijat elektroniseen seurantaan ja rekisteröidä jokainen ajettu kilometri. Järjestelmä tietäisi, missä, milloin ja millä nopeudella ajoneuvo on liikkunut. Tämän jälkeen kilometrit hinnoiteltaisiin sen mukaan, minkälaisella autolla, millä teillä ja mihin aikaan ajetaan.
Vilkasliikenteiseen aikaan hintaa nostettaisiin joillain teillä niin paljon, että niiden liikenne alkaisi vähentyä. Ajamistaan joutuisivat tietysti harkitsemaan ensimmäisinä vähävaraisimmat autoilijat, jotka vapauttaisivat teitä muiden käyttöön. Tätä kutsuttaisiin "liikenteen ohjaamiseksi".
Verotusmahdollisuuden lisäksi viranomaisille luotaisiin tekninen mahdollisuus seurata joka hetki jokaisen autoilijan ajotapaa. Tästä olisi vain lyhyt harppaus jatkuvaan tarkkailuun.
Jos vero luodaan, mukaan tulee myös mielenkiintoinen poliittinen ulottuvuus. Kuka määrittelee kilometrien hinnan eri teille? Syntyy mainio mahdollisuus kähmintään. Totta kai yritteliäimmät poliitikot pyrkisivät järjestämään kotiseuduilleen mahdollisimman edulliset kilometritaksat.
Ihmisen rakentamat järjestelmät eivät välttämättä toimi luotettavasti. Esimerkkejä tästä on vaikka kuinka paljon. Autoilijoiden oikeusturvan kannalta on kuitenkin selvää, ettei verotus kestä häiriöitä.
Jos kaikesta huolimatta oletetaan, että satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä saataisiin täysin toimintavarmaksi, aina on niitä, jotka kykenevät kiertämään sen. Tässä tapauksessa mahdollisuus on etukäteen arvioituna varsin suuri.
Olisikohan Suomessa syytä panna jäitä hattuun ja katsoa, mitä alalla tapahtuu kansainvälisesti?
Kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista. Järkeä ei saa käyttää, vaan mennään miten käsketään. Ja käsketään tietenkin sillä tavalla, että vilkkaasta pääsiäisliikenteestä tulee mahdollisimman hidasta ja ruuhkaista.Nopeusrajoitukset taas kesälukemiin
Talvinopeusrajoitusten muuttaminen
alkaa Liikenneviraston suosituksen
mukaisesti tänään.
Höllentäminen tapahtuu portaittain
etelästä pohjoiseen ja rannikolta
sisämaahan. Jos säät sallivat,
kesänopeudet ovat koko maassa voimassa
viikon loppuun mennessä.
Liikennevirasto muistuttaa, että
esimerkiksi yöpakkasten jälkeen tai
lumi- ja räntäsateessa ajonopeudet on
edelleen sovitettava olosuhteisiin.
Virasto paheksui, että joillain Lapin
teillä rajoituksia höllennettiin jo
ennen pääsiäistä.
Taannoin oli jossain julkaistu kyselytutkimus jossa todettiin, että vain viidennes suomalaisista kuljettajista ilmoitti sopeuttavansa ajotapaansa vallitseviin olosuhteisiin. Jos tämä pitää paikkansa niin Suomessa se puuttuva järki pitää todellakin korvata viranomaisten toimestaKertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista. Järkeä ei saa käyttää, vaan mennään miten käsketään.
Pitää kyllä sanoa tähän että autoissakin on eroja. Joku hyvillä nastarenkailla, nelivedolla ja esp:llä varustettu uudehko mersu, bemari, audi, volvo yms on aivan erilainen ajaa huonoissa olosuhteissa kuin joku 15 vuotta vanha Micra, jossa on 5 talvea ajetut kitkat. Tosin kaikki ei aja mersuilla...Taannoin oli jossain julkaistu kyselytutkimus jossa todettiin, että vain viidennes suomalaisista kuljettajista ilmoitti sopeuttavansa ajotapaansa vallitseviin olosuhteisiin. Jos tämä pitää paikkansa niin Suomessa se puuttuva järki pitää todellakin korvata viranomaisten toimesta![]()
Italiassa oli joskus ennen EU-aikaa säädetty nopeusrajoitukset moottorin iskutilavuuden mukaan. Eli jos sinulla oli nopea auto niin sait ajaa nopeasti mutta hitaalla autolla ei saanut ajaa nopeastiPitää kyllä sanoa tähän että autoissakin on eroja.
Nämä kaksi kun yhdistää...Taannoin oli jossain julkaistu kyselytutkimus jossa todettiin, että vain viidennes suomalaisista kuljettajista ilmoitti sopeuttavansa ajotapaansa vallitseviin olosuhteisiin.
ruvetaan pääsemään sinne ytimeen, miksi suomalainen liikenne on mitä on ja talvi, vuodesta toiseen, aina yllättää autoilijat. Ehkä näille audi, mb, ym. "teiden sankareille" pitäisi antaa auto ajalta <70 luku. Enää tosimiehet kaahaisi ja heistäkin harva pitkään. ESP:t ABS:t sipsit ja sapsit ja mitä näitä lienee, kun eivät vieläkään kumoa fysiikan lakeja, vaikka sinällää hienoja vekottimia ovatkin.Pitää kyllä sanoa tähän että autoissakin on eroja. Joku hyvillä nastarenkailla, nelivedolla ja esp:llä varustettu uudehko mersu, bemari, audi, volvo yms on aivan erilainen ajaa huonoissa olosuhteissa kuin joku 15 vuotta vanha Micra, jossa on 5 talvea ajetut kitkat. Tosin kaikki ei aja mersuilla...
Pitää olla niin paska, ettei uskalla ajaa kovempaa(ollenkaan).Jos kuski ei ymmärrä ajaa paskalla kelillä hiljempaa niin ei se ymmärrä myöskään ajaa paskalla autolla varovaisemmin.
Onko tähän jotain hyvää persutelua, en nimittäin noille järkevää syytä ole vielä kuullut.Itse aiheeseen.
Vaikka ruuhkamaksuja Helsinkiin ulkopuolisille kannatankin
Esimerkiksi Lontoossa on metroissa käytössä ns. peak-time. Se tarkoittaa sitä, että ruuhka-aikoina turistien travel- ja öystercardeilta verotetaan vähän enemmän matkasta. Tällä pyritään ohjaamaan vapaalla olevat turistit, joita Lontoossa on joka hetki helvetisti, matkustamaan muina kuin ruuhka-aikoina.Onko tähän jotain hyvää persutelua.
Notta vaikka se että, miun veroista tartte teijän mualaisten köröttelyjä maksaa.Onko tähän jotain hyvää persutelua, en nimittäin noille järkevää syytä ole vielä kuullut.
Luuletko oikeasti että niin tapahtuu? Autoilijat maksavat aivan hemmetisti veroja.Notta vaikka se että, miun veroista tartte teijän mualaisten köröttelyjä maksaa.
Nyt kyllä sekoitat mukavuudenhalun ja käytännöllisyyden. Pääkaupunkiseudun joukkkoliikenne on ihan hemmetin toimiva jos asut juuri joukkoliikennelinjojen vieressä ja sinun ei tarvitse vaihtaa kulkuvälineestä toiseen. Se ei ole mukavuudenhalua että halua säästää aikaa ja/tai rahaa. Kumminkin jos julkisilla menee päivittäin 30-60min enemmän aikaa kuin omalla autolla niin se on aikamoinen määrä aikaa vuodessa.Suurin osa helsingin ruuhkaliikenteestä on työmatkaliikennettä yli kunta rajojen. Minusta on vain oikeus ja kohtuus, että esim. nurmijärveläiset ja espoolaiset, ym. jos kerran haluavat väkisin omalla autolla yksin tulla töihin, tukkimaan kaupunkimme liikenteen, saavat siitä lystistä myös maksaa. Kyse kun on useimmiten kuitenkin vain mukavuudenhalusta, eikä valttämättömästä pakosta.
Niin kauan kuin joukkoliikenne kusee niin on turha olettaa että ihmiset alkaisivat käyttämään sitä. Tietysti etätyöskentelyä pitäisi lisätä, mutta etätyöskentely ei onnistu esim. palveluammateissa. Ihmisten tekevät muitakin töitä kuin toimistohommia. Jotenkin noista kommenteistasi paistaa helsinkiläisyys.Muutenkin joukkoliikennettä ja etenkin sen hyödynnettävyyttä pitäisi tukea esim. kaavoituksella enemmän. Yksityisautoilu, etenkin työmatka käytössä, saisi jäädä jo 1900 luvulle. Se ei ole tehokasta, kannattavaa (yhteiskunnallisesti) saatika kestävää. Nykyaikaisesssa tietoyhteiskunnassa tuntuu muutenkin hassulta, miksi ihmisen on niin välttämätöntä juosta työn perässä. Miksei töitään voi tehdä enemmän kotoa etänä, jos se teknisesti kuitenkin olisi jo mahdollista.
:eek!:Kaksi tuntia työmatkoihin päivässä on vielä ihan kohtuullinen aika, yli kolmen jos menee, niin on kieltämättä liikaa.
Heh, heh. Jo Helsingin sisällä poikittaisliikenne on onnetonta. Matka mikä kestää omalla autolla 10 minuuttia, niin julkisilla siihen menee helposti toista tuntia.Notta vaikka se että, miun veroista tartte teijän mualaisten köröttelyjä maksaa.
Hyvin sanottu. Kirjoitin jo samansisältöisen tekstin ja vedin sen huulilta takaisin.Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne toimii kivasti, jos pitää päästä paikasta X (Helsingin) keskustaan. Poikittaisliikenne puolestaan on pahasti vajavainen.
Vaihtojen määrällä on merkitystä juurikin siksi, että vaihtoyhteyksien toimiminen on aina epävarmaa, aikataulut kun tuppaavat joustamaan varsinkin kiireisimpinä aikoina. Jos vaihto syystä tai toisesta kusee, se lisää yleensä matka-aikaa huomattavasti, vuorovälit kun ovat toisinaan pitkähköt. Homma sitten kertautuu, jos vaihtoja on enemmän kuin yksi (mikä on kai kuitenkin kohtalaisen harvinaista).