Heikki Kovalainen 2013 - testikuskista keikkakuskiksi

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Tuohon on juurikin näin että jos Caterhamilla sitten jossain kisassa pystyisi räväyttämään, niin impakti F1-maailmaan olisi ihan eri luokkaa kuin mitä vaikkapa se nyt olisi ollut Lotuksella pisteille ajaessa.

Vaikkapa joku 6 tai 7 sija Catilla jossain kisassa niin kaikki pitäisivät taas Heikkiä yhtenä parhaista.
Ongelma on se että jämätallissa hypeen riittää räväyttää pari kertaa kaudessa kunnolla ja muuten pärjätä suhteessa tallikaveriinsa, muuta ei kuitenkaan noteerata. Huipputallissa ei sellainen kelpaa että puolet tai enemmän kisoja menee heikosti, vaikka aina välillä ajaisikin todella hyvin. Se ei näytä hyvältä kun 2/3 gridistä ajelee edellä, Kimi ja Romain kuitenkin ovat ajelleet huonoinakin päivinä helpohkosti pisteille.
 
Raitaponi

Well-known member
Liittynyt
3.11.2008
Viestit
821
Onhan Heikin uralla paljonkin positiivisia asioita ollut, kuten vaikkapa tulokaskaudella Fisicon päihittäminen pisteissä. Tai aika-ajospesialistina pidetyn Trullin kanssa tasavertaisesti aika-ajeleminen. Plus Lapierren murskaaminen GP2:ssa. Lapierre nyt ei ehkä ole kummoinenkaan mittari mutta silti.
Kyllä sellaiset nostattaa arvostusta ja odotuksia.
Ihan syystä Heikki on saanut ajaa isoissakin talleissa, toisaalta toki myös ihan pätevistä syistä ei enää niin tee.
Race of Champions -mestari kolme vuotta ennen ensimmäistä F1-kilpailua voittaen mm. Michael Schumacherin uransa huippuvuotena ja moninkertaisen RoC-mestarin (ja silloisen hallitsevan mestarin), Sebastien Loebin, Loebin omalla WRC-mestaruusautolla.

Ehkä sen pitäiskin mennä rata-autoihin. Toivottavasti Heikki vielä löytää paikkansa. :thumbup:
 
J.O

Well-known member
Liittynyt
22.10.2007
Viestit
141
Tulokaskauden 7. sija pistetaulukossa oli erittäin hyvä suoritus, etenkin kun edellä oli vain kolmen nopeimman tallin kuskit. Renault-kaudella ei Mclaren-aikojen kisavauhti-ongelmista ollut vielä merkkejä.

2011 oli Lotus/Caterham-kausista Heikin huippukausi, kun Trulli jäi taakse aika-ajoissa peräti 16-2 ja kisoissa (kun molemmat maaliin) 8-3. Tuossa vaiheessa oli kyllä kovat näytöt tiskissä parempaa tallipaikkaa ajatellen, mutta ei tärpännyt. Vuotta aiemminkin Heikki oli lähes aina Trullin edellä maalissa, kun molemmat pääsivät ruutulipulle eli kisavauhtiongelmat vaikuttivat olevan menneen talven lumia. Pitkästä aikaa sitä vanhaa ongelmaa oli lievästi nähtävissä sitten viime kaudella, kun Petrov oli kisavertailussa niukasti niskan päällä siitä huolimatta, että Heikki vei aika-ajot 13-7 nimiinsä.
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Heikillä on yhtä monta GP-voittoa kuin esimerkiksi sellaisilla miehillä kuin Francois Cevert, Carlos Pace ja Jean Alesi. Voi olla, että menee hetki ennen kuin ymmärretään kuinka hienon uran Heikki oikeasti on ajanut.

