Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
McLaren kuitenkin tiesi Nickin kyvyt varsin tarkasti, olihan hän ajanut heidän tuellaan F3000-sarjassa ja testiä McLarenin F1-autoilla.

Jos verrataan Kimin ja Nickin kisan nopeimpia kierroksia tallikaverusten kesken, oli Kimi ylivoimainen, suorastaan murskaava. Jo tuolloin nähtiin, että aika-ajo ei ole Kimin suurin vahvuus (vaikka sittemmin McLaren aikoina nähtiinkin välillä huikeita aika-ajovetoja, kuten vaikka Britanniassa 2004 tai Monzassa 2006), vaan kisavauhti, ja siitä kertookin nyt kaikkien aikojen 3. sija nopeimpien kierrosten määrässä ja kaksi kertaa yhden kauden ennätyksen saavuttaminen (jaettu Schumin kanssa).

Sivumennen sanoen 2001 Kimillä olisi luultavasti tullut myös todella kovan luokan tulos Spassa, mikäli auto olisi kestänyt. Kimihän joutui keskeyttämään ennen uusintastarttia. Mutta ekassa startissa oli huikeassa vauhdissa ja jos en väärin muista, oli Fisiä paremmassa vauhdissa. Fisihän oli tuossa kisassa podiumilla, eikö?
 
ferrarkimir

Well-known member
Liittynyt
5.3.2009
Viestit
1519

Niin. Eihän Kimi olisi voittanut maailmanmestaruuttakaan, jollei Kubican auto olisi hajonnut ykköspaikalta Kiinan GP:ssä. Kimi voitti tuon kisan ja Hamilton ajoi minne ajoi...
Se on vaikea alkaa arvuuttelemaan, mitä olisi voinut käydä jos Kimi olisi päässyt maaliin vaikka tuolla Spassa...

Turha sitä on ruveta pohtimaan, mitä olisi voinut käydä jos autot olisivat kestäneet tai jos ei olisivat kestäneet.
 
|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Turha sitä on ruveta pohtimaan, mitä olisi voinut käydä jos autot olisivat kestäneet tai jos ei olisivat kestäneet.
Onhan se turhaa, mutta niistä saa ainakin monia eri näkökantoja ja kunkin oman mielipiteen miten OLISI VOINUT tapahtua.

Jossittelua riittää ja ihan hyvä näin.
 
Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Sehän on forumien tarkoitus että täällä pohdiskellaan, jossitellaan, katsotaan asioita erinäkökulmista jne. Kuka täällä jaksaisi keinua jos täällä saisi kirjoitella vain faktoja.

sori OT
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Sehän on forumien tarkoitus että täällä pohdiskellaan, jossitellaan, katsotaan asioita erinäkökulmista jne. Kuka täällä jaksaisi keinua jos täällä saisi kirjoitella vain faktoja.

sori OT
Olis muuten kirjoittajatkin vähissä. Bobakki ja Otto Hokkanen kirjoittelis keskenään.:D
 
warre1

Well-known member
Liittynyt
8.7.2005
Viestit
386
Sijainti
Kouvola
:eek::eek::eek:

Ihan sama tuli mieleen. On Squmi jäänyt sekunttitolkulla simulaattorissa Kimille.:D

Eikä Kimi edes tykkää simuttelusta.:p
samaa miletä on myös Mika Salo :
Vuonna 1999 Michael Schumacheria F1-talli Ferrarissa paikannut Mika Salo näkee saksalaisen perääntymisen paluustaan kilpailuradoille johtuvan puhtaasti pelosta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Salo ei missään vaiheessa uskonut, että Schumacheria kilparadoilla nähtäisiin, koska tämä pelkäsi häviävänsä tallin suomalaiskuski Kimi Räikköselle.

- Schumi olisi jäänyt Valencian katuradalla Kimistä sekuntitolkulla ja ajellut hännillä. Se olisi romuttanut hänen maineensa, Salo rusikoi seitsenkertaista maailmanmestaria.

- Tämä on juuri se syy miksi Kimi ei ottanut asiasta mitään paineita. Se olisi ollut niin ylivoimainen!

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/08/931053
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Niin. Eihän Kimi olisi voittanut maailmanmestaruuttakaan, jollei Kubican auto olisi hajonnut ykköspaikalta Kiinan GP:ssä. Kimi voitti tuon kisan ja Hamilton ajoi minne ajoi...
Se on vaikea alkaa arvuuttelemaan, mitä olisi voinut käydä jos Kimi olisi päässyt maaliin vaikka tuolla Spassa...

Turha sitä on ruveta pohtimaan, mitä olisi voinut käydä jos autot olisivat kestäneet tai jos ei olisivat kestäneet.
Mainitsin asiasta koska useimmat lienevät täysin unohtaneet koko kisan, ainakin siinä suhteessa mitä Kimi ehti esittää ennen kisan keskeytystä. Se oli kuitenkin todennäköisesti Kimin paras esitys koko vuonna, vaikka jäikin torsoksi tuloksellisesti.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
samaa miletä on myös Mika Salo :
Vuonna 1999 Michael Schumacheria F1-talli Ferrarissa paikannut Mika Salo näkee saksalaisen perääntymisen paluustaan kilpailuradoille johtuvan puhtaasti pelosta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Salo ei missään vaiheessa uskonut, että Schumacheria kilparadoilla nähtäisiin, koska tämä pelkäsi häviävänsä tallin suomalaiskuski Kimi Räikköselle.

- Schumi olisi jäänyt Valencian katuradalla Kimistä sekuntitolkulla ja ajellut hännillä. Se olisi romuttanut hänen maineensa, Salo rusikoi seitsenkertaista maailmanmestaria.

- Tämä on juuri se syy miksi Kimi ei ottanut asiasta mitään paineita. Se olisi ollut niin ylivoimainen!

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/08/931053
Salo on kyllä melkoinen kommentaattori, näitä on aina mukava lukea mutta eiköhän Schumin vetäytymisen todellinen syy ole se niska. Riskejä ei tossa vaiheessa uraa kannata ottaa.
 
Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Asian todellisen laidan tietää vain Schumi itse. Ei välttämättä edes Ferrarin sisäpiiri. Kumpikin näkemys on täysin mahdollinen.
 
Pete

Well-known member
Liittynyt
28.11.1999
Viestit
1211
Sijainti
Oulu
Kauden 2001 kolme ensimmäistä kisaa meni selvästi kyllä Heidfeldille, aika-ajot 3-0 ja pisteet 7-1. Seuraavat 11 kisaa Kimille aika-ajot 7-4 ja pisteet 8-4. Tämän jälkeen Monzassa tuli ilmi Kimin siirtyminen McLarenin riveihin ja Peter Sauber myönsi julkisesti, että Nick nauttii ykköskuljettajan asemasta loppukauden. Kolmesta viimeisestä kisasta aika-ajot Nickille 3-0 ja pisteet 1-0. Muistetaan myös sekin seikka, että Kimi kärsi huomattavasti enemmän teknisistä ongelmista kuin Heidfeld (hatusta heitettynä 5-1 tekniset keskeytykset Kimille, saa tarkistaa).

Olivat usein hyvin samoilla kymmenyksillä aika-ajoissa, eli varsin tasavahvat olivat nopeudellisesti. Aika-ajot Nickille 10-7, Kisat (joissa molemmat maaliin) 4-3.

Kyllä voidaan väittää, että Nick pärjäsi Kimille nopeudessa.
Unkarin kisassa Kimi oli Nickin edellä, mutta juomapullosta irtos letku ja suihkas juomat Kimin naamalle ja Nick pääsi kuittaamaan ohi. :D

Samaa mieltä, että suht tasavahvoja kuljettajia vielä tuolla kaudella, mutta Kimi tuli kyllä sitä vahvemmaksi mitä pitemmälle kausi meni.
 
ferrarkimir

Well-known member
Liittynyt
5.3.2009
Viestit
1519
Mainitsin asiasta koska useimmat lienevät täysin unohtaneet koko kisan, ainakin siinä suhteessa mitä Kimi ehti esittää ennen kisan keskeytystä. Se oli kuitenkin todennäköisesti Kimin paras esitys koko vuonna, vaikka jäikin torsoksi tuloksellisesti.
Itse en muista koko kisaa, joten olen kyllä huono antamaan mielipidettä. Monihan sen varmasti on unohtanut, kun kyseessä ei ollut mikään voitto Kimiltä tai muu tärkeä saavutus. Pitääkin tutkia asiaa tarkemmin.
 
keke-82

Well-known member
Liittynyt
31.3.2009
Viestit
188
Sijainti
Espoo
Eihän Kimi ole koskaan ollu mikään häikäisevä aika-ajaja - kokonaissaldo (aika-ajot, joissa ollu tallikaveriaan nopeampi) on alle 60% !
 
Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Samaa mieltä, että suht tasavahvoja kuljettajia vielä tuolla kaudella, mutta Kimi tuli kyllä sitä vahvemmaksi mitä pitemmälle kausi meni.
Kyllähän tässä Kimi-Nick -vertailussa kannattaa ottaa huomioon se että Nick oli tuolloin vuonna 2001 jo ajanut yhden kauden F1:ssä kisakuskina ja sitä ennen mm. F3000:ssa ja F1-testikuljettajana. Kimillä taisi sitä vastoin olla ainoastaan 21 kilpailua formula-autoilla (Formula Renault) yleensäkin ja F1-kokemus rajoittui pelkästään talvitesteihin. Kimin kohdallahan jouduttiin miettimään jo sitäkin että voiko noin vähäisen kokemuksen omaavalle kuljettajalle antaa edes superlisenssiä.

Nämä kaksi kuljettajaa lähtivät kauteen 2001 todella erilaisista lähtökohdista, ja Kimi osoitti melkoisia ajajanlahjoja kun kykeni pysymään niin hyvin Nickin kyydissä ja jäi lopulta ainoastaan kolme pistettä huonommaksi.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Kyllähän tässä Kimi-Nick -vertailussa kannattaa ottaa huomioon se että Nick oli tuolloin vuonna 2001 jo ajanut yhden kauden F1:ssä kisakuskina ja sitä ennen mm. F3000:ssa ja F1-testikuljettajana.
Niin, jos verrattaisiin miesten suorituksia yleisemmin. Mutta tässä on puhuttu vain ja ainoastaan herrojen nopeuden vertailusta.

Tuskin sitä kukaan kiistää, että lähtökohdat huomioiden Kimi ajoi suhteellisesti tallikaveriaan paremman kauden.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Niin, jos verrattaisiin miesten suorituksia yleisemmin. Mutta tässä on puhuttu vain ja ainoastaan herrojen nopeuden vertailusta.

Tuskin sitä kukaan kiistää, että lähtökohdat huomioiden Kimi ajoi suhteellisesti tallikaveriaan paremman kauden.
Mikä ihmeen luulo se on, että nopeus on jotenkin riippumaton kokemuksesta, ja kaiken lisäksi ilmeisesti jonkinlainen vakio? F1-autossa vauhti riippuu hyvinkin paljon kokemuksesta, varsinkin kisapituudella. Auton säädöt, renkaiden oikeanlainen lämmittäminen ja säästäminen, jne. vaikuttavat hyvinkin paljon nopeuteen.

Kyllä Kimi joutui hanskalla paikkaamaan Nickiä vastaan myös nopeudessa, sen minkä kokemuksen puutteesta kärsi (eli aika paljon).
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24276
Sijainti
lappeen Ranta
Mikä ihmeen luulo se on, että nopeus on jotenkin riippumaton kokemuksesta, ja kaiken lisäksi ilmeisesti jonkinlainen vakio? F1-autossa vauhti riippuu hyvinkin paljon kokemuksesta, varsinkin kisapituudella. Auton säädöt, renkaiden oikeanlainen lämmittäminen ja säästäminen, jne. vaikuttavat hyvinkin paljon nopeuteen.

Kyllä Kimi joutui hanskalla paikkaamaan Nickiä vastaan myös nopeudessa, sen minkä kokemuksen puutteesta kärsi (eli aika paljon).
Mutta Nick vissiin sit kuitenkin ajoi Kimiä useammin ratakierroksen lyhyemmässä ajassa kuin päinvastoin.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eikös kokemus sitten vaikuta nopeuteen millään tavalla?
Vaikuttaa, mutta jos verrataan kumpi tallikavereista on nopeampi, niin silloin verrataan kierrosaikoja, ei sitä millä kokemuksella ne on ajettu.

Vai onko täällä joku tosissaan sitä mieltä, että 0,2 sek hitaamman kierrosajan ajanut kuljettaja on tallikaveriaan nopeampi, jos on ajanut tätä vähemmän kisoja? Millä kertoimella kokemuksen puutetta kompensoidaan?
Mikä ihmeen luulo se on, että nopeus on jotenkin riippumaton kokemuksesta, ja kaiken lisäksi ilmeisesti jonkinlainen vakio?
Sinun pitää varmaan kysyä niiltä, jotka luulee noin. Nopeuden vertailuun kokemus ei kuitenkaan vaikuta, vaan ainoastaan nopeus.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös