F1-uutisia

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Nyt en ymmärrä. Nyt on saavutettu jokseenkin haluttu taso. 2004 on tehty useimpien ratojen kierrosennätykset ja sen jälkeen on pysytelty aika lailla tuntumassa.

Show ei parane vaikka tästä vauhteja kasvatettaisiinkin. Sääntöjä muutettiin nyt radikaalisti ja sikäli ylireagointi voisi olla oikea sana, mutta nopeudet kasvoivat!

Pääpaino muutoksilla oli ohitusmahdollisuuksien parantaminen. Nopeudet varmaankin haluttiin pitää about samalla tasolla (kierrosrajoitus ja downforcen pudotus edesauttoivat tätä), mutta siinä epäonnistuttiin. Uskoisin, ettei sitä osattu ennustaa, että näillä säännöillä mennään lujempaa kuin 2004.
Ennustelinkin jo hieman tulevaa jos kierrosajat nousisivat merkittävästi.

Ei vauhtien kasvattaminen ykkösissä mikään itseisarvo ole, mutta ei kyllä lähestulkoon jokavuotinen pakonomainen laskeminenkaan.

Odotettavissahan se oli että tiimit kurovat erot nopeasti kiinni joka tapauksessa, joten sikäli Australiassa nähty vauhti ei ollut niin suuri yllätys. Varsinkin kun renkaat vaihdettiin takaisin slickseihin.
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
No joo, mut Brawn varmasti järjesti sinne sen porsaanreiän ja muut nuijat ei huomannu. Eli se on huijannu varmasti. :eek:
Ei kukaan ole huijaamisesta Brawnia syyttänyt. Muut tallit ovat tuohtuneita siitä, että Brawn ei FOTA:n teknisen työryhmän asemassaan tuonut tätä sääntöpykälää esiin, jotta asia oltaisiin voitu selvittää jo ennen kauden alkua. Titenkin Brawn piti suunsa kiinni, eikä paljastanut porsaanreikää muille.

Huijaaminen on aika kova sana, mutta jos asiaa tarkastellaan puhtaasti teknisen työryhmän johtajan kantilta, niin kyllähän Brawn on tehtäväänsä laiminlyönyt. Tallipäällikköys menee kuitenkin etusijalle, joten on ihan ymmärrettävää, että piti suunsa kiinni.

Tällaisia eturistiriitoja tulee väkisinkin, kun kaikkien jaostojen johtajat on myös tiimipäälliköitä.
 

jameson

Well-known member
Liittynyt
19.2.2007
Viestit
3554
Joo toi oli jo aika läpinäkyvä. Olis åistänyt enemmän uskottavan uutisen.
 

eepy

Well-known member
Liittynyt
10.6.2008
Viestit
384
Heh, oli kyllä surkea aprillipila. :D Viime vuonna oli parempi kuin sanottii Schumin tulevan Massan tilalle ajelemaan Ferrarin kisaskuskina.
Viime vuonnahan oli se että hamilton vaihtaa sukunimiä hämäläiseksi :D
 

SPE 04A

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
652
Sepangin rata on haaste, koska rata vaatii useita kompromisseja auton säätöihin. Radan useilla pitkillä suorilla tarvitaan paljon downforcea, mutta nopeissa kurveissa liika downforce saa auton liukumaan, Kovalainen pohti formula ykkösten virallisilla verkkosivuilla. (by Yle Urheilu)

Ilmankos McLarenilla menee niin vahvasti. :alppu:
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Sepangin rata on haaste, koska rata vaatii useita kompromisseja auton säätöihin. Radan useilla pitkillä suorilla tarvitaan paljon downforcea, mutta nopeissa kurveissa liika downforce saa auton liukumaan, Kovalainen pohti formula ykkösten virallisilla verkkosivuilla. (by Yle Urheilu)
Ja mitä Heikki oikeasti sanoi (tai oikeammin mitä McLarenin tiedotteessa lukee):

"The Sepang track is a challenge because it requires several compromises to get the best set-up. There are plenty of long straights, where you ideally need lower downforce, but that gives the car a tendency to slide too much through the high-speed corners."
 

CamoN

Kurvailija
Liittynyt
11.7.2007
Viestit
1640
Sijainti
Kouvola
Joku aikamoinen lahjakkuus päässyt taas suomentamaan. Eikö urheilutoimittajalta vaadita enää mitään koulutusta? :confused:
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Joku aikamoinen lahjakkuus päässyt taas suomentamaan. Eikö urheilutoimittajalta vaadita enää mitään koulutusta? :confused:
Joo, tässä kyllä toimittajalta puuttuu sekä kielitaito, maalaisjärki että lajituntemus. Way to go!
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Noh onneksi nuo toimittajan virheet ei merkkaa mulle mitään kun noi on niin itsestäänselvyyksiä! :alppu:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös