Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Ei siinä mitään erityistä optimismia tarvita, jos arvioi Lotuksen olevan ensi kaudella kilpailukykyisempi kuin tällä kaudella. Kylmää realismia se on.

Tietysti olisi kotisohvalta katsoessa mukavaa, jos Lotus edelleen kehittäisi autoaan tällä kaudella ja yrittäisi pikkuhiljaa saavuttaa keskikastia. Silloin saisi ehkä sellaisen tunteen, että edistystä tapahtuu ja Lotus menee koko ajan eteenpäin. Mutta realistisesti ajatellen pistesijoituksetkin ovat tänä vuonna kaukana, ja kauas on pitkä matka. Liian pitkä matka.

Lotukselle nopein tie pistetaistoon mukaan pääsemiseksi on keskittää voimavarat ensi kauden autoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, vaikka se tarkoittaakin, että tänä vuonna Lotus näyttää polkevan paikallaan tai liukuvan taaksepäin. Lotuksen tämän kauden auto on suunniteltu lyhyessä ajassa, pienen henkilökunnan voimin. Pakkohan siitä ensi kauden Lotuksesta on tulla tämänvuotista parempi, kun Lotuksella on nyt kohtalaisen kokoinen insinöörikaarti työskentelemässä, ja suunnitteluun ja tuulitunnelissa testaamiseen on käytettävissä paljon enemmän aikaa.

Tästä syystä pidän täysin realistisena näkemystä, että Kovalaisen ura lähtee mukavaan noususuuntaan jo ensi vuonna. :)
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Tästä syystä pidän täysin realistisena näkemystä, että Kovalaisen ura lähtee mukavaan noususuuntaan jo ensi vuonna. :)
Mitä Heikin tapauksessa vielä voi tarkoittaa "uran mukava noususuunta"?
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Mitä Heikin tapauksessa vielä voi tarkoittaa "uran mukava noususuunta"?
Sinun käsityksen mukaan ei mitään. Eikö Lotukselta sijoilta 19-20 voi muka nousta? Esimerkiksi Nick Heifeld joutui askel kerrallaan menemään huonompaan ja huonompaan talliin. Hyvät suoritukset hännillä avitti nousun BMW:lle vielä, tosin ei vakuuttanut enää siellä. Joutui jäämään Mercedeksen varakuljettajaksi täksi kautta.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Sinun käsityksen mukaan ei mitään. Eikö Lotukselta sijoilta 19-20 voi muka nousta? Esimerkiksi Nick Heifeld joutui askel kerrallaan menemään huonompaan ja huonompaan talliin. Hyvät suoritukset hännillä avitti nousun BMW:lle vielä, tosin ei vakuuttanut enää siellä. Joutui jäämään Mercedeksen varakuljettajaksi täksi kautta.
Ei kai kukaan voi väittää että Nickin alamäki kauden 2001 jälkeen johtui millään tavalla miehestä itsestään? Siinä oli mukana huonoa tuuria vaikka Nick osoitti olevansa erittäin hyvä.

Heikki puolestaan kirjaimellisesti ajoi itsensä tohon mutasarjaan missä tällä hetkellä painiskelee.
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24275
Sijainti
lappeen Ranta

Kai se alamäki silti on alamäki vaikka olisi johtunut auringonpilkkujen huonosta asemasta Nickin syntymähetkellä.

Ja jos Heikki pärjää ensi vuonna tätä vuotta paremmin Lotuksella, joka todennäköisesti on muihin autoihin nähden suhteellisesti parempi kuin tänä vuonna, niin silloin kyseessä on uran noususuunta. :idea:
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Kai se alamäki silti on alamäki vaikka olisi johtunut auringonpilkkujen huonosta asemasta Nickin syntymähetkellä.