Moni, moni lahjakas kuljettaja jää Heikin saavutusten varjoon.
Olen aika monta kertaa toitottanut, että jos Heikki olisi esimerkiksi chileläinen, olisi tämä äänestetty landslidella vuoden urheilijaksi siellä 2008. Suomessa tyydytään sylkemään päälle koska mikamika HANAA HANAA KIMI!!1 ja yleinen gloryhunt-mentaliteetti. Muutenkin yleinen lajituntemus Heikkiä haukkuvalla perustuularilla on hävettävän heikoilla kyllös-kantimilla.
 
hercules

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
119
Tai Kimillä ilman Lewisin "rantautumista" Kiinassa.
Tai ilman mersun paskovia koneita kolme mestaruutta.
Tai Schumilla viisi mestaruutta vähemmän jos olisi halvaantunut -99 ulosajossa.
Se kyllä tiedetään että tekniset ja muiden ongelmat kuuluvat lajiin hyvin paljolti.

Toin vain tuon Massan tekniikan pettämisen esille etten Hessua lähtisi yhden "tuuri" voiton takia nostamaan kovin suurelle jalustalle.

Nauratti kyllä täälläkin foorumilla useiden henkilöiden haihattelut Grossun voittamisesta, podiumeista jne.
Heikki on max keskinkertainen kuski.

Omasta mielestäni Lotuksen tuurauskeikka oli Heikille itselleen kuin tallillekkin iso floppi, käteen jäi nolla pistettä ja kaksi 14. sijaa.
 
MS12

Well-known member
Liittynyt
1.7.2005
Viestit
630
Omasta mielestäni Lotuksen tuurauskeikka oli Heikille itselleen kuin tallillekkin iso floppi, käteen jäi nolla pistettä ja kaksi 14. sijaa.
Eipä tuon takia kannata yöuniaan menettää. Heikillä oli kuitenkin vain yksi päivä aikaa kokeilla autoa ennen aika-ajoja ja silti kahdeksas sija. Ei siihen kaikki pysty.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tai ilman Didier Pironin kolarointia Hockenheimissa, suomalaisilla olisi mestaruus vähemmän. Paska kuski siis Kekekin...:mad:
Nyt ei ollut kuskin paskuudesta kyse, vaan siitä, että menestys toisten epäonnen/mokan takia kuuluu lajiin, kuskin taidosta riippumatta.
Omasta mielestäni Lotuksen tuurauskeikka oli Heikille itselleen kuin tallillekkin iso floppi, käteen jäi nolla pistettä ja kaksi 14. sijaa.
Ja Heikki on ensimmäinen tunnustamaan sen, ja sen johtumisen itsestään. Mutta se ei tee Heikistä huonoa kuskia, vain tästä keikasta epäonnistuneen. Vaikka jotkut niin haluavat asian nähdäkin.

Jos Heikki olisi ollut huono ja rahaton, hän ei olisi koskaan ykkösiin noussutkaan. Maksukuskeista valitetaan koko ajan, ja sitten kun joku nousee maksamatta senttiäkään, niin häntäkin haukutaan. Kaikki eivät ole Kimejä ja Vetteleitä, mutta seuraava askel ei ole Belmondo.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
MTV
- Vaikka kilpailut Lotuksella menivät surkeiden lähtöjen takia pieleen, Heikki Kovalaisen ajotaidot eivät olleet kadonneet mihinkään. Uskon, että todelliset ammattilaiset näkivät, mitä Kovalainen Lotuksella teki ja miksi hänen kilpailunsa epäonnistuivat.
Taitaa Eki olla yksi näistä ammattilaisista.
 
hercules

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
119
Eipä tuon takia kannata yöuniaan menettää. Heikillä oli kuitenkin vain yksi päivä aikaa kokeilla autoa ennen aika-ajoja ja silti kahdeksas sija. Ei siihen kaikki pysty.
Juu ei täällä Heikin takia unia menetetä, ehkä lisääntyy vain :ahem:
Ei varmasti pystykkään kaikki, mutta moni täällä perusteli juuri oikeaksi valinnaksi sen takia että on paljon aikaisempaa kisa-kokemusta ja tällä kaudella vapaissa ajoa takana.
Näin jälkeenpäin tietenkin hyvä huudella mutta itse olen sillä kannalla että Lotuksen varakuskille olisi se tilaisuus kuitenkin pitänyt antaa.

Ja Heikki on ensimmäinen tunnustamaan sen, ja sen johtumisen itsestään. Mutta se ei tee Heikistä huonoa kuskia, vain tästä keikasta epäonnistuneen. Vaikka jotkut niin haluavat asian nähdäkin.

Jos Heikki olisi ollut huono ja rahaton, hän ei olisi koskaan ykkösiin noussutkaan. Maksukuskeista valitetaan koko ajan, ja sitten kun joku nousee maksamatta senttiäkään, niin häntäkin haukutaan. Kaikki eivät ole Kimejä ja Vetteleitä, mutta seuraava askel ei ole Belmondo.
Tästä pisteet Heikille kyllä annan.
En ole Heikkiä sanonutkaan huonoksi kuskiksi vaan keskinkertaiseksi, ainakin täällä foorumilla kovin moni tuntuu yliarvostavan Heikkiä vaikka suoritukset ovat olleet mitä nyt ovatkaan.

Väittäisin että koko sirkukseen ei huonot kuljettajat pääse ollenkaan, on vain hyviä, keskinkertaisia ja huonoja F1 kuljettajia.
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Tämä on nyt ontuva vertaus eri lajien urheilijoiden välillä, ei tarvitse ottaa vakavasti, mutta vähän nousee mieleen Heikistä formulakuskina Robert Helenius nyrkkeilyssä. Valtavasti on ollut luottoa tulevaisuuteen ja henkilökohtaista kehitystä nähdään, mutta tuo luotto ei ole missään suhteessa haastajiin. Niin täysin ylivoimaisia ovat. Klishkot Heleniukselle, Räikköset ja Alonsot Kovalaiselle.

Hienoa että on päästy kärkikastiin lajissaan, F1 Heikillä, Robertilla raskaan sarjan kovat vaateet ja hyvä sijoitus haastajalistalla. Mutta todellisuudessa on vaikea nähdä että mestareita miehistä tulisi. Oikeastaan missään olosuhteissa voittaa lainkaan näin kovassa kilpailussa.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Väittäisin että koko sirkukseen ei huonot kuljettajat pääse ollenkaan, on vain hyviä, keskinkertaisia ja huonoja F1 kuljettajia.
F1:n sisällä tietysti. Jos Heikki kuuluu siihen keskinkertaiseen (hyviinhän ei taida kuulua kuin about viisi?), niin eipä tuo sitten kovin pahalta kuulosta.

Sitten pientä spekulointia startista:

Heikki on ajellut kolme kautta Fernandesin Lotuksella/Caterhamilla, jossa systeemit epäilemättä ovat vähän alkellisempia, eikä startti niin merkittävässä osassa (vaikka Heikki loistavia startteja enimmäkseen ottikin). Ruudukon loppupäässä starttiin valmistautumiseen on selvästi vähemmän aikaa kuin kärjessä/kärkitalleissa. Silti Heikille tuli Enstonen Lotuksen starttiasetusten kanssa kiire. Tästä voisi päätellä, että systeemit ovat huomattavasti monimutkaisemmat.

Nykyinen nappulatekniikka tekee toiseen autoon istumisen entistä haastavammaksi, muttei toki selitä kaikkea, etenkään kisan aikana. Heikki kuitenkin oli ihan hyvässä vauhdissa vapaissa, mutta aika-ajossa ja kisassa homma ei toiminut samalla tavalla.
 
M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
David Couldhard luonnehti itseään F1-kuskina näin tuoreessa haastattelussa:

"Olin nopea, mutten tarpeeksi tasainen. Olin hyvä, mutta en tarpeeksi hyvä. Se viimeinen 5% puuttui, mikä mestareilta löytyy."

Mielestäni kuvaa hyvin myös Heikkiä.
 
Välillä oli kisassa hyvää vauhtia, mutta sitten se taas katos. Aika-ajoissa mulle ainakin oli pettymys jääminen Q3:n ulkopuolelle samalla kun Grosjean oli ykkösenä. Tosin aika-ajoissakin oli jonkin verran arpapeliä ja Heikin jatkoonpääsy taisi olla parin sadasosan päässä; silti 1,2 sekkaa tallikaverista.

David Couldhard luonnehti itseään F1-kuskina näin tuoreessa haastattelussa:

"Olin nopea, mutten tarpeeksi tasainen. Olin hyvä, mutta en tarpeeksi hyvä. Se viimeinen 5% puuttui, mikä mestareilta löytyy."

Mielestäni kuvaa hyvin myös Heikkiä.
Hyvin sanottu ilman, että tarvii lytätä kokonaan. Kovia kuskejahan tuolla loppujen lopuksi on. Tuo kuvaa hyvin Heikkiä, Webberiä, Massaa - pyöristettynä parhaita kakkoskuskeja.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Hienoa että on päästy kärkikastiin lajissaan, F1 Heikillä, Robertilla raskaan sarjan kovat vaateet ja hyvä sijoitus haastajalistalla. Mutta todellisuudessa on vaikea nähdä että mestareita miehistä tulisi. Oikeastaan missään olosuhteissa voittaa lainkaan näin kovassa kilpailussa.
Totta. Tässä tosin tulee (vaikkei Troy sitä epäilemättä tarkoittanutkaan) esiin se tosiasia, että suomalaisia on hemmoteltu F1-menestyksellä ihan yli todennäköisyyksien. Tämä vääristää kuskien arvostusta. Jos et ole Keke, Häkä tai Kimi, niin et ole mitään, kun ei mestaruuksia tule tai olla edes lähellä.
 
hercules

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
119
F1:n sisällä tietysti. Jos Heikki kuuluu siihen keskinkertaiseen (hyviinhän ei taida kuulua kuin about viisi?), niin eipä tuo sitten kovin pahalta kuulosta.
Arvasin että joku tähän tulee tarttumaan ja meinasin jo editoida mutta en sitten jaksanut :thumbfh:
Luokitellaan sitten näin:
Huiput (Parhaat)
Hyvät
Keskinkertaisuudet
Huonot (Maksukuskit)

Mutta väitän että sillä kalustolla millä Heikki on urallansa päässyt ajamaan olisi huiput ja hyvät kuskit tehneet aivan erilaista tulosta.

Aina voi lähteä jossittelemaan ja mutittelemaan mutta perustan väitteeni puhtaisiin tuloksiin.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Aina voi lähteä jossittelemaan ja mutittelemaan mutta perustan väitteeni puhtaisiin tuloksiin.
Aina pitäisi katsoa syvemmälle kuin pelkkiin tuloksiin. Jos nyt McLaren-kausikaan ei putkeen mennyt, niin syytä oli kyllä tallissakin (ja sen taktiikoissa). McLaren kehui "rakentaneensa uuden Heikin", mutta taisivat rikkoa enemmän. Caterhamilla mies taas löysi itsensä, tämä Lotus-tuuraus nyt vain ei onnistunut.

Helppo sanoa, että joku toinen olisi samasta tilanteesta onnistunut paremmin, mutta mahdotontahan sitä on tietää.
 
carbonara

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
432
Totta. Tässä tosin tulee (vaikkei Troy sitä epäilemättä tarkoittanutkaan) esiin se tosiasia, että suomalaisia on hemmoteltu F1-menestyksellä ihan yli todennäköisyyksien. Tämä vääristää kuskien arvostusta. Jos et ole Keke, Häkä tai Kimi, niin et ole mitään, kun ei mestaruuksia tule tai olla edes lähellä.
On hemmoteltu mutta kyllä noita on potkittukin. Minä olin mopoiässä kun Keke ajoi mestariksi ja olihan se selkäänpuukotus säälimätöntä hommaa. Sen aikainen Suomi oli melkoinen pikku-neuvostoliitto. Ja sama oli vielä Häkälläkin kun se yritti ajaa ensimmäistä voittoaan yli sata starttia. Siihen nähden että Heikin aikana jokaisella tietäjällä on netti kotona, on kohtelu ollut suhteessa paljon kannustavampaa.
Toki edelleenkin kaikilta vaaditaan mestaruus kun niitä on Suomeen ennenkin tuotu. Ja ilkeys ja vahingonilo on monen päivittäinen voimanlähde aivan selvästi.
 
ShK

Well-known member
Liittynyt
31.3.2006
Viestit
107
On hemmoteltu mutta kyllä noita on potkittukin. Minä olin mopoiässä kun Keke ajoi mestariksi ja olihan se selkäänpuukotus säälimätöntä hommaa. Sen aikainen Suomi oli melkoinen pikku-neuvostoliitto.
Onko se legendaa, että Keke muutti pois, eikä opettanut Nicolle suomea juurikin kateellisten ja katkerien suomalaisten vuoksi?
 
hercules

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
119
Aina pitäisi katsoa syvemmälle kuin pelkkiin tuloksiin. Jos nyt McLaren-kausikaan ei putkeen mennyt, niin syytä oli kyllä tallissakin (ja sen taktiikoissa). McLaren kehui "rakentaneensa uuden Heikin", mutta taisivat rikkoa enemmän. Caterhamilla mies taas löysi itsensä, tämä Lotus-tuuraus nyt vain ei onnistunut.

Helppo sanoa, että joku toinen olisi samasta tilanteesta onnistunut paremmin, mutta mahdotontahan sitä on tietää.
Olihan siellä Hamilttonilla varmasti jonkinmoinen ykköskuskin status mutta se on loputon suo väittelylle olisiko siellä Heikki sen parempaan silti pystynyt.
Siksi luotankin tässä asiassa tuloksiin :ahem:

Mutta sillon kuin olisi niitä näyttöjä olisi pitänyt antaa niin niitä ei Heikki näyttäny ja toisintoa tässä Lotus tuurauksessa.

On hemmoteltu mutta kyllä noita on potkittukin. Minä olin mopoiässä kun Keke ajoi mestariksi ja olihan se selkäänpuukotus säälimätöntä hommaa. Sen aikainen Suomi oli melkoinen pikku-neuvostoliitto. Ja sama oli vielä Häkälläkin kun se yritti ajaa ensimmäistä voittoaan yli sata starttia. Siihen nähden että Heikin aikana jokaisella tietäjällä on netti kotona, on kohtelu ollut suhteessa paljon kannustavampaa.
Toki edelleenkin kaikilta vaaditaan mestaruus kun niitä on Suomeen ennenkin tuotu. Ja ilkeys ja vahingonilo on monen päivittäinen voimanlähde aivan selvästi.
En vieläkään ymmärrä sitä miksi ei saisi Suomalaisena esittää negatiivisia asioita Suomalaisesta kuskista?

Suomalaisten saavutukset formuloissa eivät liity tähän tapaukseen mitenkään vaan arvostelen Heikin suorituksia F1-tasolla.
Naurettavaa kun välillä täälläkin vedetään esiin "Tuonne formuloihin pääsee vain murto-osa maailman ihmisistä" kortti.

Heikin keskinkertaisuus perustuu annettuihin näyttöihin versus kalusto.
Heikin "inhoaminen" on muodustut siitä kaikesta paskan jauhamisesta mitä siltä on vuosien varrella kuullut.
Jos F1:ssä ei ajaisi ainuttakaan Suomalaista niin ketä sinun mukaasi ei saisi "puukottaa selkään" ja minkä perusteella se määräytyisi.
Lähimmän naapurimaan vai kenties sotien ajoilta?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös