Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen keskinäiset välit kiinnostivat suuresti toimittajia torstaina Brasiliassa.
Bottas ja Räikkönen ovat kolaroineet kahdesti kolmen edellisen kilpailun aikana: ensin Venäjällä ja sitten Meksikossa.
Interlagosin ratavarikolla Bottakselta kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että Suomessa jotkut pitävät häntä syyllisenä molempiin kolareihin.
– Kimillä on paljon enemmän faneja Suomessa, koska hän on maailmanmestari, Bottas sanoi Autosportin mukaan.
– Mutta se sopii minulle. Niin se vain on.
Bottas ei ole seurannut kolareista käytyjä nettikeskusteluja.
– En ole lukenut mitään kommentteja tai uutisia. Tiedän, että siellä voi olla paljon paskaa. Minullakin on paljon tukijoita, ja olen kiitollinen siitä.
Bottas kertoi myös, ettei hän ole puhunut Räikkösen kanssa edelliskisassa Meksikossa tapahtuneen kolarin jälkeen.
– Minulle tämä tilanne on ihan ok. Emme ole puhuneet sen jälkeen, mutta ei ole mitään tarvettakaan.
Williams-kuljettaja sanoi, että hän miettii tilanteen mukaan, miten hän ajaa jatkossa Räikköstä vastaan.
– Jokainen tilanne on erilainen, Bottas muistutti.
Janne Aittoniemi