Vielä muistutuksena jännää äänestystä odottaessa. Tänään äänestetään kansalaisaloitteessa ehdotetuista
lainmuutoksista. Tänään
ei äänestetä esimerkiksi siitä, onko homoseksuaalisuus hyväksyttävää tai onko kirkolla oikeus/velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.
Käsitteet "sukupuolineutraali avioliittolaki" ja "tasa-arvoinen avioliittolaki" on typistetty yleisessä keskustelussa kaikkea hyvää (tai, keskustelijan mielipiteestä riippuen, kaikkea pahaa) tarkoittaviksi yleistoteamiksi. Asiaa koskee valtava määrä ihan oikeasti tärkeitä nyansseja, joista johtuen käsitteillä voidaan tarkoittaa todella montaa eri asiaa. Tämän vuoksi suuri osa julkisuudessa ynnä keskustelupalstoilla käydystä keskustelusta on päämäärätöntä: keskustelijat eivät edes puhu samasta asiasta, eivätkä monet oikeastaan ymmärrä omaakaan kantaansa niihin osakysymyksiin, joista "tasa-arvoinen avioliittolaki" itse asiassa saa koko sisältönsä.
Kapeimmillaan käsitteissä on kyse termin "avioliitto" saattamisesta koskemaan myös samaa sukupuolta olevien liittoa. Havainnollisen esimerkin voi löytää Portugalista, jossa samaa sukupuolta olevat kyllä voivat kutsua liittoaan avioliitoksi, mutta heiltä puuttuu esimerkiksi adoptio-oikeus. Lakivaliokunnan mietintöön
(LaVM 14/2014 vp.) jätetyssä vastalauseessa Portugalia käytetään kuitenkin esimerkkinä tasa-arvoisen avioliittolain omaksuneesta valtiosta: "Tasa-arvoinen avioliittolaki ei kuitenkaan ole vain muutamien liberaaleina pidettyjen maiden erikoisuus, vaan se on voimassa myös esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Espanjassa, Portugalissa sekä useissa latinalaisen Amerikan maissa, joissa katolisella kirkolla on ollut perinteisesti vahva asema."
(LaVM 14/2014 vp., kohdassa Vastalause/Yleisperustelut/Kansainvälinen kehitys kansalaisaloitteen kannatusilmoitusten keräyksen aloittamisen jälkeen) Minun on vaikea käsittää tasa-arvoisen terminologian merkitystä ohi tasa-arvoisten oikeuksien.
Opetus: Avioliitto-termi ei itsessään takaa mitään oikeuksia kenellekään.
Nyt käsiteltävänä olevassa kansalaisaloitteessa
(M 10/2013 vp.) on keskeisimmin kyse seuraavasta:
- Samaa sukupuolta olevien liitto olisi jatkossa
nimeltään avioliitto. Rekisteröidyt parisuhteet voisi muuttaa nimikkeeltään avioliitoksi ilmoitusmenettelyssä.
- Samaa sukupuolta olevat puolisot saisivat yhdessä
adoptoida perheen ulkopuolelta.
- Samaa sukupuolta olevia puolisoita koskisivat jatkossa samat
nimilain säännökset kuin heteroparejakin.
Kansalaisaloitteella
ei sen sijaan yritetäkään puuttua uskonnollisten yhdyskuntien avioliittolain 16 §:ssä säädettyyn oikeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta. Vihkiminen on uskonnollisten yhdyskuntien
oikeus, ei velvollisuus. (Ks. lähemmin LaVM 14/2014 vp., kohdassa Kansalaisaloitteen vaikutukset/Vaikutukset uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan)
Keväällä tehdyissä kyselyissä (joita en nyt jaksa mistään googletella, etsii ken jaksaa) voitiinkin oivasti huomata "tasa-arvoisen avioliittolain" kannatuksen - yllätys yllätys - riippuvan siitä, mitä siihen sisällytettiin. Moni kertoi kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia, mutta ei adoptio-oikeutta. Ottaen huomioon lakiehdotuksen sisällön tällainen kannanmuodostus vaikuttaa vähän ristiriitaiselta. On hyvä huomata, että lakivaliokunta on ottanut kantaa ensisijaisesti avioliitto-termin merkityssisällön laajentamista vastaan: "- - valiokunta huomauttaa, että avioliittoon rinnastuvien oikeuksien antaminen rekisteröidyn parisuhteen osapuolille on mahdollista toteuttaa
myös rekisteröidystä parisuhteesta annettua lakia muuttamalla. Tästäkään näkökulmasta avioliiton laajentaminen koskemaan samaa sukupuolta olevia henkilöitä ei valiokunnan mukaan ole tarpeellista."
(LaVM 14/2014 vp., kohdassa Valiokunnan johtopäätökset) Lisäksi ehdotuksella olisi perhevarallisuusoikeudellisia vaikutuksia, joita ei ehdotuksessa ole otettu lainkaan huomioon.
Opetus: Käsiteltävänä oleva kansalaisaloite sisältää monta eri lakialoitetta, joilla on eri oikeusvaikutuksia. Samaa sukupuolta olevian oikeus kirkkohäihin ei kuulu näihin oikeusvaikutuksiin.
Ole hyvä, Tolerantti.