Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Örfil

Guest
Missä asuntovaunuvero?
Hyvä pointti! Haittavero olisi paikallaan, koska aivan faktisesti niistä aiheutuu lisäpäästöjä liikenteessa.
Pointsikset: a) ne ovat raskaita vetää => päästöjä b) muut joutuvat ohittelemaan niitä tarpeettomasti => päästöjä

Veron ei tarvitse olla suuri, koska niitä on paljon ja näin saadaan iso verokertymä jo pienelläkin verolla. Ja mikä parasta - se olisi karavaanareille ihan oikein!
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Hyviä uutisia! Tosin tällaista kuvaa ei saisi jos oppositiolta kysyisi.

http://yle.fi/uutiset/3-9365733

Pienituloisten määrä vähenee

Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista. Se on 43 000 vähemmän kuin edellisvuonna.

Pienituloisia on ollut yhä vähemmän jo viiden viime vuoden ajan. Laskusuunta alkoi vuonna 2010 ja vuodesta 2012 eteenpäin pienituloisten määrä on ollut alle 700 000.

Tilastokeskuksen tulonjakotilaston ennakkotietojen mukaan viime vuonna pienituloisia oli 631 000. Määrä laski 43 000:lla. Pienituloisten osuus kotitalousväestöstä oli siten vuonna 2015 11,7 prosenttia. Vuonna 2014 vastaava osuus oli 12,5 prosenttia.

Pienituloisuusraja oli yhden hengen kotitaloudessa 14 230 euroa vuonna 2015. Kuukausituloksi muutettuna se oli noin 1 185 euroa. Vuonna 2014 vastaavat luvut olivat hieman korkeammat eli 14 270 euroa vuodessa ja 1 190 euroa kuukaudessa.

Pienituloisuus kuvaa keski- ja pienituloisten välisiä suhteellisia tuloeroja, joten pienituloisuuden kehitys riippuu paitsi pienituloisten kotitalouksien omasta tulokehityksestä, myös mediaanitulon kehityksestä. Pienituloiseksi lasketaan ihminen, jonka kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot jäävät alle 60 prosenttiin mediaanitulosta.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Käräjillä poikkeuksellisen raju videotodiste - mönkijäkuskia syytetään poliisin murhayrityksestä

Poliisiajoneuvojen videoille tallentui todisteita häikäilemättömästä kiilauksesta, joka johti loukkaantumiseen.


Käräjillä käsitellään tapausta, jossa mönkijäkuljettajaa syytetään poliisin murhayrityksestä. Todisteina on kaksi videopätkää, joista toinen on poliisiauton kamerasta ja toinen loukkaantuneen moottoripyöröpoliisin kypäräkamerasta.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun siviilipoliisiauto teki havainnon tieliikenteeseen rekisteröimättömästä mönkijästä. Syyttäjän mukaan mönkijä yritti päästä pellon kautta pakoon, mutta joutui palaamaan maantielle. Sen jälkeisestä pysäytysyrityksestä on todisteena hurjaa videomateriaalia.

Videoilla poliisiauto ja poliisimoottoripyörä ajoivat mönkijää takaa. Mönkijän kuljettaja kiihdytti voimakkaasti ja poliisi ajoi yli 130km tunnissa tavoittaakseen hänet.

Ensimmäinen video on kuvattu loukkaantuneen moottoripyöräpoliisin kypärällä. Siinä näkyy kuinka moottoripyörällä kulkeva poliisi ohitti poliisiauton ja ajoi mönkijän rinnalle. Kuva katkeaa, kun mönkijä kiilaa moottoripyörän tien oikean laidan kaiteeseen.

Jälkimmäisellä, poliisiauton videolla, raju tapaus näkyy selkeämmin.

Syyttäjän mukaan teko oli häikäilemätön. Mönkijäkuljettajaa syytetään murhayrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä tieturvallisuuden törkeästä vaarantamisesta.

Puolustusasianajaja Miikka Kunnari kiistää kaikki syytteet:

- Kyseessä oli puhdas vahinko. Typerää toimintaa, se myönnetään.

Kiilattu poliisi loukkaantui tapauksessa vakavasti ja hänen oikea kätensä on toimintakyvytön. Asianajajan mukaan harkitaan, pystyykö hän enää toimimaan poliisin ammatissa.
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201612210135629_v0.shtml

Ainoa puhdas vahinko on tainnut tapahtua syytetyn suhteen vuosikymmeniä aiemmin.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Kyllähän 1200€ netolla toimeen tulis, kun karsis tommosista vähemmän välttämättömistä menoista. On sitä joskus tullutkin kituutettua vähemmälläkin. Onhan se vaan tylsää ettei yhtään voi rentoutua, vaikka kavereiden kanssa baarissa ilman että joutuu koko ajan laskemaan mistä se yks tuoppi on pois.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Kyllähän 1200€ netolla toimeen tulis, kun karsis tommosista vähemmän välttämättömistä menoista. On sitä joskus tullutkin kituutettua vähemmälläkin. Onhan se vaan tylsää ettei yhtään voi rentoutua, vaikka kavereiden kanssa baarissa ilman että joutuu koko ajan laskemaan mistä se yks tuoppi on pois.
Miten olisi korvikealkoholi?
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Olen aika monta vuotta kituuttanut vähemmällä kuin 1200 eurolla kuussa ja asun sentään Helsingissä missä asumismenot ovat mitä ovat. Muut menot kun vetää alas niin ihan hyvin pärjäilee yleensä, ja pystyy huoletta vähän viettämään vapaa-aikaakin. Jos nuo opinnot saisi vihdoin keväällä pakettiin niin voisi toivoa jo vähän suurempia tuloja.
 
Ylös