Verizon Indycar Series 2015

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9335
Tulin oikein katsoneeksi Janin ajamisia CART-sarjassa. Molemmat pestit olivat loppukauden kattavia ja tuohon aikaan kalenteri oli hyvin pitkälti sellainen, että alkukausi mentiin ovaalia ja loppukausi katu- ja moottoriratoja.

Yhdestätoista kisasta vain yksi oli ovaalilla ja sekin "pienellä" sellaisella eli Chicagossa. Siinä on ainakin selvä ero, jos aikoo koko kaudeksi sarjaan. Toki onhan sitä mahdollista tavoitella Filippin paikkaa CFH:lta.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Olet oikeassa, kilpailun huono ajankohta vaikutti Fontanan pudottamiseen. On turha haikailla perinteiseen kauden päätöskisaan kyseisellä radalla, saati sitten avauskisaan Homesteadin ovaalilla.
Ja sitten vielä se, kun kolmena vuonna kisa kolmena eri ajankohtana. Toivottavasti tuo Labor Day -vouhotus loppuisi ja 2017 Fontana nähtäisiin syksyllä, kauden päätöksenä.

Isänsä jalanjäljillä, tavallaan. Muistan kun Jan aikanaan vertasi Ykkösiä ja IndyCaria keskenään. Hänen mukaansa IndyCarissa mukana oleminen oli Ykkösiin verrattuna suurta nautiskelua. "...jenkit ovat eurooppalaisia fiksumpia: he osaavat yhdistää hauskanpidon ja urheilullisuuden keskenään..." -JM
Jenkkisarjojen faneistakin paistaa tuo ilo, siguuni päätynyt lainaus Autosportin forumilta:

I figured it out a while back. Indycar and NASCAR are rock & roll and country music. The fans applaud and cheer, enjoy themselves and can have a good laugh. F1 is opera or classical. Any interruption from watching the masters at work is met with a glare and a shush! and at moments both appropriate and inappropriate they stand, gently clapping while muttering "Bravissimo, bravissimo (Michael, Seb, Fernando, Lewis, Ayrton, Nigel, Ottorino)" with tears streaming down their faces.
Tulin oikein katsoneeksi Janin ajamisia CART-sarjassa. Molemmat pestit olivat loppukauden kattavia ja tuohon aikaan kalenteri oli hyvin pitkälti sellainen, että alkukausi mentiin ovaalia ja loppukausi katu- ja moottoriratoja.

Yhdestätoista kisasta vain yksi oli ovaalilla ja sekin "pienellä" sellaisella eli Chicagossa. Siinä on ainakin selvä ero, jos aikoo koko kaudeksi sarjaan. Toki onhan sitä mahdollista tavoitella Filippin paikkaa CFH:lta.
Ei taitaisi CFH olla Kevinille vaihtoehtona, kun McLarenin kautta Honda-kytkös. Tosin kyllä tuo lausunto antaa toivoa nähdä hänet ovaaleillakin.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Ovaaleille sopeutumista ei oikein voi ennakoida ennenkuin kuski sitä kokeilee. Suoraan Euroopasta tulleista esim. Conway ja Huertas olivat aika huonoja niillä, Barrichello oli ihan ok, Sato oli Sato ovaaleillakin ja toverimme Aljošin oli yllättäen ovaaleilla kenties jopa parempi kuin mutkaradoilla.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4613
Sijainti
Salo
Euroopassa helposti vesitetään homma liialla virkamiesmäisyydellä. Ja F1-kuskithan Euroopassa ovat kuninkaallisia vaunuineen. Lähelle ei pääse isollakaan rahalla. IndyCarin puolella taas 15 dollarin lisähinnalla pääsee varikolle ihmettelemään kalustoa.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Poconon 1. harjoitusten Top3:

1. Kimball
2. Karam
3. Pagenaud

Illalla aika-ajo ja kisa huomenna klo 21.30.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4613
Sijainti
Salo
Vähän meni veivaamiseksi lähtöyritykset. Mutta eipä sillä merkitystä ole kun 500 mailia edessä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26890
Näytti jo, että rupee läski tummumaan :D
Kilpailutilanne, ei tarvetta rangaistuksille.
 

Petri Piira

Olivier Gavetta
Liittynyt
5.3.2002
Viestit
2779
Näin kesken kisaa mukaan katsomaan. Hienoa menoa uusintalähdön jälkeen. :thumbup:
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Noni, "sharpest tool in the box" ja Rahal puh pah pelistä pois paitsi. Montoya näyttää tähän mennessä taas ihan munattomalta, vähän samaa otetta kuin Heliolla omissa mestaruus"haasteissaan"...toki kisa nuori.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
En usko että näytösajoissakaan päästään ikinä 8-wide tilanteeseen. Nää jäbät on ihan kahjoja.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26890
Siinä oli radalla yhtä monta autoa rinnakkain kuin jokamiesluokan lähdössä. Lopputuloskin jokseenkin sama. Melkoisen leveä rata.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Voi saatana. Wilson tajuton, rojua Karamin kolarista osui nuppiin vauhdissa. Näyttää pahalta.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26890
Ettei nyt vaan ois päähän osunut se keulan osa.
 
Ylös