Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Yleensä olen Webslaven kanssa erimieltä melkein asiasta kuin asiasta, mutta nyt hän postasi kerrankin postin, johon voin yhtyä suurimmaksi osaksi.

Heikillä ei sanavaltaa ole jatkonsa suhteen enää ollenkaan. Jos Heikki ei jatka Mäkillä, en usko hänen saavan paikkaa mistään tallista. Heikki hankittiin aikanaan Elviksen puudeliksi (ei nopeutta voittaa Elvistä mutta tuo riittävästi pisteitä merkkimestaruuteen ja nopeuden puolelta voi auttaa Elvistä tarvittaessa, hyväksyy tästä nopeuden puutteesta "johtuvan" kakkoskuskin aseman heikompine taktiikoineen muttei omaa tempperamenttia valittaa tästä tiimille kuin ulkopuolellekaan, tyytyy pienehköön palkkaan ja hoitaa PR:ää mukisematta.).

Heikki on lunastanut muut alueet tuosta kakkoskuskin asemastaan paitsi tärkeimmän, eli nopeuden. Aikaa on annettu nyt pari vuotta, mutta nopeus ei riitä edes sinne "coulthardmaiseen" 2-6 sijoituksiin, vaan meno on ollut vielä surkeampaa (vielä suhteessa siihen, että Elvis on voittanut mm. mestaruuden).

Jos Kimi tulee mäkille, ei se tapahdu halvalla: Kimi tietää markkina-arvonsa (sarjan nopein kuljettaja) ja mikäli tilanne on yhtään sellainen kuin medialle antamistaan lausunnoista voi päätellä, ei hän ala itseään lama-alennushintaan Mäkille myymään vaan näkee siirtymisen ralliin/eläkkeelle/eläkkeelle ja rallailemaan harrasteena kutakuinkin yhtä hyvänä (tai ei ainakaan paljoa huonompana) vaihtoehtona kuin jatkamista F1:n parissa.

Tämä voi antaa pienen mahdollisuuden Heikin rimpuilun jatkumiselle Mäkillä vielä ensikaudella. Tosin itse en näin usko..
 
Ukyo Katayama

Well-known member
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
1339
Vain jos Heikki haluaa uudeksi Coulthardiksi, niin onhan se hyvä duunipaikka, mutta jos mies haluaa edistää uraansa, niin mahdollisuudet siihen löytyvät muualta. Valitettavasti hyvät paikat alkavat olla kortilla.
En ymmärrä miksi puhutaan "uudesta Coulthardista" ikäänkuin se olisi huono asia. Coulthardilla on 13 voittoa ja 62 palkintosijaa F1:stä. Heikki ja Heikin "fanit" voi sellaisesta vain haaveilla. Maailmanmestaruudet on poissuljettu juttu ellei käy jotain samanlaista hillitöntä säkää kuin Buttonilla, eli ylivoimainen auto + sopivasti koomassa oleva yli-ikäinen tallikaveri.

Harmittaa vaan Coulthardin aliarvostus. Ei kaikki voi olla M. Schumachereita, Heikki kaikkein vähiten.
 
Viimeksi muokattu:

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Heikki hankittiin aikanaan Elviksen puudeliksi (ei nopeutta voittaa Elvistä mutta tuo riittävästi pisteitä merkkimestaruuteen ja nopeuden puolelta voi auttaa Elvistä tarvittaessa, hyväksyy tästä nopeuden puutteesta "johtuvan" kakkoskuskin aseman heikompine taktiikoineen muttei omaa tempperamenttia valittaa tästä tiimille kuin ulkopuolellekaan, tyytyy pienehköön palkkaan ja hoitaa PR:ää mukisematta.).
Siitähän meillä ei tietenkään ole tietoa, miten paljon Heikki on kohtelustaan McLarenille valittanut. Oletan, että Heikki on asiasta tallin sisälläkin puhunut, mutta minkäs teet jos talli on vakaasti päättänyt kohdella Heikkiä "kakkoskuskina". Lehtimiehille ruikuttaminen taas ei olisi muuttanut Heikin kohtelua McLarenilla, ainakaan myönteiseen suuntaan. Ja tuskinpa julkinen itkun vääntäminen olisi nostanut Heikin osakkeita muidenkaan tallien arvioissa -- olisivat vaan tuumailleet, että tämä kuski on näköjään hidas ja yrittää lisäksi syyttää talliaan omasta hitaudestaan.

