Kyllähän maksukuskien taso on aika reippasti kohonnut viime aikoina. Sellaisia Yoong- tai Yamamoto -tyyppisiä kuljettajia, jotka jäävät tallitoveristaan 1.5 sekuntia kierroksella ei ole enää käytännössä ollenkaan ja suurin osa maksukuskeista on itse asiassa hyvin alemmissa sarjoissa menestyneitä. Esimerkkeinä van der Garde ja Razia.
Viime kaudella parhaat maksukuskeista kuitenkin voittivat kisoja ja yksi jopa taisteli maailmanmestaruudesta.
Jaa, minun papereissani paras maksukuski oli kauden 2012 sarjassa sijalla 8 tai 10, tulkinnasta riippuen. Eivät olleet faktoreita MM-taistelussa.
GP2-luokassa vdG:n sijoitukset olivat 7., 7., 5. ja 6. Tuota ei voi pitää hyvänä menestyksenä, vaan puhtaana sarjajyräilynä. Pastor Maldonado sentään oli kyseisen sarjan mestari 2010, täten legitimoiden nousunsa ykkösiin. Van der Garden syrjäyttämä Heikki Kovalainen oli ainoana GP2-kautenaan toinen Nico Rosbergin jälkeen voittaen viisi kisaa - yhtä monta kuin vdG neljän kauden aikana.
Karthikeyanin mahdollinen meneminen Force Indialle tulee ainakin itselleni yllätyksenä. Eikös Narainin ja Vijay Mallyan välit olleet vielä takavuosina niin viileät, että "Karttikeijo" ei olisi edes suostunut tallissa ajamaan vaikka olisi pyydetty? Toivoisin yhä että tuon paikan nappaa joko Sutil, Bianchi tai Heikki jos on edes neuvotteluyhteydessä.