Ja jos Heikki pärjää ensi vuonna tätä vuotta paremmin Lotuksella, joka todennäköisesti on muihin autoihin nähden suhteellisesti parempi kuin tänä vuonna, niin silloin kyseessä on uran noususuunta. :idea:

Ei voi olla missään nimessä nosusuunta, koska sopimaton auto vuonna 2009 teki Heikistä luuserin. Parin penkin alle menneen kauden sekä kakkoskuskina olemisen jälkeen ei voi olla enää nousujohteista kautta. Eikä Heikki voi enää koskaan menestyä, koska epäonnistui McLarenilla. ;)
 
Viimeksi muokattu:

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24275
Sijainti
lappeen Ranta
Ei voi olla missään nimessä nosusuunta, koska sopimaton auto vuonna 2009 teki Heikistä luuserin. Parin penkin alle menneen kauden sekä kakkoskuskina olemisen jälkeen ei voi olla enää nousujohteista kautta. Eikä Heikki voi enää koskaan menestyä, koska epäonnistui McLarenilla. ;)
Ai niin juu toi hommeli :), eipä muistunut mieleen kun edellistä viestiä kirjoitin :eek:.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Ei voi olla missään nimessä nosusuunta, koska sopimaton auto vuonna 2009 teki Heikistä luuserin. Parin penkin alle menneen kauden sekä kakkoskuskina olemisen jälkeen ei voi olla enää nousujohteista kautta. Eikä Heikki voi enää koskaan menestyä, koska epäonnistui McLarenilla.
entä 2008? Oliko eka kausi macilla fantastinen onnistuminen Heikiltä maailmanmestari-Hamiltoniin verrattaessa ja osoitus upeista ajotaidoista? kovin moni tuntuu unohtavan sen että Heikiltä odotettiin myös Rellu-debyyttikaudelta hieman enemmän kuin yhtä palkintopallisijaa.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
entä 2008? Oliko eka kausi macilla fantastinen onnistuminen Heikiltä maailmanmestari-Hamiltoniin verrattaessa ja osoitus upeista ajotaidoista? kovin moni tuntuu unohtavan sen että Heikiltä odotettiin myös Rellu-debyyttikaudelta hieman enemmän kuin yhtä palkintopallisijaa.
Antoiko Renualt aihetta parempiin tuloksiin, mitä Kovalainen ajoi. Varsinkin loppukaudesta. Fisichellakin jäi loppukaudesta kivasti taakse. Jos Heikki oli niin huono jo tuolloin, miksi McLaren yleensä kiinnitti miehen talliin.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Esimerkiksi Nick Heifeld joutui askel kerrallaan menemään huonompaan ja huonompaan talliin. Hyvät suoritukset hännillä avitti nousun BMW:lle vielä, tosin ei vakuuttanut enää siellä. Joutui jäämään Mercedeksen varakuljettajaksi täksi kautta.
Vaikkei tämä Nick-ketju olekaan... Saksalaisuus ja suhde BMW:hen Williams-kauden aikana toki avasi ovia BMW:n ostaessa itselleen oman tallin. Jo se Williams oli nousua umpisurkeasta Jordanista. Nickhän ajoi Williamsille paalunkin Nürrellä ja kolme podiumsijoitusta.

Ja kyllä vakuutti Bemarilla. Varakuljettajaksi jäänti oli lähinnä sopimusneuvotteluihin liittynyt moka eikä liittynyt esityksiin. Toisin kuin Heikki, Nick halusi hyvään talliin ja olisi päässytkin, mutta Schumin paluu pääsi yllättämään.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Antoiko Renualt aihetta parempiin tuloksiin, mitä Kovalainen ajoi. Varsinkin loppukaudesta. Fisichellakin jäi loppukaudesta kivasti taakse. Jos Heikki oli niin huono jo tuolloin, miksi McLaren yleensä kiinnitti miehen talliin.
Alonso <-> Kovalainen
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Toisin kuin Heikki, Nick halusi hyvään talliin ja olisi päässytkin, mutta Schumin paluu pääsi yllättämään.
Eiköhän se Heikkikin halunnut hyvään talliin kirjoittaessaan nimensä Lotuksen sopimuspaperiin. Lotuksella pitäisi (ainakin julkisuuteen annettujen tietojen mukaan) olla turvattu talous, riittävästi kokenutta henkilökuntaa ja teknistä osaamista, sekä kunnianhimoinen suunnitelma nousta huipputallien haastajaksi kolmen vuoden kuluessa.

