Vaimoni bongasi helmikuun puolivälissä netistä aivan sattumalta, että Nokian kaupungilla on myytävänä 10 omakotitonttia tarjousten perusteella. Tarjousten jättöaikaa oli jäljellä ruhtinaalliset 4 vuorokautta, emmekä olleet erityisesti suunnitelleet tonttihankintaa , vaikka sellaisestakin oli toisinaan keskusteltu iltojemme iloksi.
Vaimon ilmoitus tonttihuutokaupasta tuli tekstiviestillä kännykkääni kesken työpäivän. Nokian kaupungin sivuja pikaisesti työkiireideni lomassa mulkaistuani totesin, että yksi myytävänä olevista tonteista vastaa toiveitamme noin 100 prosenttisesti, muut ovat maantieteellisen sijaintinsa puolesta pellolla sijaitsevia maaplänttejä, joille meidän perheellämme ei olisi käyttöä.
Työpisteestäni, Nokian ydinkeskustasta tontille on matkaa reilu kilometri, joten tontin silmäily paikanpäällä ei muodostunut ongelmaksi. Tonttien myyntibrosyyristä saamani mielikuva vahvistui pelipaikalla. Mäen päällä oleva, loiva etelärinteen tontti, josta kaupunki on purkanut vanhat rakennukset pois. Miljöö on vanhaa, 1940 – 1950 luvulla rakennettua rauhallista pientaloympäristöä ja lapset pääsisivät noin 2 minuutin (150-200 metriä) kävelymatkan päässä olevaan Nokian uusimpaan peruskouluun. Nokian keskustaan ja töihin on matkaa reilu kilometri.
Tätä ei tarvinnut kauempaa miettiä. Paikka on (toivottavasti) viimeisen rakennusprojektimme tyyssijaksi täydellinen sijainniltaan ja rakennuspaikka mäen päällä on suorastaan oppikirjamainen. Täällä talon jalat eivät lillu suomaisessa kuopassa vaan rakennuksen perustat pysyvät kuivina kuin Beduiinin sandaalit.
Ei kun tarjouskaavaketta täyttämään. Spontaani päätös tontin hankkimisesta syntyi noin 7 tunnissa. Edellisen tontin hankintapäätös oli selvästi nopeampi, se syntyi noin 15 minuutissa. Kokemukseni mukaan monet hyvät päätökset syntyvät selkäytimellä, mikäli asioita joutuu perustelemaan ja uskottelemaan itselleen liian pitkään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä päätöstä onkin syytä harkita.
Tarjouskaavaketta Nokian kaupungin teknisen viraston kanslistille jättäessäni, tulin kysyneeksi onko paljon tarjouskirjeitä kiikutettu huomaansa. Vastaukseksi sain ”kymmenkunta”. ”Yllättävän vähän”, muistan ajatelleeni.
Tarjousten avausta seuraavana päivänä en malttanut enää mieltäni vaan soitin kaupungin kaavoitusasioista vastaavalle dirikalle ja kysyin miten meidän kävi. Herra kaavavastaava kertoi, että kyllähän teidän tarjouksestanne kuvastui se seikka, että ette olleet onkimassa onnea pohjakoukulla vaan olitte lähteneet kalaan välinein jolla syntyy varmemmin tulosta. Tällä kertaa se riitti.
Itse olemme taipuvaisia ajattelemaan siten, että säästimme tässä tarjouskilpailussa yksityisiltä markkinoilta hankittuun tonttiin verrattuna suunnilleen olohuoneen tai autotallin verran pelimerkkejä. Jokatapauksessa vastaavat rakennuspaikat alle 2 kilometrin säteellä kaupungin keskustasta ovat hyvin harvinaisia, ja silloin kun niitä on ollut tarjolla, hintalappu on ollut meille saavuttamattomissa.