Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Turun Sanomat sanoi:
Lotuksen kilpatiimissä palaveroitiin pitkään, kun Heikki Kovalainen oli ajanut T127 -auton maaliin asti myös sen toisessa Grand Prix -kisassa.

Illan päätteeksi tekninen johtaja Mike Gascoyne heitti kolikkoa ja arpoi, kumman kuljettajan autolla malesialainen Fairuz Fauzy pääsee ajamaan perjantaiaamuna Malesian GP-harjoituksissa.

– Otin klaavan, hävisin ja minun autoni päätyi Fauzylle. Ihan sama. Ei se siitä yhdestä treenistä jää kiinni. Hän ajaa yhden sarjan renkaita ja saa kokeilla vähän auton balanssia, Kovalainen tilitti ’’tappiotaan’’ Turun Sanomille .

– Kysyin lauantai-iltana Jarnolta, kumman auton Fauzy saa. Jarno ehdotti, että katsotaan kolikolla. Meillä molemmilla oli sellainen olo, että ihan sama, kumpi jättää sen aamutreenin väliin.
TS:n mukaan Fauzy ajaa Kovalaisen autolla harjoituksissa. Kolikonheitolla on kuulema ratkaistu. Gasgoinen mukaan muissa harjoituksissa Fauzy ei aja. Onko kyseessä ainoastaan 1. harjoitukset? Toisessa harjoituksessa on jo Kovalainen ratissa.
 
Viimeksi muokattu:

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Jep. Kovalaisen käsitys näyttää olevan, että Fauzy ajaisi Malesiassa vain perjantaiaamuna, mutta ei iltapäivällä.

Heikillä muuten on ilmeisesti virheellistä tietoa Timo Glockin keskeytyksen syystä. Virginin tiedotteen mukaan Glockin autossa olisi riittänyt polttoainetta maaliin asti, mutta matka katkesi jousituksen hajottua. Toisaalta, eipä Virginillä varmaankaan asiaa kovin äänekkäästi mainostettaisi, jos kisa olisikin oikeasti jäänyt kesken polttoaineen loppumisen takia. :D
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Oispa kannattanu Heikin mennä Renaultille, nyt taistelisi palkintopallisijoista sen sijaan että jää kärkeä kierrostolkulla. Nyt ura huipputalleissa on käytännössä ohi. Sääli. Saa olla mukana Schumin ikäisenä jos meinaa odotella Lotuksen nousua kärkeen.
No joo, toisaalta riskinä siinä olisi ollut jääminen Kubican varjoon. Yksi tällainen tulos kauden aikana saattaa tällä pisteytyksellä ratkaista jäsentenvälisen, joten eipä se uraa olisi paljoa pidentänyt. Lotuksella Kovalainen on ollut jo kirkkaasti jälkijoukon aatelistoa ja kyennyt jatkuvasti tuomaan autoa maaliin hyville sijoille. Kunhan Barcelonaan saadaan se päivityspaketti, voidaan tästäkin vielä parantaa.
 

Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
On se kumma miten voi olla niin paljon tyytyväisempi, vaikka Heikki ei taistele nyt edes pisteistä verrattuna siihen Mclaren aikaan. Ei se oo aina ne tulokset, vaan myös se taso mihin kuljettaja pystyy. Näyttää ihan valoisalta Heikin kannalta, jos autoa vaan saadaan kehitettyä nopeammaksi. Voidaan sitten joskus hehkuttaa Kovalaisen ajaneen yhtä hyvän kisan kun esim. Kubica tänään. :)
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
On se kumma miten voi olla niin paljon tyytyväisempi, vaikka Heikki ei taistele nyt edes pisteistä verrattuna siihen Mclaren aikaan.
Tais McLarenilla paineet olla liikaa, kun voitoista olisi pitänyt taistella, ja Hamiltonilta tuli aika pahasti pataan. Esim. Button ei hänkään Hamiltonin veroiseen vauhtiin pysty, mutta kuitenkaan ei ole sortunut hermoiluun ainakaan vielä.

Ainahan se on henkisesti helpompaa, jos pärjää tallikaverilleen. Ja Trullille jos pärjää se on hieno homma :ahem:
 

Uncle Ron

Well-known member
Liittynyt
28.3.2010
Viestit
51
No joo, toisaalta riskinä siinä olisi ollut jääminen Kubican varjoon. Yksi tällainen tulos kauden aikana saattaa tällä pisteytyksellä ratkaista jäsentenvälisen, joten eipä se uraa olisi paljoa pidentänyt.
Toisaalta kyllä se ura alkaa aika lailla olla paketissa myöskin siinä vaiheessa kun kieltäydytään selvästi paremmasta autosta siksi että pelätään haviötä tallin toista autoa ajavalle kuskille...

Ja en nyt siis väitä että Kovalainen olisi noin tehnyt, vaan noin yleisenä huomiona totesin tuon.
 

paska jätkä

ja muutenkin hieno mies
Liittynyt
17.9.2009
Viestit
597
Kubica kiinnitettiin Rellulle jo hyvissä ajoin ja kakkoskuskin rooliin Heikki olisi Renaultillakin istutettu. Näin uskon ja siksi ymmärrän erittäin hyvin Heikin päätöksen.

Aika avoimesti Heikki on kaikesta kertonut, mutta silti haluaisin kuulla yksityiskohtia myöten miksi McLarenilla meni niinkuin meni. Arvailla voi melko tarkasti, mutta kakistaisi pois kun monesti on asian esille tuonut.
 

Uncle Ron

Well-known member
Liittynyt
28.3.2010
Viestit
51
Minusta ei ole mitenkään selvää, että Lotus oli parempi vaihtoehto. Jos Lotus nousee ihan sieltä hänniltä kohtuu pikaisesti hätyyttelemään keskikastia ja Trulli jää Kovalaisen jalkoihin, valinta kenties osoittautuu hyväksi Kovalaisen kuski-imagon kannalta. Jos taas Lotus vain rämpii perällä eikä Heikki saa tehtyä pesäeroa Trulliin niin...

Renaultille mennessä jos Heikki yleisesti olisi mielletty kakkoskuskiksi, niin jo pelkästään pysymällä Kubican kyydissä ja taistelemalla tätä vastaan tasapäisesti Heikki olisi pystynyt kakkoskuskistatuksesta huolimatta nostamaan osakkeitaan ihan selkeästi.

Kumpi sitten olisi oikeasti "helpompi" vaihtoehto uran edistämisen kannalta sekä todennäköisemmin toteutuva skenaario on sitten vaikea sanoa, mutta Renaultin kakkosena olisi ainakin helpompi saada kunnollisia sijoituksia ja sitäkautta pitää itseään edes jotenkin esillä.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Uskon, että kuha meni siksi tulokastalli Lotukseen, koska tiesi olevansa kykenemätön kilpailemaan huippukuskeja vastaan, kun sai hämikseltä railakkaasti turpaan.

Eli tilanne on se, että Heikkiä ei oikeasti kiinnosta (vaikkei tietenkään myönnä) pätkääkään kilpaileminen kärkisijoista. Hyvin Kovis kyllä vetää peeärrää "ei vain vauhti riitä versus muihin". Köröttelyauton ajaminen on kuhalle nautinnollista, koska paineet ovat vastasyntyneen hiiren kokoiset verrattuna MäkReiluun.

Heikki siis kruisailee rauhassa "ihan ok" liksaa Lotuksen kaaralla odottaen eläkepäiviään. Ajaa voi kilpaa vaikka polkupyörällä.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kun mietitään Heikin vaihtoehtoja Renault vs. Lotus, pitää myös muistaa se, että sopimuksen sorvaamishetkillä Rellun jatko koko sarjassa näytti erittäin epävarmalta ja Lotus puolestaan oli suuren budjettinsa myötä ihan varteenotettava vaihtoehto ja uusista talleista todennäköisimmin toteutuva viritys.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Kun mietitään Heikin vaihtoehtoja Renault vs. Lotus, pitää myös muistaa se, että sopimuksen sorvaamishetkillä Rellun jatko koko sarjassa näytti erittäin epävarmalta ja Lotus puolestaan oli suuren budjettinsa myötä ihan varteenotettava vaihtoehto ja uusista talleista todennäköisimmin toteutuva viritys.
Totta. Loppukaudesta tilanne meni täysin sekaisin vetäytyvien tallien johdosta. Varteenotettavien tallien määrä väheni ja alkoi näyttää varsin ilmeiseltä, että moni omistajanvaihdonkin jälkeen jatkavista talleista haluaa toiseksi kuskikseen maksukuskin. Esimerkiksi jos Renaultilla vaihtoehtona olisi ollut Kovalainen tai Petrov. Kovalaisen palkkapyyntö olisi ollut vaikka 2 miljoonaa ja Petrov maksaa 15 miljoonaa. Niin Kovalaisen pitäisi ajaa 17 miljoonaa enemmän palkintorahoja Renaultille, että olisi taloudellisesti kannattavaa.

Lotus ja muut tulokastallit taas valitsivat eri lähestymistavan. Lotus otti kaksi kokenutta kuskia, joille maksavat palkkaa, mutta se sijoitus tuonee itsensä takaisin tallin sijoittuessa kymmenen parhaan joukkoon ja nopeampana kehittymisessä keskikastiin.
 

space

Well-known member
Liittynyt
25.8.2009
Viestit
67
Sijainti
espoo
Kyllä Lotus on ollut Heikille selvästi ainoa mahdollinen valinta, koska Heikillä ei ollut mahdollisuuksia ryhtyä maksukuskiksi Rellulle. Tuo Petrovin maksama 15 miljuunaa tuntuu kyllä aika suurelta summalta mutta autollahan voi todistetusti nyt taistella jopa palkintopallisjoista.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Kyllä Lotus on ollut Heikille selvästi ainoa mahdollinen valinta, koska Heikillä ei ollut mahdollisuuksia ryhtyä maksukuskiksi Rellulle.
Eli niin kuin Heikki on sanonu että Lotus (ainoasta vaihtoehdosta) paras vaihtoehto :D
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Eli niin kuin Heikki on sanonu että Lotus (ainoasta vaihtoehdosta) paras vaihtoehto :D
Lotus alkoi selvästikin kiinnostaa Heikkiä vasta kun Toyota oli pudonnut pois kuvioista ja Renault muuttunut epävarmaksi vaihtoehdoksi. Ja ehkä siellä olisi ollut Renaultin lisäksi joku muukin epävarma vaihtoehto tyrkyllä, Sauber vaikkapa.