Oikeastaan ainoa huono ominaisuus Lotus Racing-tallissa on, että kyseessä on aloitteleva talli, jolta ei voi realistisesti odottaa vielä ensimmäisellä kaudella samantasoisia tuloksia kuin toimintansa jo vakiinnuttaneilla talleilta. Ensi kaudella Lotukselta voi, ja pitääkin, odottaa jo huomattavasti parempia suorituksia.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eiköhän se Heikkikin halunnut hyvään talliin kirjoittaessaan nimensä Lotuksen sopimuspaperiin. Lotuksella pitäisi (ainakin julkisuuteen annettujen tietojen mukaan) olla turvattu talous, riittävästi kokenutta henkilökuntaa ja teknistä osaamista, sekä kunnianhimoinen suunnitelma nousta huipputallien haastajaksi kolmen vuoden kuluessa.
Toki, mutta Nickille oli tarjolla paikka parissakin valmiiksi hyvässä tallissa (McLaren ja Mercedes). Heikille ehkä Rellulla ja Toyotalla, joiden molempien tulevaisuus oli kiikun kaakun. Nickin tilanne markkinoilla oli lähtötilanteessa Heikkiä parempi.

Rahallisia resursseja Lotuksella voi olla, mutta kolmessa vuodessa ei nousta tyhjästä haastamaan kärkitalleja. Toyotakaan vielä suuremmilla resursseilla (ja Gascoynella) ei siihen kyennyt.

Heikillä on enemmän ajovuosia edessä vaikkei mikään juniori enää olekaan, joten tällainen tyvestä huippuun noustaan-projekti oli vielä mahdollinen vaihtoehto. Heidfeldille ei enää. Ja Heikistä poiketen hän oli jo omat F1:n pohjamudissa rämpimisensä kokenut Prostilla ja Jordanilla.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Kysehän on myös siitä, mikä motivoi. Heikille tallin rakentamisessa mukana oleminen tuntuu sopivan, eikä siinä ole kyse pelkästään iästä vaan luonteesta ja asenteesta. Heikki on saattanut jopa hiljaa hyväksyä, ettei hänen tasonsa ole maailmanmestaruusluokkaa, jolloin intohimon toteuttaminen tavallisen pulliaisen kymmenen vuoden liksaa vastaavalla summalla ei ole erityisen huono vaihtoehto. Kääntäen voi toisaalta olla, että oman huipputasonsa saavuttaakseen Kovy tarvitsee tiimin, joka on rakentunut hänen ympärilleen ja Lotuksesta sellainen on mahdollista saada.

Barcelonan keskeytyksestä vielä sellainen huomio, että yllättäen kyseessä ei ollutkaan hydrauliikkavika, vaan mekaanikkojen virhe. Autoa yritettiin käynnistää väkisin ilman, että vaihdelaatikon järjestelmissä oli virrat päällä, mikä rikkoi laatikon.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Heikki on saattanut jopa hiljaa hyväksyä, ettei hänen tasonsa ole maailmanmestaruusluokkaa, jolloin intohimon toteuttaminen tavallisen pulliaisen kymmenen vuoden liksaa vastaavalla summalla ei ole erityisen huono vaihtoehto. Kääntäen voi toisaalta olla, että oman huipputasonsa saavuttaakseen Kovy tarvitsee tiimin, joka on rakentunut hänen ympärilleen ja Lotuksesta sellainen on mahdollista saada.
En tunne kilpa-ajajan sielunelämää - ja yksilöllistähän se on muutenkin, mutta kilpa-ajajan kokemuksella yleensä ja Kovalaisen kokemuksella erityisesti pitäisi olla tietous siitä, että oikealla autolla kykenee mestaruuksiin. Vaikka World Series-mestaruus ja GP2-läheltäpiti jätettäisiin laskustakin, Heikki ajeli Alonson aikoja testeissä. Omaan vauhtipotentiaaliin siis pitäisi olla luottamus, vaikka Hamiltonilta tulikin takkiin pahasti. Syyt ja tekosyytkin ovat varmasti tiedossa.

Jos hiljaiseen hyväksymiseen lähdetään, niin pikemmin laittaisin sen piikkiin, että kilpa-autoilijan elämä nyt vain on tätä. Joskus osuu hyvä sauma, mutta aika harvoille, aika harvoin. Heikki varmaan itsekin uskoi saaneensa sen ensin Rellulla ja vielä konkreettisemmin McLarenilla, mutta sitä läpimurtoa ei sitten yhdestä voitosta huolimatta tullut. Syistä riippumatta fiksu tajuaa, että se näyttö jäi antamatta. "Pystyt parempaan" (kuten Keke Armstrong mainostaa) lienee päällimmäinen ajatus noista kokemuksista.

Riippumatta omista kykykuvitelmista sopimusneuvottelujen realismi on toinen asia. Kovalainen on mielestäni aika lailla jalat maassa-tyyppi ja päätyi siihen, mikä oli realistista (ja vaihtoehdoista varmin). Kuun kurkottaminen olisi voinut päätyä Heidfeldin kohtaloon. "Intohimon toteuttaminen tavallisen pulliaisen kymmenen vuoden liksaa vastaavalla summalla" oli siis hyvä vaihtoehto. Ei välttämättä siksi, ettei uskoisi mahdollisuuksiinsa, vaan siksi, että nyt vain ei ole saumoja parempaan.
 
MS12

Well-known member
Liittynyt
1.7.2005
Viestit
630

Aivan samahan on Kimin tilanne. Kun tuli potkut Ferrarilta, eikä huipputalleihin ollut asiaa, realistinen vaihtoehto oli ajaa rallia kohtuullisella palkalla. Myös halpa kännykkäliittymä helpottaa taloudellisesti...:ahem:
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4336
Heikki ajaa vielä ensikauden Lotuksella kunnes siirtyy eläkepäiville MTV3-tiimiin asiantuntijaksi JJ:n tilalle ja jäähdyttelee koppiauto luokassa tai rallissa kauden pari.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Aivan samahan on Kimin tilanne. Kun tuli potkut Ferrarilta, eikä huipputalleihin ollut asiaa, realistinen vaihtoehto oli ajaa rallia kohtuullisella palkalla. Myös halpa kännykkäliittymä helpottaa taloudellisesti...:ahem:
Tätä voi tulla vain katkeran ja kateellisen KimiAntifanin suusta.
Mikä tahansa tiimi paitsi SF ottaisi Kimin lähes hinnalla millä hyvänsä talliinsa. MS12, sinun mielestäsi siis Heikki Kovalainen oli kovempi nimi markkinoilla offseasonilla 09-10 kuin Kimi Räikkönen ? Tästä ollaan kyllä puhuttu ennenkin mutta vastausta ei ole kuulunut.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Mikä tahansa tiimi paitsi SF ottaisi Kimin lähes hinnalla millä hyvänsä talliinsa.
Tuo ei pidä paikkaansa. Taloudelliset realiteetit on aina olemassa. Se johti siihen, ettei Räikkönen tällä kaudella aja F1'ssä.
 
MS12

Well-known member
Liittynyt
1.7.2005
Viestit
630
Tätä voi tulla vain katkeran ja kateellisen KimiAntifanin suusta.
Mikä tahansa tiimi paitsi SF ottaisi Kimin lähes hinnalla millä hyvänsä talliinsa.
No, eipä vaan ottanut. Mikä on muuten KimiAnti? Joku pörssijuttu vai? Sellaista en kuitenkaan fanita!;)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös