Örfil
Guest
Ehk töl vo mätjo sais ehk?
Tsekkasin jonkun mimmien sivuston ja siellä oli selostettu hieman asiaa. Ei ollut oikein ruskean kastikkeen teko hallussa itsellä edes ajatuksen tasolla.Ihan pelkkää jauhoa ilman lisättyä nestettä?
Toki jonkun verran noiden jälkeen makaronit veden kera, mutta sitä ennen tarkoitin.
Oli ihan uutta tietoa jossakin keskustelussa, että kannattaa käristää jauhot etukäteen ja käyttää kuumaa vettä. Ei ole kyllä perus ruskeaa kastiketta tullut kokeiltua pitkään aikaan, 10v sitten ei onnistunut ainakaan. Ehkä en polttanut riittävästi pohjaan tai käyttänyt tarpeeksi rasvaa, ainakaan tuossa sörsselissä pinttymiä ei jää haudutuksen jälkeen.Tsekkasin jonkun mimmien sivuston ja siellä oli selostettu hieman asiaa. Ei ollut oikein ruskean kastikkeen teko hallussa itsellä edes ajatuksen tasolla.
Samalla meinasi irrota pää kun luki mitä kylvöjä kyseisen aihepiirin keskustelusäikeeseen oli heitetty trollausmielessä.
Mä lisään yleensä mustaardin ja bastaardin vasta lämmittämisen jälkeen. On näemmä melkoisia gourmetkulttuurisia eroja tässä 1,9 kilometrin välimatkalla.Lihapiirakan väliin sinappia ja mikroon minuutiksi. Säästyy n. 4.5min aikaa käytettäväksi jotenkin paremmin. Vaikkapa forumilla pätemiseen.
Itseasiassa niin minäkin lisään vasta lämmityksen jälkeen.Mä lisään yleensä mustaardin ja bastaardin vasta lämmittämisen jälkeen. On näemmä melkoisia gourmetkulttuurisia eroja tässä 1,9 kilometrin välimatkalla.
Asteikolle yhdestä kymmeneen. Kuinka paljon voi vituttaa toisen ihmisen paistama juusto? Numeron lisäksi voit vetäistä vapaankin tekstin...Lihapiirakan väliin sinappia ja mikroon minuutiksi. Säästyy n. 4.5min aikaa käytettäväksi jotenkin paremmin. Vaikkapa forumilla pätemiseen.
En tiedä. Itseäni ei ainakaan vituttanut lain tekemäni leipäjuuston syöminen.Asteikolle yhdestä kymmeneen. Kuinka paljon voi vituttaa toisen ihmisen paistama juusto? Numeron lisäksi voit vetäistä vapaankin tekstin...