Joo, se on tapana. Harmittaa kun noissa virallisemmissa kisoissa paino punnitaan suorituksen jälkeen, mutta eihän tapaa voi sen takia silti muuttaa.Paino laskuun siemensyöksyillä.
Joo, se on tapana. Harmittaa kun noissa virallisemmissa kisoissa paino punnitaan suorituksen jälkeen, mutta eihän tapaa voi sen takia silti muuttaa.Paino laskuun siemensyöksyillä.
Paino laskuun siemensyöksyillä.
Sinä olet arvatenkin kuvan oikeassa reunassa oleva lattarintainen nainen.Soisin, ettei kuvaani julkaistaisi julkisella Forumilla.
Tätä selitystä ylensyömiselle en ymmärrä. Mitkä "häppeningit" on sellaisia, että on mukava ahmia itsensä läskiksi? Olen töissä, ahmin ruokaa stressin vuoksi? Olen lomalla, haluan ahmia ruokaa kun on aikaa?Voipi olla, että postailen tähän toikkiin vasta kuukauden päästä seuraavan kerran omia lukemia.
On sen verran monta häppeninkiä tässä sillä aikaa, että painonpudotus samalla turhan haastavaa.
Ihmisen ulkonäköä ei saa arvostella. Oli se sitten itseaiheutettua tai synnynnäistä.Sinä olet arvatenkin kuvan oikeassa reunassa oleva lattarintainen nainen.
Raineri jo vastasikin.Tätä selitystä ylensyömiselle en ymmärrä. Mitkä "häppeningit" on sellaisia, että on mukava ahmia itsensä läskiksi? Olen töissä, ahmin ruokaa stressin vuoksi? Olen lomalla, haluan ahmia ruokaa kun on aikaa?
Nice try, mutta tuo ostamasi vaaka näyttää 122,5 kg, ei 75-76 kg!Ostin FitBit Arian. Nyt sitten karu data tallentuu suoraan FitBit-profiiliin wifin yli. Paino pyörii 75-76 kg ja rasvaprosentti 38 paikkeilla. Positiivista on, että kylmässä vedessä voi uida kuin hylje.
89.1kg.90.6kg. Kohta bailataan.