Sen verran pitäisi olla selkärankaa, että päivän jäähyn kuukausien trollaamisesta kykenee kantamaan ilman marttyyrivetäytymistä. Mutta kun ei niin ei.
Se jäähy tuli sulle ihan ansiosta, se vaan vaikutti asiattomalta kun se tuli kuukausitolkulla liian myöhään.
Miten vain. Tuo on vain sinun mielipiteesi ja siksi yhtä arvoton kuin kaikkien muidenkin. Minä en auktoriteettia kumartele, jos siihen ei ole annettu aihetta. Se arvo pitää ansaita.
Jos sukka puristaisi toista jalkaa, niin voit olla varma, ettei sinua olisi ainakaan väärän mielipiteen "trollaamisesta" hiljennetty. Asiattomuuksiin olisi toki puututtu, joten lopputulos voisi silti olla sama.
Pidän hyvin kuvaavana, että kirjoitat itsekin, että edellinen modetiimi hyväksyi keskustelua aivan liian pitkään.
WebSlave sanoi:
Tuo nyt ei päde F1-Forumiin juurikaan, koska täällä on suuri joukko piintyneitä käyttäjiä, joille F1-Forum on se olohuone ollut jo vuosia. Ei täältä lähdetä väärän modelinjan takia, täällä nillitetään siitä, että joku tulee sotkemaan olohuoneen systeemit.
Kyllä se sikäli pätee, että turha sitten on ainakaan ihmetellä miksi uusia avauksia tai juttuja ei tule. Käyttäjiä kyllä yksi toisensa jälkeen ei-niin-hiljaakaan joissain tapauksissa siirtyy mieluummin toisille palstoille, kun ylläpidon toiminta ei miellytä. Ja ne jotka jäävät nillittämään, noh, ei niidenkään motivaatio näytä olevan kovinkaan hyvä.
Itsehän päätin olla tuottamatta tälle sivustolle sisältöä, kun kävi selväksi että tästä on uuden maailmanjärjestyksen jälkeen tullut FW08-Forum, jossa yksi valtaan päässyt keskustelija voi mielivaltaisesti määrätä, lopettaa ja lakaista keskustelun maton alle. Tällainen toiminta ei tee tästä mielekästä olohuonetta keskustella mistää ja sitä on hyvin vaikea kiertää. Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi, mutta tekijän voi.
WebSlave sanoi:
Ainut (välillinen) seuraus tuosta keskustelusta taisi olla se, että minä, Bobakki ja Hokkanen jätimme modetiimin.
Ja lopputuloksena nyt periaatteessa kai edelleen moottoriurheiluaiheisen keskustelupalstan modetiimiin ei kuulu enää yhtään moottoriurheiluaiheista sisältöä luovaa ylläpitäjää. Tämä on ikävä ja sikäli vaarallinen suuntaus, koska lopulta se tulee lopettamaan tämän paikan kokonaan.