Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset vol. V

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Niki, tuo vanha perverssi ja omituinen höpöttäjä.

Eräs mies valitteli aika vasta murheissaan, kun sukulaiset oli häntä vanhaksi homoksi haukkuneet. Tuumasin, että olipa pahasti sanottu kahdeksaakymmentä menevälle hintille.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Muistanko väärin vai onko SuperRotalla ollut toinenkin ääni kellossa jonkin aikaa sitten?
Sillä tuntuu kilkattavan joka toinen minuutti eri oktaavissa. Pari kertaa tainnut koko lehmänkello hajota kappaleiksi.

Ei jaksa kiinnostaa kommenttinsa, ENKÄ VOI SUOSITELLA!

Kimi toki on parsa, aina on ollut jo Sauberin testeistä lähtien. TAJUTKAA SE!
 

sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Kehui muuten Niki Lauda Räikkösen taivaisiin sunnuntaina RTL:ällä. Tai se mitään kehunu, koko paatos lähenteli jo rakkaudentunnustusta :eek!: Niki kertoi diggaavansa Räikkösestä niin kuskina kuin henkilönäkin ja arvostaa suuresti sitä, että Kimi tekee ja toimii niinkuin häntä huvittaa ja sivuttaa kaiken turhan mussutuksen ja pelleilyn. RTL:n kundi, joka myöskin ilmoitti pitävänsä Kimistä, mainitsikin tässä vaiheessa Nikille, että ts. pidät Kimistä, koska hän on samanlainen kuin sinäkin aikoinaan :frank:

Nikille peukut, nosti hattua (lippistä) Kimille ainakin kahteen kertaan haastattelun aikana :thumbup:
Itse lueskelin juuri Aftonbladetista ihmisten kommentit; ruottalaiset rakastaa kuin omaa poikaa :p

http://www.aftonbladet.se/sportbladet/motor/formel1/article16432727.ab
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Muistanko väärin vai onko SuperRotalla ollut toinenkin ääni kellossa jonkin aikaa sitten?
Äkkiseltään ei löytynyt googlettamalla yhtäkään negatiivista lausuntoa asian tiimoilta. Se tais olla Jjusban joka haukkui Haudia hitaaksi ja rumaksi ynnä tyhmäksi.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Äkkiseltään ei löytynyt googlettamalla yhtäkään negatiivista lausuntoa asian tiimoilta. Se tais olla Jjusban joka haukkui Haudia hitaaksi ja rumaksi ynnä tyhmäksi.
Vähän piti kokeilla erihakusanoja, mutta löytyhän niitä - Ferrari-ajoilta:

http://kimiofane.blogspot.fi/2006/09/lauda-doubts-kimis-right-for-ferrari.html

Lauda doubts Kimi's right for Ferrari

Former F1 Champion Niki Lauda has questioned Kimi Raikkonen's ability to prevent Ferrari from falling apart in 2007.Ferrari announced at the Italian Grand Prix that Raikkonen would be replacing Michael Schumacher next season and that Schumi, who was instrumental in Ferrari's rise to the top of F1 since joining them in 1996, would be retiring from the sport.However, Lauda has questioned whether Raikkonen's the right man to hold Ferrari together or whether the Scuderia will fall apart under his leadership."Ferrari will need to rebuild themselves," Lauda told German magazine Focus."Question is, will they rebuild as well as they did with Michael, or will it be the same old Italian chaos? "Kimi must be careful that, after Michael, everything won't fall to pieces."It may happen, even more so because one thing is for sure: Raikkonen can drive fast, but he can't do anything else, so Ferrari must give him a complete car."It worked at McLaren, but they're not an emotional team like Ferrari. The Italians, by contrast, need the human component, and Michael was ideal for this. He could get the whole thing working. "I can't see Kimi doing the same."The Austrian also warned Raikkonen about the Italian press and urged the Finn to becareful of what he does even when he's away from the race tracks."Michael has managed to survive the press for 11 years with his private life," Lauda added. "Raikkonen will have to be able to do that as well. "Italy is fully behind Ferrari, emotionally. But if they don't win, as it also happened to Schumacher, and if Kimi was found drunk, the effect would be ten times more negative than elsewhere."Italians look for excuses by nature, because they try to avoid being guilty themselves. And that's why Kimi risks a lot: one beer too many and he becomes the scapegoat for everything, even though he's innocent. But try explaining that to the Italian fans..."
Sinänsä Lauda osui oikeaan, koska Kimihän joutui sittemmin jättämään Ferrarin ja koko sarjan toviksi, toki siinä sivussa tuli yksi maailmanmestaruus ajettua Ferrarille. Tiedä sitten voiko tuota negatiiviseksi asiaksi lukea.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Vähän piti kokeilla erihakusanoja, mutta löytyhän niitä - Ferrari-ajoilta:

http://kimiofane.blogspot.fi/2006/09/lauda-doubts-kimis-right-for-ferrari.html



Sinänsä Lauda osui oikeaan, koska Kimihän joutui sittemmin jättämään Ferrarin ja koko sarjan toviksi, toki siinä sivussa tuli yksi maailmanmestaruus ajettua Ferrarille. Tiedä sitten voiko tuota negatiiviseksi asiaksi lukea.
Ei tuo ole negatiivista. Onpahan vaan varoittelua ja aiheellista epäilyä italialaisen kekkularyhmän kasassapysymisestä jos ei niitä paimenna kuin lapsia.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ei tuo ole negatiivista. Onpahan vaan varoittelua ja aiheellista epäilyä italialaisen kekkularyhmän kasassapysymisestä jos ei niitä paimenna kuin lapsia.
Näin mäkin asian näkisin ja epäilemättä on Niki tämän suhteen oikeassa. Alonso sopii varmasti paremmin Ferrarille kuin Kimi.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Mä ainakin annan pojilleni (21-, 6- ja 3-vuotiaat) joka pääsiäinen, joulu ja tiistai pullollisen hyvää irkkuviskiä ohjein, että lappokaas tuosta, häpy holideis.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Saa sitä katella kalenteria ja ihmetellä, kun katsoo väärää kuukautta.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kerran kanssa katsoin väärää kalenteria väärän vuoden kohdalta ja kohta havahduin että tässähän on nyt portsari herättänyt ihan väärän miehen.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Saa sitä katella kalenteria ja ihmetellä, kun katsoo väärää kuukautta.
Itseäni fiduttaa jonnin verran se, kun lukee muna suorana tv-ohjelmaopasta ja miettii, mitä kaikkea aikoo katsoa, kunnes huomaa että on eilisen lehti.:frown:
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Mää kattelin kerran telkkarista joulukalenteria vaikkei ollu eres mikään joulu. Se oli joskus syyskuussa eli ei eres sivuosumaa ollu siitä jouluun. Olin vähän että mitä ny onko muka ny jo joulu. Ei ollu koska oli syyskuu eikä missään syyskuussa oo mikään joulu eres missään Turussa. Enkä mää eres ollu missään Turussa. Eikä mulla eres ollu mitään telkkaria. Orotin saavani sellatteen nääs joululahjaks.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös