Materian merkitys onnen kannalta

[Dominic]

Pitkällä aika välillä kaikki täällä kuollaan.

 

[Matxi]

Tekeekö se sinut onnelliseksi? Siitähän tässä toikissa oli kai alunperin kyse. Oletko nyt onnellinen, kun on omistusasunto?

Ei.
Mutta tarkoitus onkin että se tekee sitten aikanaan onnellisemmaksi kun ei tarvitse murehtia mistä pierasee rahat vuokraan jne kun eläkkeellä on.
Kärsin hieman nahoissani nyt että hamassa tulevaisuudessa olen paria murhetta vähemmän eli onnellisempi.

 

[Dominic]

Tekeekö se sinut onnelliseksi? Siitähän tässä toikissa oli kai alunperin kyse. Oletko nyt onnellinen, kun on omistusasunto?

Niinpä juuri. Järkevyys ei monestikaan ole minkäänlainen onnellisuuden tae, jopa päinvastoin. Se on tuo järkevien juttujen perässä juokseminen vähän niinkuin paha tauti.

Lisäys:
Tässä itsekin nimenomaan opetellut olemaan välillä vähän irrationaalinen...maailma avartuu huomattavasti sillä näkökannalla.

 

[Dominic]

voithan sä sit viiskymppisenä myydäkki sen kämpän ja ostaa komian auton. ja muuttaa vuokralle.

Päivän parsa!

 

[Knoukka]

Onnellisuus on aktiivisen tekemisen tulosta. Passiivisen olemisen tai tekemättä jättämisen kautta sitä ei ole kovinkaan helppoa saavuttaa. Tai on, mutta vaatii erikoislaatuisen ihmisen ja selvän vision siitä, että juuri siten haluaa oman maansa makaavan.

Suurin osa ihmisistä tekee isossa kuvassa samoja asioita. Käy töissä, syö, nukkuu, hoitaa perhettä, lapsia, parisuhdetta, ystävyyssuhteita, harrastaa. Ei se ole oravanpyörä, eikä siitä edes tarvi hypätä pois. Aktiivisella tekemisellä haen näiden perusjuttujen tekemisen laadukkuutta. Asioiden tekeminen hyvin, kunnolla ja ennenkaikkea loppuunsaattaen on jostain syystä helvetin ylenkatsottua puuhaa. Kuitenkin se hyvän olon ja onnellisuuden tunne, mikä sitä kautta tulee on erittäin konkreettinen. Bonuksena tulee sitten ne tulokset. Ne ovat usein lisääntyneitä mahdollisuuksia.

Peesaan ja kritisoin. Kun tekee asioita ne on paras tehdä hyvin. Riittävän hyvin.

Mutta aina ei tarvi olla parhaimmillaan, ei edes paras. Aamupuuron ei tarvi olla joka aamu kurmee. Joskus huono pystypano riittää. Keskimäärin puolet ihmisistä on keskimääräistä heikompia, tyhmempiä ja huonompia työntekijöitä, sallittakoon se siis meille. Kaikki eivät voi olla huippuyksilöitä.

Mutta kritisoin sitä, että tekeminen olisi sinänsä onnellisuuden lähde. Tämähän on perin länsimainen näkemys. Joskus voi vain olla, elää vuorilla ja tenkkapoo. Ihminen kun on lopultakin human being eikä human doing. Esimerkiksi läsnäolo itsensä ja läheistensä kanssa voi mielestäni toteutua parhaiten tekemättä paljoa mitään, tähtäämättä mihinkään.

Mun mielestä välillä pitää tehdä ja välillä olla tekemättä yhtään mitään. Ei pidä sairastua suorittamiseen. Samoin uskon, että välillä pitää kärsiä halusta, jonkinlaisesta pidättäytymisestä, askeesista. Pitää olla nälkä, elämän nälkä. Ei ole hyvä olla jatkuvassa kylläisyydessä. Ei hengen eikä materian, eikä aina edes perustarpeiden osalta. Vaihtelua tuo kontrastia, syventää varjoja ja kirkastaa valoa.

Ja puhuin pelkästään omasta puolestani. Itsehän olen melkeinpä tyystin kunnianhimoton ihminen. Joku muu saa onnensa toisella tapaa. Hyvä niin.

Noin lyhyesti sanoen tarkoitin sitä, että onnea ei voi vertailla. Paitsi juhlakunnossa, niissähän tavataan olla onnellisia kaikki.

 

[Juskanen]

Ei.
Mutta tarkoitus onkin että se tekee sitten aikanaan onnellisemmaksi kun ei tarvitse murehtia mistä pierasee rahat vuokraan jne kun eläkkeellä on.
Kärsin hieman nahoissani nyt että hamassa tulevaisuudessa olen paria murhetta vähemmän eli onnellisempi.

Jep. Eli sitku oot saanu asuntolainan maksettua ja sitku oot eläkkeellä, niin sit olet onnellisempi. Toivon todella, että olet sitten kanssa.

Minen jaksa odottaa sinne asti, vaan olen onnellinen nyt. Vaikka maksan vuokraa. Suunnitelmissa on kyllä asunnon osto muutaman vuoden sisällä, mutta en usko, että se lisää mun onnellisuutta. Se kun ei ole asumismuodosta kiinni.

 

[WebSlave]

Ei olekaan jos elää vain tässä ja nyt. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna se on lähes poikkeuksetta kutakuinkin ylivoimaisesti järkevin vaihtoehto.

Olen muuttanut elämäni aikana 18 kertaa. En oikein missään vaiheessa ole nähnyt asunnon ostamista kovin järkevänä vaihtoehtona. En yleisemmälläkään tasolla pidä sen luokan velkaantumista erityisen järkevänä.

 

[jaska]

"Tässäpä olikin paras perustelu tähän asti omistusasumisen puolesta."

No enpä nyt tiedä.

Mä oon 15-20 vuoden päästä lähes viiskymppinen äijä, joten en kovin mielellään nyt, varsinkin kun yksin asun, alkais säästelemään ja makselemaan ehkä yli ~tonnin lainanhoitokustannuksia vain sen takia, että sit 50 vuotiaana, kun keppikään ei ilman lääkkeitä ylös nouse, ois asuminen jonkun satasen halvempaa kuin vuokralla.

En sano, ettenkö vois asuntoa ostaakkin jossain vaiheessa, mutta puistattaa ajatuskin siitä, että tekisin sen vain sen takia että "sitten kun olen 50 vuotias, niin olis laina maksettu ja kaikki omaa".

Kattelen tota asunnon ostamista sitte, jos vierelle eksyy toinenkin yhteisen lainan maksaja.

Kun ei siihen mene edes 30 vuotta, vaan omistusasunto on todennäköisesti n. 5 vuodessa se edullisin asumismuoto. Vuokra nousee säännöllisesti, omistusasunnossa usein vain vastike, joka oletettavasti nousee samassa suhteessa vuokran kanssa ja näin ollen absoluuttisesti vähemmän. Näin ollen asumisen alussa oleva tilanne jossa omistusasuminen on samanhintaista/marginaalisesti kalliimpaa kuin vuokralla asuminen heittää pian häränpyllyä.

Pari todistetta tästä:
- Ostin vuonna 2004 asunnon 100% velaksi. Vastaavan kämpän olisi saanut vuokrattua suunnilleen samalla summalla kuin maksoin lainaa. Vastikkeen verran jäi siis ylimääräistä, tällä hektllä vastaavista kämpistä pyydetään vuokramarkkinoilla enemmän kuin mun (korotettu) lainanlyhennys + vastike oli. Lisäksi myydessäni asunnon sain pankille maksamat rahat takaisin, eli asuin käytännössä vastikkeen hinnalla ~4v.

tuon myynnin avulla sain pääomaa uuteen asuntoon, huomattavasti enemmän kuin oisin pystynyt säästämään.

- Ostettiin viime vuonna asunto ja otettiin lainaa "liikaa", eli yli 70% asunnon hinnasta. Silti laina-aika oli himpun alle 20v, (tällä hetkellä korkojen laskun takia enää reilu 15v.). Silti naapurista vuokrataan samankaltaista, mutta pienempää (1 huone, 18neliötä), kämppää hinnalla joka on 85-90% meidän asumiskustannuksista (lainankorot+lyhennys+vastike)

Eli se että maksamme asuntoa ei tunnu meidän nykyisessä elämässä juuri mitenkään. Muutaman vuoden päästä maksaisimme vuokra-asunnosta hieman enemmän kuin omastamme, 15-20 v päästä reilusti enemmän (vaikka vuokrahinnat ei nousiskaan, joka lienee toiveunta.)

vaikka sitä ei haluaisi ajatella, niin oma asunto on myös suuri turva vanhuuden (=eläkkeen) koittaessa. Vaikka vuokra-asunnon hinta ei suuri osuus palkkatuloista olisikaan, niin eläketulot on huomattavasti pienemmät ja vuokralla asujilla saattaa yhtäkkiä suuri osuus menoista mennä vuokraan.

vuokralla kannattaa asua vain, jos:
- Ei ole varma asuuko paikkakunnalla parin vuoden päästä
- vuokrakulut on pienemmät kuin vastaavan asunnon vastike + velan korot

 

[Knoukka]

Jumaliste. Otsikossa lukee onni ja jengi vääntää että mikä on edullisin tapa asua ja millon. Kertoo kaiken.

Ei sillä että asumismuotokeskustelu ois jotenkin epärelevanttia, ei lainkaan. Mutta että siitä tuli tämän toikin ydin. Heh.

 

[jps]

Sinänsähän asunnon tai muun omaisuuden omistaminen vain harvoin suoraan lisää onnellisuutta, kyseessä on varainhallinta. Se miten omistaminen vaikuttaa onnellisuuteen on lähinnä mutkan kautta. Lisääkö omistamiseen liittyvä turva onnellisuutta ja onko nyt tai ehkä parin vuoden kuluttua enemmän käytössä oleva raha enämpi onnellisuutta lisäävää.

 

[Mehe Rienarsuo]

Jumaliste. Otsikossa lukee onni ja jengi vääntää että mikä on edullisin tapa asua ja millon. Kertoo kaiken.

Ei sillä että asumismuotokeskustelu ois jotenkin epärelevanttia, ei lainkaan. Mutta että siitä tuli tämän toikin ydin. Heh.

Meinasin vääntää samasta asiasta suoraa huutoa tälle poppoolle.

 

[Captain Howdy]

Huutakaa mulle, mä sen aloitin.

 

[Captain Howdy]

Ja mitä onneen tulee, ei ole poikani nimi sattumaa.

 

[Juskanen]

tai ehkä parin vuoden kuluttua enemmän käytössä oleva raha enämpi onnellisuutta lisäävää.

Minusta tuollainen ajattelu juuri on se onnellisuuden este.

..
Meinasin replytä Howdyn "aina joku tulee sanomaan, että on ylivoimaisesti järkevintä asua omistusasunnossa" -postaukseen, että otetaan aikaa, milloin joku on julistamassa sitä täällä. En kerenny kaivaa sekuntikelloa esiin.

 

[jps]

Minusta tuollainen ajattelu juuri on se onnellisuuden este.
.

Minusta ei, joillekin säästämisin luoma turvallisuuden tunne lisää onnellisuutta, toisille ei. Itse pidän asunnon omistamista järkevänä varainhallintana, en sinänsä onnellisuutta lisäävänä tai vähentävänä asiana.

 

[WebSlave]

Juu, piti kirjoittaa aiheestakin.

Onni/onnellisuus on ohimenevä olotila. Joka ikuista onnea tavoittelee, on tuomittu olemaan enimmäkseen onneton. Pitää oppia olemaan tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, että kaikki on hyvin (vaikka ainahan kaikki voisi olla paremminkin).

Tuoko materia onnea? Tuo niille, joille se on keskeinen elämänarvo. Mutta harva tuolla tavalla materialistinen ihminen missään vaiheessa on sitä mieltä, että "nyt minulla on kaikki mitä halusin, nyt olen onnellinen", vaan hamuaa aina lisää.

Onko materia onnen tae. Ei todellakaan. Monet, sanoisin useimmat löytävät onnensa aivan muista asioista. Parisuhde lienee yleisin, mutta kuten avauksessa todetaan, se itsensä löytäminen ja hyväksyminen on yhtä keskeistä. Myös sen parisuhteen kannalta.

Se, että on sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa on ensimmäinen edellytys siihen perustyytyväisyyteen, johon ylempänä viittasin. Silloin ei hetkauta pienet eikä suuremmatkaan asiat, eikä tarvitse etsiä onnea ja merkitystä itsensä ulkopuolelta.

 

[jps]

Olen aikalailla Webslaven kanssa samaa mieltä, varakkuus ja omistaminen luovat korkeintaan turvallisuuden tunnetta, mutta ei sillä mitään suoranaista tekemistä onnellisuuden kanssa ole. Toisaalta jos on aina tyystin persaukinen, niin se taas voi olla aikamoinen haittatekijä onnellisuudelle.,

 

[Mehe Rienarsuo]

Peesaan ja kritisoin. Kun tekee asioita ne on paras tehdä hyvin. Riittävän hyvin.

Mutta aina ei tarvi olla parhaimmillaan, ei edes paras. Aamupuuron ei tarvi olla joka aamu kurmee. Joskus huono pystypano riittää. Keskimäärin puolet ihmisistä on keskimääräistä heikompia, tyhmempiä ja huonompia työntekijöitä, sallittakoon se siis meille. Kaikki eivät voi olla huippuyksilöitä.

Mutta kritisoin sitä, että tekeminen olisi sinänsä onnellisuuden lähde. Tämähän on perin länsimainen näkemys. Joskus voi vain olla, elää vuorilla ja tenkkapoo. Ihminen kun on lopultakin human being eikä human doing. Esimerkiksi läsnäolo itsensä ja läheistensä kanssa voi mielestäni toteutua parhaiten tekemättä paljoa mitään, tähtäämättä mihinkään.

Mun mielestä välillä pitää tehdä ja välillä olla tekemättä yhtään mitään. Ei pidä sairastua suorittamiseen. Samoin uskon, että välillä pitää kärsiä halusta, jonkinlaisesta pidättäytymisestä, askeesista. Pitää olla nälkä, elämän nälkä. Ei ole hyvä olla jatkuvassa kylläisyydessä. Ei hengen eikä materian, eikä aina edes perustarpeiden osalta. Vaihtelua tuo kontrastia, syventää varjoja ja kirkastaa valoa.

Ja puhuin pelkästään omasta puolestani. Itsehän olen melkeinpä tyystin kunnianhimoton ihminen. Joku muu saa onnensa toisella tapaa. Hyvä niin.

Noin lyhyesti sanoen tarkoitin sitä, että onnea ei voi vertailla. Paitsi juhlakunnossa, niissähän tavataan olla onnellisia kaikki.

Ei tarvetta kritisoida. Ollaan ihan samoilla linjoilla. Mulla oli siinä alussa se maininta siitä olemisesta vaan ja että se vaatii erikoislaatusen ihmisen toimiakseen. Tavan tallaaja jos kuvittelee löytävänsä onnen heittäytymällä tekemättömäksi, niin suurimmaks osaks huonosti käy. Sun kohdalla mä tiedän sen olevan jopa mahdollista.

Mun lähtökohta on jelpata tavallisia pulliaisia, jotka elelee kuten suurin osa meistä, näkemään, että oravanpyörää voi olla myös sitä mallia, missä juostaan joskus vähän vauhtia ja joskus istutaan maailmanpyörämalliseen koriin ja nautitaan kyydistä.

Mä ihan oikeesti uskon, että asioiden tekeminen laadukkaasti ja niiden saaattaminen loppuun, on se ydinprosessi. Ei voi oikoa. Päätös, että nyt mä rupeen onnelliseks on itsensä kusettamista. Päätös, että nyt mä ryhdyn tekeen asioita oikeesti kunnolla ja loppuun asti, on hyvä alku.

Mä oon ihan varma, että Knoukkari allekirjoittaa, ja osaa kertoa enemmänkin, siitä kuinka hyvä olo ihmisellä on, kun se saa jotain kunnolla tekemällä valmiiksi.
Ja kas kummaa, tällä metodilla ne tekemisen tuloksetkin on aivan toista luokkaa kuin sinne päin raapimalla tai juosten kustuna.

Mä puhun siis ihan kaikesta tekemisestä. Jos teet kunnolla ja loppuun, et voi välttyä hyviltä tuloksilta, etkä onnen tunteilta. Ei tarvi olla paras tai suvereeni. Muuta kun omassa sarjassaan itsensä kanssa. Jos otat sen ohjenuoraksesi elämässä, et voi välttyä onnellisuudelta. Se ruokkii itse itseään. Ja materia ei tässä mallissa enää ole edes mikään tekijä. Siitä saa mahdollisuuden päättää kukin kohdallaan.


Niin ja siis tekemisellä mä tarkotan ihan kaikkea. En pelkästään suorittavia juttuja. Ajattelua, lepäämistä, kommunikointia. Mitä vaan. Tehkää parhaanne sen takia, että siten tulee paras tulos ja paras olo. Yhtäkkiä on taas valoisaa.

 

[WebSlave]

Olen aikalailla Webslaven kanssa samaa mieltä, varakkuus ja omistaminen luovat korkeintaan turvallisuuden tunnetta, mutta ei sillä mitään suoranaista tekemistä onnellisuuden kanssa ole. Toisaalta jos on aina tyystin persaukinen, niin se taas voi olla aikamoinen haittatekijä onnellisuudelle.,

Turvallisuus on toki tärkeää ja poistaa monia potentiallisia säröjä onnellisuuden tavoittelusta. Toisaalta persaukinen vastarakastunut opiskelijapariskunta voi hyvinkin olla yltiöonnellinen, vaikka jääkaappi ja lompakko ammottaisivat molemmat tyhjyyttään.

 

[geiloord]

Turvallisuus on toki tärkeää ja poistaa monia potentiallisia säröjä onnellisuuden tavoittelusta. Toisaalta persaukinen vastarakastunut opiskelijapariskunta voi hyvinkin olla yltiöonnellinen, vaikka jääkaappi ja lompakko ammottaisivat molemmat tyhjyyttään.

Mutta vain jos asunto on omistusasunto!