Sanoja, joiden käyttö ärsyttää

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Molemmat lapseni ovat aina puhutelleet minua pääsääntöisesti etunimellä.
Heh, tää taas on näitä tapoja, jotka minä koen varsin vieraaksi. Puuttumatta mitenkään teidän perheenne sisäisene kemiaan, on pakkoa sanoa, että tuo antaa ulkopuoliselle sen kuvan, että lasten ja vanhempien suhde on niin kylmä ja etäinen (ottaen siis huomioon, että kyse on kuitenkin vanhempi-lapsi -suhteesta eikä tavallisesta kaverisuhteesta), ettei ne perinteiset lämimämmät isä ja äiti -termit ja niiden johdannaiset enää toimi.

Muistan kun kersana mulla oli kaveri, joka puhutteli vanhempiaan nimenomaan juurikin etunimillä, mikä musta tuntui silloin jotenkin ihan käsittämättömältä. Muistanpa vielä, että tätä nimitysmenettelyä ihmettelivät myös muut vanhemmat, pitivät jotenkin surullisena tapauksena.

Mutta siis tosiasiassahan tärkeintä kai on, että homma pelaa puolin ja toisin eikä suinkaan se, millä nimikkeillä edetään.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kaverinin 18 vuotias poika kutsuu isäänsä 'itiksi'.

Lisään siihen aina Aminin.:eek:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Oma poikani kutsuu mua papaksi. Isoisänsä on sitten fafa ja toinen on vaari.
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Mulle on yksi nelilapsisen perheen vesa luottamuksellisesti todennut, että on helpompi saada kiinnitettyä äidin huomio kun käyttää etunimeä. "Äitiäitiäiti"-hokemaan ilmeisesti turtuu.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Mulle on yksi nelilapsisen perheen vesa luottamuksellisesti todennut, että on helpompi saada kiinnitettyä äidin huomio kun käyttää etunimeä. "Äitiäitiäiti"-hokemaan ilmeisesti turtuu.
Muija-sana vois toimia myös tossa tarkoituksessa. Tai emäntä.
"Kuules ny muija..."
"Emäntä! Maitoa!"
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kyllähän merkittävästi enemmän vituttaa aikuiset ihmiset jotka puhuu vanhemmistaan iskänä tai isinä ja äiskänä tjsp.
Aikuistuisivat, saatana.
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Kyllähän merkittävästi enemmän vituttaa aikuiset ihmiset jotka puhuu vanhemmistaan iskänä tai isinä ja äiskänä tjsp.
Aikuistuisivat, saatana.
Entäs semmonen mies, joka puhuu vaimostaan termillä "meidän äiti", vaikka pariskunnalla ei ole edes lapsia vielä?
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Heh, tää taas on näitä tapoja, jotka minä koen varsin vieraaksi. Puuttumatta mitenkään teidän perheenne sisäisene kemiaan, on pakkoa sanoa, että tuo antaa ulkopuoliselle sen kuvan, että lasten ja vanhempien suhde on niin kylmä ja etäinen (ottaen siis huomioon, että kyse on kuitenkin vanhempi-lapsi -suhteesta eikä tavallisesta kaverisuhteesta), ettei ne perinteiset lämimämmät isä ja äiti -termit ja niiden johdannaiset enää toimi.

Muistan kun kersana mulla oli kaveri, joka puhutteli vanhempiaan nimenomaan juurikin etunimillä, mikä musta tuntui silloin jotenkin ihan käsittämättömältä. Muistanpa vielä, että tätä nimitysmenettelyä ihmettelivät myös muut vanhemmat, pitivät jotenkin surullisena tapauksena.

Mutta siis tosiasiassahan tärkeintä kai on, että homma pelaa puolin ja toisin eikä suinkaan se, millä nimikkeillä edetään.
Eihän se mikään uutinen ole että maailmassa on paljon heikkojen perusteiden varaan kasvaneita ennakkoluuloja.
 

Memphis Griezmann

Well-known member
Liittynyt
13.7.2014
Viestit
202
Liiallinen kiroilu on ärsyttävää. Varsinkin v-sana kuullostaa hyvin vastenmieliseltä sanalta, koska sen alkuperäinen konteksti on ollut naisia halventava. Muulloin sanan ärsytyskerrointa nostaa lausujan tapa ilmaista sana tai konteksti, johon sana liitetään.
 
Ylös