Heikki on lunastanut muut alueet tuosta kakkoskuskin asemastaan paitsi tärkeimmän, eli nopeuden. Aikaa on annettu nyt pari vuotta, mutta nopeus ei riitä edes sinne "coulthardmaiseen" 2-6 sijoituksiin, vaan meno on ollut vielä surkeampaa (vielä suhteessa siihen, että Elvis on voittanut mm. mestaruuden).
Nopeuden puute koskee lähinnä pidempiä vetoja eli kisavauhtia, aika-ajoissa Heikiltä kyllä on löytynyt nopeutta siinä kuin tallikaveriltaankin. Tämän topiikin alla on on tätä vauhdin eroavuutta Heikin pitkien ja lyhyiden vetojen välillä puitu aika monessa viestissä.

Kaudella 2008 Heikki oli kuuden parhaan joukossa 9 kertaa (kun kisoja oli yhteensä 18) ja Lewis 13 kertaa. Kaudella 2009 Heikki on ollut kuuden parhaan joukossa 5 kertaa (koko kaudella kisoja oli yhteensä 17) ja Lewis 7 kertaa.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
En niin paljon muista kukakin kirjoittaa, mutta DexDexterin kommenteista muistelisin välittyneen samanlainen neutraali "ulkopuolinen" lähestymistapa, miten itsekin F1:ä seuraan. Asiat asioina, ilman paksujen fanilasien tuomaa värittynyttä näkövinkkeliä.

Olen samaa mieltä Heikistä. Tasosta en nyt sano mitään, mutta McLarenilla polku on kuljettu loppuun. Ei siellä ole enää parempaa tarjolla, vaikka aika-ajo ensi kaudeksi muuttuukin. Kovalainen ei tasavertaista kohtelua siellä näillä näytöillä enää saa. Autoa ei tehdä hänelle sopivaksi, jos se on ristiriidassa Lewisin toiveiden kanssa (Kimi olisi täysin eri tilanne).

Vain jos Heikki haluaa uudeksi Coulthardiksi, niin onhan se hyvä duunipaikka, mutta jos mies haluaa edistää uraansa, niin mahdollisuudet siihen löytyvät muualta. Valitettavasti hyvät paikat alkavat olla kortilla.

-Edit- En tosin usko, että jatko McLarenilla olisi millään lailla Heikin omissa käsissä muutenkaan.
Joo mä yritän katsoa näitä asioita niin objektiivisesti kun osaan, mutta toki silti kannatan Heikkiä ja Kimiä. Toivotaan että pessimistinä olen väärässä ja Heikki pääsee vaikka Sauberille, siinä olisi oikeinkin hyvä tallipaikka.
 
Crosby-92

Well-known member
Liittynyt
13.11.2008
Viestit
848
Nopeuden puute koskee lähinnä pidempiä vetoja eli kisavauhtia, aika-ajoissa Heikiltä kyllä on löytynyt nopeutta siinä kuin tallikaveriltaankin. Tämän topiikin alla on on tätä vauhdin eroavuutta Heikin pitkien ja lyhyiden vetojen välillä puitu aika monessa viestissä.

Kaudella 2008 Heikki oli kuuden parhaan joukossa 9 kertaa (kun kisoja oli yhteensä 18) ja Lewis 13 kertaa. Kaudella 2009 Heikki on ollut kuuden parhaan joukossa 5 kertaa (koko kaudella kisoja oli yhteensä 17) ja Lewis 7 kertaa.
Ensimmäisestä kappaleesta samaa mieltä. Toinenkin totta, mutta tilastoja katsottu Heikin kannalta suotuisasti. Vertailuun kun lyö podiumit noilta kausilta tilanne onkin tämä:

2008: Hamilton 10- Heikki 3
2009: Hamilton 5- Heikki 0 (Ja Hamilton sijoittui lisäksi Australiassa kolmanneksi, mutta tallin kanssa töpeksivät tuloksena diskaus. Monzassa viimeiseen kierrokseen asti kiinni 3. sijassa, typerä ajovirhe vei sen. Eli oli podiumissa kiinni kahdessa muussakin kisassa, Heikillä ei tällaisia tilanteita tainnut olla yhtäkään. Virheisiin toki sortui näissä kisoissa, mutta vauhti oli selvästi eri luokkaa kuin Heikillä.)

Huipputulokset ovat kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät, silloin on käytettävä tilaisuudet, kun auto on kilpailukykyinen. Kisoissa Heikki on ollut täysi lapanen Hamiltoniin nähden varsinkin auton ollessa hyvä.

Toivottavasti ensi vuodeksi löytää tallipaikan, enää ei ole hirveästi mistä valita ja parhaat paikat on jo menneet.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
En ymmärrä miksi puhutaan "uudesta Coulthardista" ikäänkuin se olisi huono asia. Coulthardilla on 13 voittoa ja 62 palkintosijaa F1:stä. Heikki ja Heikin "fanit" voi sellaisesta vain haaveilla.
Kyllä minä Coulthardia ja hänen saavutuksiaan arvostan ja pidän itsekin häntä tarpeettoman aliarvostettuna. Viittaukseni Coulthardiin tarkoitti joutumista vääjäämättömästi kakkosviulun soittajaksi, kun rinnalle sattuu nopeampi kuski, jota tallikin enemmän tukee. Ihan kelvollisesti David siitä huolimatta Macilla sai tulostakin.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
En ymmärrä miksi puhutaan "uudesta Coulthardista" ikäänkuin se olisi huono asia. Coulthardilla on 13 voittoa ja 62 palkintosijaa F1:stä.
Aika harva kuski ajattelee että seuraanpa Barrichellon tai Coulthardin jalanjälkiä huipputiimiin ja kakkoskuskiksi. Näin ei Heikkikään ajatellut ja joutui tahtomattaan huipputallissa kakkoskuskiksi, vaikka itse ei ole sitä vieläkään myöntänyt. Kyllä se mestaruus taitaa olla kaikilla mielessä kun Fykkösiin päästään.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
En niin paljon muista kukakin kirjoittaa, mutta DexDexterin kommenteista muistelisin välittyneen samanlainen neutraali "ulkopuolinen" lähestymistapa, miten itsekin F1:ä seuraan. Asiat asioina, ilman paksujen fanilasien tuomaa värittynyttä näkövinkkeliä.
Ei millään pahalla mutta tuo on aika ylimielistä puhetta. Aina on niitä jotka kuvittelevat olevansa objektiivisia, "asiat asioina" -tyyppejä. Ja he sitten pitävät itseään jotenkin muita parempina, ainakin yleensä. Eivät välttämättä sano sitä ääneen tai suoraan, mutta kuitenkin.

Ongelma vaan on siinä, että nämä "objektiiviset, asiat asioina" -tyypit eivät ole niin objektiivisia tai neutraaleja kuin itse luulevat tai muille luulottelevat. Heilläkin on vain yksi näkökulma, ei sen oikeampi tai neutraalimpi kuin muillakaan. Näin siksi, että ei ole mahdollista arvottaa mielipiteitä tai näkökulmia skaalalla vasen-neutraali-oikea tms. Se minkä yksi näkee neutraalina voi toiselle olla oikealla tai vasemmalla. Ja minkä yksi näkee oikealle tai vasemmalle puoltavana voikin olla neutraali näkökanta toisella mittapuulla. Tuo mittapuu voisi olla vaikka sellainen teoreettinen "absoluuttinenkin", ts. vaikka kuinka nähtäisiin jokin kanta puolueellisena, saattaa se universaalilla skaalalla ollakin tosiasiassa neutraali ja ainoastaan näyttää puolueelliselta milloin missäkin referenssissä.
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Ensimmäisestä kappaleesta samaa mieltä. Toinenkin totta, mutta tilastoja katsottu Heikin kannalta suotuisasti.
Se toinen kappale olikin tarkoitettu vastaukseksi pendellstockin väitteeseen, ettei Heikin vauhti ole riittänyt kuuden parhaan joukkoon hänen kahden McLaren-vuotensa aikana. :tongue:
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Ei millään pahalla mutta tuo on aika ylimielistä puhetta. Aina on niitä jotka kuvittelevat olevansa objektiivisia, "asiat asioina" -tyyppejä.
--
Ongelma vaan on siinä, että nämä "objektiiviset, asiat asioina" -tyypit eivät ole niin objektiivisia tai neutraaleja kuin itse luulevat tai muille luulottelevat. Heilläkin on vain yksi näkökulma, ei sen oikeampi tai neutraalimpi kuin muillakaan.
--
Well put!
 
Mikkonen

Well-known member
Liittynyt
29.12.2006
Viestit
658
Jep, tällä foorumilla on muutamia näitä heppuja, joille kaikki Suomi-fanitus on kuin punainen vaate (eräänlainen "rahvaan" fanituksen merkki, vastakohtana omalle kehittyneelle, jalostuneelle fanitukselle). Näiden tyyppien muka-objektiivinen näkökulma on oikeasti vinoutunut jo alusta lähtien, kun päämääränä on "tasapainottaa" foorumin keskustelu ja taistella, vängätä subjektiivisten sinirillien mielipiteitä vastaan, että saadaan keskustelu ikäänkuin balanssiin. Tuloksena on sellainen "sivistynyt", näppärästi naamioitu Suomi-dissaus.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Jep, tällä foorumilla on muutamia näitä heppuja, joille kaikki Suomi-fanitus on kuin punainen vaate (eräänlainen "rahvaan" fanituksen merkki, vastakohtana omalle kehittyneelle, jalostuneelle fanitukselle). Näiden tyyppien muka-objektiivinen näkökulma on oikeasti vinoutunut jo alusta lähtien, kun päämääränä on "tasapainottaa" foorumin keskustelu ja taistella, vängätä subjektiivisten sinirillien mielipiteitä vastaan, että saadaan keskustelu ikäänkuin balanssiin. Tuloksena on sellainen "sivistynyt", näppärästi naamioitu Suomi-dissaus.
Höpö höpö, homma nyt vaan on niin että käsittääkseni tämä on keskustelupalsta jolla nimenomaan yritetään keskustella asioista, eikä ideana ole hokea jatkuvasti jotain mantroja paras, kaunein, nopein, sinisilmäisin. Keskusteluun kuuluu myös se että kyseenalaistetaan täysin typerät postaukset ja kai kriittisyyskin on sallittua jos on täysin subjektiivinen henkilöpalvontakin. Postaus tyyliin "Kimi on kaikkien aikojen paras, piste" on sen verran typerä ja vailla minkäänlaisia perusteita että itse aioin myös jatkossakin kommentoida noihin, mikäli bannia ei heilahda.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Keskusteluun kuuluu myös se että kyseenalaistetaan täysin typerät postaukset
Kirjoittaja kai haki takaa sitä, että nämä kyseenalaistukset ovat kovin usein juuri niitä typeriä postauksia. Ja ei, kyseenalaistaminen ei ole typerää, mutta typeryys on.
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24274
Sijainti
lappeen Ranta
Höpö höpö, homma nyt vaan on niin että käsittääkseni tämä on keskustelupalsta jolla nimenomaan yritetään keskustella asioista, eikä ideana ole hokea jatkuvasti jotain mantroja paras, kaunein, nopein, sinisilmäisin. Keskusteluun kuuluu myös se että kyseenalaistetaan täysin typerät postaukset ja kai kriittisyyskin on sallittua jos on täysin subjektiivinen henkilöpalvontakin. Postaus tyyliin "Kimi on kaikkien aikojen paras, piste" on sen verran typerä ja vailla minkäänlaisia perusteita että itse aioin myös jatkossakin kommentoida noihin, mikäli bannia ei heilahda.
Tosta mantra -sanasta tulee kyllä mulla ensimmäisenä mieleen mieleen "sinivalkolasit". Eli nämä objektiivisuuttaan toitottavat sortuvat valitettavan usein käyttämään tuota yhdyssanaa, eivät vissiin jaksa tai osaa keksiä mitään muuta. Onhan se tietysti kätevä termi, on ikäänkuin mielipide ja sen perustelu samassa paketissa.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Tosta mantra -sanasta tulee kyllä mulla ensimmäisenä mieleen mieleen "sinivalkolasit". Eli nämä objektiivisuuttaan toitottavat sortuvat valitettavan usein käyttämään tuota yhdyssanaa, eivät vissiin jaksa tai osaa keksiä mitään muuta. Onhan se tietysti kätevä termi, on ikäänkuin mielipide ja sen perustelu samassa paketissa.
Eiköhän siirrytä asiaan. TS muuten pitää Glockia varmana Rellulle ja ilmeisesti Klien ja Heidfeld ovat vahvoilla Sauberille. Olisiko Force India tämän hetken paras vaihtoehto Heikille? Heillähän saattaa ensi kaudellakin olla joissain kisoissa todella nopea auto.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362

Toki mahdollista että mersu hankkii loppusijoituspaikan HK:lle FI:ltä, mutta todennäköisesti itse talli ei mielellään ota häntä vastaan kun markkinoilla on kovempia ja halvemiakin nimiä.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Ongelma vaan on siinä, että nämä "objektiiviset, asiat asioina" -tyypit eivät ole niin objektiivisia tai neutraaleja kuin itse luulevat tai muille luulottelevat. Heilläkin on vain yksi näkökulma, ei sen oikeampi tai neutraalimpi kuin muillakaan.
Tottakai se on näkökulma (puolueettomuuskin on näkökulma). Tarkoitan "asiat asioina"-lähestymistavalla ja fanilasien puuttumisella sitä, että koska en fanita ketään kuskia enkä mitään tallia, en tulkitse asioita ketään suosivien värilasien läpi. On se silti puhtaasti minun subjektiivinen (joskin usein perusteluilla varustettu) näkemykseni. Ja monesti minulla ei edes ole varsinaista mielipidettä, vaan kerron vain mitä säännöt jostain tilanteesta sanovat.

Se on tiedossa, että Ferrarista en pidä yhtä paljon kuin muista talleista mutta en ole vielä sen huomannut vaikuttaneen yksittäisten tilanteiden tulkintaan.
 
space

Well-known member
Liittynyt
25.8.2009
Viestit
67
Sijainti
espoo
http://www.pitpass.com/fes_php/pitpass_news_item.php?fes_art_id=39538

Tuossa kerrotaan kuinka Lewis on kruisaillut Mäkillä kolme vuotta ja ensimmäinen mechanical retirement oli Abu Dhabissa. Loput DNF:fät ovat siis olleet omia tai muiden kolareita/ulosajoja.

"You almost take reliability for granted these days..." Hauskaa luettavaa. Kuinka monta kertaa Heikki keskeytti kahden kauden aikana tekniseen vikaan? Varmaan oltiin ihan samalla tasolla tässä luotettavuudessa ja autot olivat täysin identtisiä.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Tottakai se on näkökulma (puolueettomuuskin on näkökulma). Tarkoitan "asiat asioina"-lähestymistavalla ja fanilasien puuttumisella sitä, että koska en fanita ketään kuskia enkä mitään tallia, en tulkitse asioita ketään suosivien värilasien läpi.
Miten minä olen saanut sellaisen kuvan, että Quick-Nick olisi eräänlainen suosikkikuljettaja? Ja joskus joissakin Kimi vs Nick -keskuteluissa tämä olisi hieman paistanut läpi :eek:

Jos ihan totta puhutaan, niin enpä usko, että kukaan täällä keskusteleva taho on täysin, siis täysin puolueeton kaikkien asioiden suhteen :rolleyes:

Mut ei oteta vakavasti, ja palataan Heikkiin. Aikasemmin olin kovasti sitä mieltä, ettei Heikki mihinkään Forcelle mene, vaan ne vaihtoehdot on joko Toyota tai Renu. No kuten todettu, Toyotaa ei enää ole, eikä sitä ilmeisesti edes kaupata. Ja kuten Dex totesi, niin HK on kovasti sitä mieltä, että se on Glock joka Renulle menee(mitä sinänsä ihmettelen, kun luulisi Heikin olevan Renun kasvattina etusijalla?) No mitä siis jää jäljelle?

Heikin omat sanat maikkarilta:

- Ei. Mihinkään pikkutalliin en mene. Se on varmaan, suomalaiskuski sanoo.
Eihän siellä ole muita enää jäljellä. Ellei Heikki sitten pidä Sauberia tai tulevaa Lotusta ei niin pienenä tallina. Olisiko Sauberilla kiinnostusta Heikin palveluksiin?

Gascoyne höpöttelee koko ajan, että he haluavat kaksi kokenutta kuljettajaa. Trullin ollessa Gascoynen suosikki. Voisi hyvinkin olla, että se toinen olisi Heikki.

Vaan kumpi olisi parempi Heikin kannalta? Forcelle Sutilin tallikaveriksi vai Lotus?
 
Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
No mitä siis jää jäljelle?
Brawn.

Talli hakee halpaa perushyvää suorittajaa ja itse rankkaan Buttonin, Nicon ja Heikin niin saman tasoisiksi kuljettajiksi, että hinta ratkaisee. Ja hinnassa Heikki lienee etusijalla.

En tosin tiiä onko niitä paikkoja vapaina Brawnillakaan...

Jos siis Brawn ja McLaren ei tule kysymykseen niin oikiasti silloin Heikki on taatusti pikku tallissa. Lotuksen ja Forcen väliltä saa varmaan valita.

Lotuksella Mike pitää Trullia niin hyvänä että lieneekö Heikki sielläkin kakkoskuski? :doubtful:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös