Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Bottas voi toki sanailla tässä vaiheessa miten parhaaksi näkee, mutta yhdestä asiasta hän ei ole kuitenkaan vielä puhunut sanallakaan: mitä vaihtoehtoja hänellä sitten olisi ollut. Mersulta lähtiessä vaihtoehtoja oli varmasti ainakin kaksi, mutta onko kukaan ollut enää sen jälkeen kiinnostunut?
 
Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4639
Sijainti
Kokkola
Sepä onkin hyvä kysymys mitkä ne vaihtoehdot olivat, jos olivat. Kyllähän juttuja oli jatkosta Sauberilla, menemisestä Williamsille, mutta paljonko niistä oli median spekulaatiota. Vähintään 90%, veikkaan. Yksi vaihtoehto oli kaiketi Indycar, mutta uutisoinnista sain käsityksen (ellen ymmärtänyt väärin), että Bottasta itseä ei kiinnostanut. Olisikohan kuitenkin kannattanut tarttua siihen, olisi voinut tulla Cadillac-kuvion kannalta kannattavaksi? Olisi saanut vähän vertailua esimerkiksi Colton Hertaan jota Cadillacille povataan (mutta mistä ne riittävät superlisenssipisteet, kun ei niitä tähänkään asti ole saatu kasaan).
 
Viimeksi muokattu:

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
6248
Itse luulen että 2023 kausi oli ratkaiseva Bottaksen ja Audin kariutumisen kannalta. Oli jotenkin todella vaisun oloista tekemistä. Tällä kaudella sitten varsinkin alkupuolella vietiin taas Zhouta kuin litran mittaa, mutta kenties liian myöhään.
Tässä taas tullaan samaan, mistä ollaan niin monet kerrat Bottaksen kanssa puhuttu. Bottas ajoi parhaan kautensa Zhouhun verrattuna nyt 2024, kun piti antaa näyttöjä uutta pahvia varten. 2022 ja 2023 puolestaan Zhou oli monesti aivan liian lähellä, ajoittain jopa edellä. Aina pidettiin sitä jonkinlaisena totuutena, että yksivuotiset sopimukset oli myrkkyä Mercedeksellä, mutta melkeinpä parhaiten Bottas tuntuu ajavan nimenomaan silloin, kun ei ollut vielä varmuutta tulevaisuudesta.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Bottas on kertonut että nykyisellä habituksellaan ja peppukuvillaan ei olisi ollut asiaa Mersulla. Kun tie vie takaisin Mersulle niin loppuuko peppukuvatkin? Tiedä sitten mitä Audikin tästä on ajatellut että kuski pelleilee somessa.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Tässä taas tullaan samaan, mistä ollaan niin monet kerrat Bottaksen kanssa puhuttu. Bottas ajoi parhaan kautensa Zhouhun verrattuna nyt 2024, kun piti antaa näyttöjä uutta pahvia varten. 2022 ja 2023 puolestaan Zhou oli monesti aivan liian lähellä, ajoittain jopa edellä. Aina pidettiin sitä jonkinlaisena totuutena, että yksivuotiset sopimukset oli myrkkyä Mercedeksellä, mutta melkeinpä parhaiten Bottas tuntuu ajavan nimenomaan silloin, kun ei ollut vielä varmuutta tulevaisuudesta.
Näinpä. Joko Toto oli tosiaan kusipään sijaan enemmänkin fiksu ja tiesi miten Valesta saa eniten irti tai sitten nuo mersun pätkäsopparit vaan traumatisoi niin paljon että pitkä soppari lopulta teki olon liian mukavaksi. Tiedä häntä, mutta joka tapauksessa siltähän tuo ainakin näytti että ei ihan sitä parasta tasoa enää alfasauberilla saatu irti.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Sepä onkin hyvä kysymys mitkä ne vaihtoehdot olivat, jos olivat. Kyllähän juttuja oli jatkosta Sauberilla, menemisestä Williamsille, mutta paljonko niistä oli median spekulaatiota. Vähintään 90%, veikkaan.
No minä uskoin henkilökohtaisesti Bottasin olevan vaihtoehto – ei ykkönen mutta ehkä kakkonen tai kolmonen – jokaiseen talliin viimeisen puolen vuoden aikana. Sauber, Haas, Alpine ja Williams ovat kaikki olleet esillä vaihtoehtoina myös median huhuissa. Viime kauden aikana on myös voitu käydä neuvotteluita Vasseurin lähdön jälkeen. Olisi kiva kuulla, että onko Valtterin nykyinen tilanne miehen omien päätösten seurausta vai onko kuitenkin ollut aina niin, että kiinnostusta Sauberin ulkopuolella ei ole ollut.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Sepä onkin hyvä kysymys mitkä ne vaihtoehdot olivat, jos olivat. Kyllähän juttuja oli jatkosta Sauberilla, menemisestä Williamsille, mutta paljonko niistä oli median spekulaatiota. Vähintään 90%, veikkaan. Yksi vaihtoehto oli kaiketi Indycar, mutta uutisoinnista sain käsityksen (ellen ymmärtänyt väärin), että Bottasta itseä ei kiinnostanut. Olisikohan kuitenkin kannattanut tarttua siihen, olisi voinut tulla Cadillac-kuvion kannalta kannattavaksi? Olisi saanut vähän vertailua esimerkiksi Colton Hertaan jota Cadillacille povataan (mutta mistä ne riittävät superlisenssipisteet, kun ei niitä tähänkään asti ole saatu kasaan).
Ainoa, mikä olisi Bottasia hyödyttänyt Indycariin lähdössä olisi ollut Cadillac-oljenkorsi. Cadillac kuuluu GM-konserniin, mutta Indycarin sijaan kilpailutoiminta on WEC/IMSA-sarjoissa. Indycarissa GM on mukana Chevyn mottoreilla. Toisaalta IMSA-sarja olisi hyvä vaihtoehto, sillä sinne on myös Kmag menossa. WEC-sarja myös, kun ajetaan f1-radoilla, mukana ex-kuskeja täysien tehdastallien protoilla.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Tuli pohdittua, että kuinka usein nähdään nollan pisteen kausia kuskeilta, jotka ovat urallaan voittaneet yhden tai useamman kilpailun. Koska en jaksanut tarkastaa enempää, 2000-luvulta seuraavat kuskit:

Herbert 2000
Alesi 2000
Alonso 2001
Barrichello 2007
Fisichella 2008
Kovalainen 2010, 2011, 2012
Trulli 2010, 2011
Russell 2019
Bottas 2024

Herbert, Alesi, Fisichella, Kovalainen, Trulli ja Bottas vetivät nollakaudet sen jälkeen, kun voitot oli kerätty. Alonso ja Russell puolestaan tulokaskausillaan. Ainoastaan Barrichello keräsi voittoja ennen pisteetöntä kautta sekä sen jälkeen.
Jaques Villeneuve jäi ilman pisteitä 1999.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Tämä kausi sitten meni miten meni. Abu Dhabissa melkoista töhöilyä, mutta eiköhän turhautuminen vain noussut niin pintaan, ettei voinut enää olla vaikuttamatta nähdyllä tavalla. Somekansa on kyllä aika jäätävän tylysti lytännyt Bottasta pitkän aikaa, pilkkakirveitä on lentänyt melkoinen määrä. Huvittavaa jopa, miten Bottas mennyt porukalla niin tunteisiin, kun ei olla millään voitu huomioida (eikä edes yritetty) sitä faktaa, että etenkin tämä ja viime kausi tuolla autolla on ollut yksinkertaisesti tekemätön paikka. Kyllä siinä varmasti Verstappenillakin olisi ollut melkoinen haaste naarata pisteitä, jos olisi lyöty Sauberin rattiin johonkin kisaan.
Somekansan Bottas-haukuissa osansa saa enemmänkin hänen promohommat ja kuvien laittaminen Instaan. Toisaalta haukkuja tulee, kun monet luuli hänessä olevan mestaruusainesta Mersulla. Kuljettajana ja tiimipelaajana Bottas ei ollut huono. Tilaisuuden tullen hän oli radan nopein. Mersulla ei ikinä edes ollut realistisia MM-mahiksia.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1497

Kyllä minun mielestäni voi ihan hyvin olla sitä mieltä, että Bottas on huono F1-kuljettaja. Siis vuoden 2024 katsontakannassa, kun verrataan niihin 19 muuhun ketkä radalla suhaa. Se ei tietenkään poista hänen upeita saavutuksiaan.
 
speedster?

Well-known member
Liittynyt
11.12.2007
Viestit
520
Jos kilpailut F1:ssä oli tässä, voi todeta Bottaksen tehneen hienon uran. Pari viime vuotta oli mitä oli, mestaruutta ei tullut, mutta voittoja ja palkintopsllisijoituksia komea määrä. Neljänneksi paras suomalainen.

Luulen, että muutaman vuoden päästä monella on ikävä Bottas-aikoja.
 
Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4998
Sijainti
Vantaa
https://www.is.fi/formula1/art-2000010876169.html

Bottas ei huippuvuosiensa aikana saanut ansaitsemaansa arvostusta, koska rima oli aivan kohtuuttoman korkealla. Jossain muussa maassa hän olisi aivan kiistaton kansallissankari. Suomen F1-mittapuu on armoton.

Voi olla, ettei Suomesta enää koskaan nouse F1:een kisakuskia, maailmanmestarista puhumattakaan. Bottaksen kymmenen GP-voiton arvo tulee nousemaan lähivuosina merkittävästi. Suomen armottoman vaativa F1-ympäristökin pehmenee kummasti kun joudutaan tottumaan uudenlaiseen arkeen.

Kuljettajana Bottas on yksi aikansa parhaista, meritoitunut voittaja, täydellinen joukkuepelaaja ja sisukas taistelija. Harva muu kuljettaja olisi kestänyt Hamiltonin prässissä viittä vuotta. Juurihan näimme, miten julmasti esimerkiksi Sergio Perezille kävi Red Bullilla Max Verstappenin kynsissä.

Jos Suomen F1-perinteessä on yksi kuljettaja, jonka voi edes ajatella nousevan suurten mestariemme rinnalle, se on Valtteri Bottas.
Suomi on nyt formuloissa aika samanlaisessa asemassa kuin Brasilia, eli loiston päivät ovat menneet. Verrataampa Bottasta vaikka Barrichelloon tai Massaan, joilla molemmilla on yksi voitto enemmän kuin Bottaksella. Empä usko Brasilialaisten pitävän noita kahta minään huippuna, kun maalla on ollut esim. Senna, Piquet senior sekä Fittipaldi. Kaikki vähintään kaksinkertaisia maailmanmestareita. Tuskimpa Bottasta Brasiliassa pidettäisiin minään kovin kummoisena sankarina, jos sen maalainen kuski olisi. Tai vaikka Saksassa tai Englannissa tai Ranskassa. Noissa kaikissa neljässä maassa on mainita useampikin hieman menestyneempi kuski.

"Harva muu kuljettaja olisi kestänyt Hamiltonin prässissä viittä vuotta."

Barrichello kesti Schumin prässissä yhden vuoden enemmän. Tuo ei ehkä ole kovin mairitteleva meriitti.

Coulthard kesti Häkkisen prässissä myös kuusi vuotta. Ei taida britit pitää Coulthardia yhtenä aikansa parhaista. Sisukas taistelija ehkä.

Kakkoskuski on aina kakkoskuski, vaikka voissa paistaisi.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686

Eli yritätkö sanoa, ettei Bottasta voi Suomessa pitää minään, kun Brasiliassa (joka nyt sattumalta on ihan futismaa) ei 10 voiton kuski ole mitään?
Kampeaahan ne Saloa, Vainiota, Kovalaista entisinä tähtikuskeina kaiken maailman ohjelmiin asiantuntijoiksi.
Veikkaan että Hulkenbergiäkin pidetään ihan kovana kuskina Saksassa.
 
Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
1032
Ranskassa nyt ei taida ainakaan tilastojen valossa ihan mahdottoman montaa Bottasta parempaa kuskia olla. Tälläisenä sivuhuomiona, tuohon hieman ylempänä olevaan viestiin
 
Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4998
Sijainti
Vantaa
No joo. Ranskassa vain yksi kuski paremmilla tilastoilla, mutta Englannissa, Saksassa tai Brasiliassa ei asiaa suuruuksien joukkoon noilla tilastoilla. Eikä kyllä minun mielestä Suomessakaan. Semmonen kahdeksan ja puoli, mutta ei kiitettävä arvosana Bottaksen urasta.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
No joo. Ranskassa vain yksi kuski paremmilla tilastoilla, mutta Englannissa, Saksassa tai Brasiliassa ei asiaa suuruuksien joukkoon noilla tilastoilla. Eikä kyllä minun mielestä Suomessakaan. Semmonen kahdeksan ja puoli, mutta ei kiitettävä arvosana Bottaksen urasta.
Annan 9- ihan vaan siitä syystä että on kiitettävä.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Vale top-10 sakissa kaikkien aikojen podiumien määrässä, niin hieman vähättelyä osalla. Sijalla 10, mutta aika monta kuskia on formuloissa ehtinyt pörrätä aikojen saatossa.
 
Viimeksi muokattu:

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1497
Vale top-10 sakissa kaikkien aikojen podiumien määrässä, niin hieman vähättelyä osalla. Sijalla 10, mutta aika monta kuskia on formuloissa ehtinyt pörrätä aikojen saatossa.
Tilasto kertoo jotain myös lajin muutoksesta, sillä kymppisakissa 8/10 on ajanut 2010-luvulla ja 6/10 2020-luvulla. Kuljettajien urat ovat pidentyneet järjestään.
 
Ylös