Heikki Kovalainen 2013 - testikuskista keikkakuskiksi

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13715
Laskeskelin tuossa Mikan ja tallikavereiden edesottamuksia aika-ajoista 94-97. On kyllä Häkä vienyt brittipoloja kuin mätää kukkoa; Brundle, Blundell ja Mansell hävinneet kaikki aika-ajonsa Mikaa vastaan. Tai no, Blundellilla toki yksi voitto Adelaidessa Mikan loukkaannuttua.
Muistaisin Blundellin voittaneen Mikan myös Estorilissa.


Voisi jossain vaiheessa laskea Mika vs kaikki tallikaverit -tilaston aika-ajoista, kunhan ehtii. Olen kyllä sitä mieltä, että Häkkinen olisi Williamsilla vienyt kaikki paalupaikat 1993-1997.
Herbert taisi olla Mikaa parempi aika-ajotilastoissaan Lotuksella (vähän yllättäenkin). Tuohon viimeiseen :D
 

carbonara

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
432
Ota nyt ne Heikki lasit jo pois päästä. Kääntelet ja vääntelet asioita ja selityksiä tuntuu löytyvän loputtomasti. Ei Heikistä oli ikinä tullut mitään vaikka olisi saanut ajaa sata kautta mäklaarenilla. Ja minkäköhän takia Heikki ei saanut ajaa kolmatta kautta mäkillä? Sen takia kun ei saanut mitään aikaa.

Ootko sukua Kovalaiselle? Vai miten selittyy tää sun suoranainen rakkaus maailman nopeinta Heikkiä kohtaan?
Onhan se tämäkin yhdenlainen lähestymistapa asiaan. Kannattaisko sinun keskitttyä sellaisiin lajeihin joissa selittelyille ei ole oikeasti sijaa jos asioiden analysointi sapettaa noin pahasti. Esim. pituushyppyyn? Siinä voittaa oikeasti joka kerta paras urheilija ja huonompi häviää. :D
 
Viimeksi muokattu:

carbonara

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
432
Onko tämä toikki muutettu Häkkisen jos ja kun-aiheiseksi? :confused:
Melkoinen ihme saa tapahtua, että nähdään Kovalainen Australian starttiruudukossa. :dunno:
Kaikki lähti siitä kun joku julisti että "montako mahdollisuutta Häkkinen ja Räikkönen tarvitsevat noustakseen jumaliksi, yhden". tjsp. Ja kovalainen on kuulemma kiertänyt suunnilleen ikänsä F1 ratoja eikä vaan ikinä opi.
Oli vaan pakko kommentoida että asia on kyllä ihan päin vastoin ainakin Häkkiseen verrattuna. Kimi on tietysti luku sinänsä ja ehkä top3 lahjakkuus ikinä.

Ps.Voisiko joku vielä sanoa että uskoo Kovalaisen uran olevan ohi. Minusta on niin vitun hauskaa lukea sataseitsemänkymmentä kertaa että mitä kukakin nojatuolissaan löhöävä plösö telkkarin katsoja uskoo tulevaisuudessa tapahtuvan.
Miksei myös se olisi kiva kuulla samalla että pääseekö Heikki ja mihin talliin 2015.
 
Viimeksi muokattu:

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Hessu on lotuksen testi- ja perjantaikuski ensi kaudella, pakkohan jonkun on säätää auto pastorille ja grosaanille. ;)
 

carbonara

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
432
Hessu on lotuksen testi- ja perjantaikuski ensi kaudella, pakkohan jonkun on säätää auto pastorille ja grosaanille. ;)
Menispähän edes osa siitäkin 40 miljoonan lahjuksesta hyvään tarkoitukseen. Muuhun kuin sen Maldonadon kolarointien tukemiseen. :D
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Onhan se tämäkin yhdenlainen lähestymistapa asiaan. Kannattaisko sinun keskitttyä sellaisiin lajeihin joissa selittelyille ei ole oikeasti sijaa jos asioiden analysointi sapettaa noin pahasti. Esim. pituushyppyyn? Siinä voittaa oikeasti joka kerta paras urheilija ja huonompi häviää. :D
Itteäsi ei kiinnostanu Häkkisen, Salon ja Bulleron analyysit, että Heikki oli paska.
 

carbonara

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
432
Itteäsi ei kiinnostanu Häkkisen, Salon ja Bulleron analyysit, että Heikki oli paska.
Tottaki ne oli pettyneitä Heikin Lotus kisaan. Niin olin minäkin.
Mutta aivan sama siinä mielessä että ei se Heikki olisi Maldonadon 40 miljoonaa päihittänyt tallipaikkakisassa vaikka olis lentänyt kuuhun sillä Lotuksella. Jos joku Boullier muka muuta väittää niin valehtelee. Eikä edes väitä.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Tottaki ne oli pettyneitä Heikin Lotus kisaan. Niin olin minäkin.
Mutta aivan sama siinä mielessä että ei se Heikki olisi Maldonadon 40 miljoonaa päihittänyt tallipaikkakisassa vaikka olis lentänyt kuuhun sillä Lotuksella. Jos joku Boullier muka muuta väittää niin valehtelee. Eikä edes väitä.
Niillä Lotus näytöillä Heikki tuskin olisi Maldonadoa päihittänyt edes samalla rahasummalla :D
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Helposti koska Maldonadolla ei ole näyttöä muusta kuin hiilikuidun hajottamisesta. :D :D
Eikös Maldonado ole myös GP-voittaja kuten Heikki, tosin Maldolla ei ollut mestariluokan kalustoa alla voittaessaan kuten Heikillä.
 

MS12

Well-known member
Liittynyt
1.7.2005
Viestit
630
Minusta Maldonadon hehkuttaminen on typerää, ei ole kovin luotettava kuski. Toki rahaa löytyy niin, että pystyy korvaamaan aiheuttamansa vahingot, ehkä. :alppu:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös