Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Onneksi ei ole sukua, niin ei ole kokouksiakaan. Puolet näkee usein jo vanhempien luona piipahtaessa.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Ihan hyvää hyvyyttäni laitoin parvekkeelle pikku astiaan vettä jotta parvekkeen rakenteissa pesivät pikkulinnut saisivat nestettä näin kuumina kesäpäivinä. Asuvat vielä metalliputkessa joka varmaan lämpenee kivasti päivänpaisteessa. Eipä ole kelvannut. :mad:

Voihan olla ettei emo ole vielä ohikulkulenollaan kippoa huomannut. Kiukuttelen silti.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mulla on aito Turun Keskusvankilan (eli Kakolan) ikkunan kalteri.
Ainevahvuus noin 3 cm.
Tarttui muistoksi mukaan kun katkaisin sen.
Oli piru sitkeää tavaraa leikattavaksi laikalla.

Sen sisällä ei tosin pesi lintuja, eikä mikään sirkuta.
Sait kakun tuomisiksi, jotta irti sait?
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ja kohta CSI Miami! :thumbup:

-en muuten ollut ennen tajunnutkaan ajatella, että CSI sisarussarjoineen Miami ja NY kuvataan kaikki Los Angelesissa.
No siis esim. CSI Miami kuvataan sekä Losissa että Miamissa, riippuen tietysti siitä millaista ympäristöä otokseen tarvitaan. Sisätiloissa tapahtuvat kohtauksethan voi periaatteessa kuvata ihan missä tahansa (eli kuvataan siellä, missä se kustannusten puolesta on edullisinta) eikä kaikissa ulkokohtauksissakaan ole välttämättä aina niin kauheen väliä ollaanko Losisa vaiko Miami Beachillä.

Sama varmasti pätee noihin muihinkin CSI-sarjoihin. Tai noh, wikipedia kertoi, että CSI NY kuvataan pääosin Los Angelesissa ja silloin tällöin (harvemmin) New Yorkissa.
 
Viimeksi muokattu:

72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Tänään on unikeon päivä, äkkiä ylös nyt!
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Maalasin auton keulaa uudelleen ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Tosin en vieläkään tiedä, miten maaliraja kuuluu tehdä. Tällä kertaa tein jämptin rajan teipillä, sitten hioin sen tarkasti käsin hienolla vesihiomapaperilla tasaiseksi. Lopuksi vielä hiomatahnalla naarmut pois ja maalipinnan sileytystä, ja hienolla hiomatahnalla kiillotus.
 
Ylös