Lotus-pestin etuna oli, että se tarjosi Heikille varman kuskipaikan seuraavalle kaudelle. Ilmeisesti myös Heikin käsitys Lotuksesta kohentui jonkin verran sen jälkeen, kun hän oli keskustellut Mike Gascoynen ja Tony Fernandesin kanssa Lotuksen suunnitelmista ja taloudellisesta tilanteesta.

Nick Heidfeld jäi odottelemaan epävarmoja vaihtoehtoja, ja kuinkas siinä kävikään?
 

Iceman88

Well-known member
Liittynyt
4.4.2009
Viestit
397
Nick Heidfeld jäi odottelemaan epävarmoja vaihtoehtoja, ja kuinkas siinä kävikään?
Heidi jäi ilman kuskin paikkaa, mutta siitä voi taas kiistellä, kumpi on parempi diili, Mersun testikuski vai "taistelu" Lotuksella sijoista ynnä muut?
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Heidi jäi ilman kuskin paikkaa, mutta siitä voi taas kiistellä, kumpi on parempi diili, Mersun testikuski vai "taistelu" Lotuksella sijoista ynnä muut?
Riippuu mitä haluaa. Heidfeld pääsee ajamaan kilpaa ainoastaan jommankumman kisakuskeista sairastuttua/loukkaannuttua, eli varsin pienellä todennäköisyydellä. Testikuskilla ei nykysäännöillä ole juuri muuta tekemistä kuin muutama suoratesti kauden aikana ja reissata kisoissa mukana sekä ajella simulaattorilla.

Lotuksella Kovalainen pääsee ajamaan kilpaa, vaikka kalusto on vielä mikä on. Lotuksen resurssit kuitenkin auton kehittämiseen ovat varsin tyydyttävät. Mikäli Lotus onnistuu kehittymään selvästi tämän ja ensi vuoden aikana se toimii aika hyvänä meriittinä. Lisäksi on kerrottu Kovalaisella olevan sopimuksesta huolimatta oikeus vaihtaa tallia, mikäli ns. huipputallista tulee tarjous. Kyllä se mun mielestä on parempi vaihtoehto.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Heidi jäi ilman kuskin paikkaa, mutta siitä voi taas kiistellä, kumpi on parempi diili, Mersun testikuski vai "taistelu" Lotuksella sijoista ynnä muut?
Voihan siitä tietysti kiistellä, mutta turhaahan tällainen kiistely olisi, koska aika kyllä näyttää kiistatta oliko Lotus Heikille hyvä vaiko huono valinta. Pitää vaan malttaa odotella vielä vähän aikaa, niin asia kyllä selviää. Jo kuuden viikon päästä Espanjan osakilpailussa saadaan asiasta jotain osviittaa, kun katsotaan onko Lotukselle lupailtu iso aerodynamiikkapäivitys tuonut heitä selvästi lähemmäksi hitaimpia viime kaudella mukana olleita talleja.

Näiltä näkymin Nico ja Schumi jatkavat Mersun kisakuskeina ensi kaudellakin ja itse ainakin uumoilen, että Lotus tavoittaa nopeudessa ja suorituskyvyssä Toro Rosson ja Sauberin ennen tämän kauden päättymistä. Ensi kaudella uskon Lotuksen kilpailevan Toro Rossoa ja Sauberia parempien tallien kanssa. Mutta aikahan sen tosiaan näyttää käykö näin todellisuudessa. ;)
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
No kumpikin kyllä halusi ajaa kilpaa.
Totta, molemmat kävivät neuvotteluja tai ainakin keskusteluja useamman tallin kanssa. Heikki tajusi aiemmin tilanteen täydellisen muuttumisen ja teki sopimuksen Lotuksen kanssa. Kekehän kertoi Heikin olleen menossa Renaultille. mutta omistajavaihdoksen takia tilanne muuttui oleellisesti ja Kovalaisen tehneen sitten järkevän ratkaisun Lotukselle siirtymisestä. Heidfeld olisi varmaan päässyt pienellä palkalla Virginille tai HRT'lle ja miksei USF1'lle tai Stefanille. Heidfeld päätti kuitenkin katsoa kortit loppuun ja käteen jäi mustapekka.
 

MS12

Well-known member
Liittynyt
1.7.2005
Viestit
630
Heidi jäi ilman kuskin paikkaa, mutta siitä voi taas kiistellä, kumpi on parempi diili, Mersun testikuski vai "taistelu" Lotuksella sijoista ynnä muut?
Tuotahan voisi kysyä vaikkapa Luca Badoerilta, kuinka loistokasta on olla huipputallin testikuski.;)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös