Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Tätä keskustelua voi jatkaa vapaassa, koitetaan jatkaa täällä taas aiheesta.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Aika iso syy siihen miksi asiat eivät muutu on siinä, että valtaapitävien kohdalla asiat ovat yleensä aina ok. Tämä pätee niin politiikassa kuin yrityksissäkin. Siksipä muutoksia alkaa tapahtua kunnolla vasta kun menee tosi huonosti. Silloin vaikutukset tuntuvat myös päättäjien elämässä.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Eräät tahot kun täällä kritisoivat suomalaisen terveydenhuollon kalleutta, niin on siinä kuitenkin se hyvä puoli, että jokainen saa hoitoa. Toisin kun markkinatalouden mallimaassa ja kapitalismin sekä sorron emämaassa USAssa.

Vakuutuksen puute riski USA:ssa


Puute asianmukaisesta sairaanhoidosta
on saattanut vaikuttaa jopa 17 000
yhdysvaltalaislapsen kuolemaan kahden
viime vuosikymmenen aikana
, vihjaa
tuore tutkimus.

Sen mukaan lapset, joilla ei ole
sairausvakuutusta, kuolevat
sairauksiinsa selvästi useammin kuin
vakuutetut lapset.

Tutkimuksen aineistona oli tiedot yli
23 miljoonasta sairaalakäynnistä 37 eri
osavaltiosta vuosilta 1988 - 2005.

Tutkimus julkaistaan Journal of Public
Health -lehdessä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ja perään lunta tupaan Kuopiosta. Kaupunginjohtaja Petteri Paronen (kok) lupaa että kaikki palvelut huononevat Kuopiossa ensi vuonna säästöjen takia.

Lähde: Savon Sanomat

Kuopiossa karsitaan kaikkialta
27.10.2009 18:08 (Päivitetty 27.10.2009 18:14)
Kuva: Arkistokuva: Antti Raatikainen
Petteri Paronen

Lisää aiheesta
Katujen auraus pysyvästi minimitasolle Kuopiossa 27.10. 18:10
Kuopion kaupunki joutuu järjestämään palvelunsa entistä säästeliäämmin, vaikka kunnallisveroprosentti aiotaan korottaa 19,5 prosenttiin.

Kaupunginjohtaja Petteri Paronen pitää varmana, että kuopiolaisten palvelut heikkenevät.

Hänen talousarvioesityksensä pitää menojen kasvun erittäin kireänä.

Etenkin koulutoimi miettii, kuinka lomautuksilta vältytään ensi vuonna. Niihin kaupungin johto ei enää hevin taivu.

Toimintamenojen sallitaan kasvavan ainoastaan 0,1 prosenttia. Parosen mukaan tällainen sopeuttaminen tuloihin ei onnistuisi hyvinä aikoina.

» Talousarvioesityksestä lisää keskiviikon Savon Sanomissa.
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Eräät tahot kun täällä kritisoivat suomalaisen terveydenhuollon kalleutta, niin on siinä kuitenkin se hyvä puoli, että jokainen saa hoitoa. Toisin kun markkinatalouden mallimaassa ja kapitalismin sekä sorron emämaassa USAssa.
Kukaan tuskin puolustaa Jenkkilän mallia (paitsi vakuutusyhtiöt), mikä on maailman kallein ja silti tasoa kehitysmaa. Varmaan löytyy muitakin malleja.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Taloussanomista:
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2009/11/02/jaahyvaiset-hyvinvoinnille/200922949/145
Jäähyväiset hyvinvoinnille
Suomen teollisen selkärangan mureneminen ja työikäisen väestön väheneminen iskevät hyvinvointiimme kovalla kädellä.

Lähivuodet ovat hyvää aikaa niille, jotka pitävät talouskasvua tarpeettomana. Muiden mielestä meno saattaa äityä kovin ikäväksi.
Kasvukoneen vauhtia hidastavat työikäisen väestön väheneminen ja teollisuuden rapautuminen. Väestön kasvu ja teollistuminen ovat käytännössä ainoat tekijät, jotka ovat tähän mennessä kasvua synnyttäneet.

Tilanne on täysin uusi Suomen kansantaloudessa. Siihen sopeutuminen vaatisi suunnatonta muutoskykyä, jollaista ei ole vähään aikaan näkynyt. Edes vuosisadan lama ei ole saanut ay-liikettä luopumaan historianpuolustamisvimmasta, joka saa museovirastonkin väen vihreäksi kateudesta. Pelkät muutospuheet ovat saaneet juntan takajaloilleen puhumattakaan, että joku olisi testannut kykyä uudistumiseen.

Ay-liikkeen torjuntareaktio on toisaalta ymmärrettävä, sillä työnantajat ovat vuosikymmenien aikana vilkuttaneet katastrofikorttia liian usein. Kun pokeripöydässä käyttää samaa kikkaa jatkuvasti, vie vastapuoli rahat. Talouspelissä saattaa vain käydä niin ikävästi, että kaikki häviävät.

Työntekijöiden
määrä vähenee

Työikäisen väestön määrän arvioiminen on sikäli mukavaa ennustamista, että lähes kaikki faktat ovat nähtävissä. Esimerkiksi syntyvyyden mahdollinen lisääntyminen ei tuo meille uusia työntekijöitä pariin vuosikymmeneen. Siksi voimme luottaa Tilastokeskuksen lukuihin, joiden mukaan työikäisten määrä vähenee Suomessa seuraavat 20 vuotta.

Synkkä trendi voi muuttua vain kahdella tavalla: lisäämme valtavasti maahanmuuttoa tai laajennamme käsitettä ”työikäinen”. Jotta työikäisten määrän väheneminen voitaisiin korvata maahanmuuttajilla, pitäisi maahan tulla pari miljoonaa ulkomaalaista noin 20 vuoden aikana. Rohkenen epäillä suomalaisten halukkuutta noin rajuun kehitykseen. Siksi kannattaisi pohtia työiän venyttämistä, mikä tarkoittaisi opiskelijabileiden nopeampaa lopettamista ja myöhäisempiä eläkekahveja.

Teollisuus
supistuu

Teollisen selkärangan mureneminen on hankalampi ongelma. Metsäteollisuuden supistuminen voi hyvinkin jatkua, vaikka viime vuosien kaltaista leikkausaaltoa tuskin nähdään lähivuosina. Uusia Nokian sopimusvalmistajia ei synny Suomeen ihan heti, kun edellisetkin ovat pääosin poistuneet. Lisäksi nyt näyttää pelottavan paljon siltä, että myös perinteiset konepajamme alkavat hiljalleen siirtyä suuremmille ja halvemmille markkinoille.

Pitkällä tähtäimellä maahan syntyy varmasti uudenlaisia innovaatioita vanhan tilalle. Se vie kuitenkin aikaa. Erilaisia kotimaisia palvelukonsepteja voi syntyä nopeastikin, mutta ne ovat usein alhaisen tuottavuuden bisneksiä, mikä on huono tuottavuudelle ja talouskasvulle. Toki tarvitsemme niitäkin bisneksiä, mutta yksin niillä emme voi pitää entisenlaista kasvua.

Synkän näköinen kehitys kurittaa julkista sektoria monta vuotta tästä eteenpäin. Siksi vanhojen asemien puolustaminen uudessa kriisissä vain nopeuttaa hyvinvointivaltion rapautumista ja kahtiajaon syvenemistä. Siitä puolestaan kärsivät eniten heikoimmassa asemassa olevat.

Muutos ei tosin vaadi joustoa ainoastaan työntekijöiltä. Myös työnantajien on otettava käyttöön kasapäin uudenlaisia toimintatapoja, jotka mahdollistavat sen, että ihmiset jaksavat työssä muutaman vuoden nykyistä pidempään. Tässä asiassa teollisuus on tähän asti ollut parempi puhuja kuin tekijä.

Viimeinen
hetki toimia

Synkkä skenaario voi olla liiankin musta, sillä kansantaloudessa tapahtuu aina yllättäviä asioita. Poliittisessa keskustelussa vilahtaa kuitenkin liian usein ajatus, että entinen palaa maailmantalouden elpyessä.

Varmasti talouskriisi helpottuu, mutta monet suomalaiset työpaikat voivat olla ikuisesti kadonneita. Monet noista työpaikoista olisivat ehkä kadonneet jo aiemmin, ellei ainutlaatuisen kova ylikuumeneminen olisi pitänyt töissä kaikki mahdolliset. Kannattaa muistaa, että ennen sairasta taantumaa näimme yhtä epäterveen nousun.

Siksi tulevaisuutta kannattaisi pohtia enemmän kuin lautakasakeskustelun aikana on tehty. Ja siksi päättäjien pitäisi toimia yhdessä. Ainakaan minä en haluaisi jäädä historiaan päättäjänä, joka esti valmistautumisen onnettomuuteen, vaikka karikot olivat kaikkien nähtävillä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mullekin tulee noi Taloussanomien uutiset sähköpostiin.

On erikoistunut MELKO raflaaviin otsikoihin. Menee kauheen hyvin tai kauheen huonosti.:eek:

Vai mitä sanotte seuraavista, ote perjantailta:

10:42 Huono työsopimus voi pilata urasi Taloussanomat
10:22 Capman nousi voitolliseksi Taloussanomat
10:21 Digia panee lappuja luukuille Taloussanomat
10:02 Lentäjät pitkään lakkoon? Taloussanomat
09:56 Lähes kolmannes työssäkäyvistä yli 50-vuotiaita Taloussanomat
09:18 Nokia ja Sony Ericsson – nuo syksyn luuserit Taloussanomat
09:03 Asuntojen hinnat nousevat taas Taloussanomat
08:59 Ensi viikko voi sulkea pankit Taloussanomat
08:14 Vattenfall kaavailee uutta ydinreaktoria Ruotsiin Taloussanomat
08:01 Samsungilta hurjat luvut – vei markkinoista viidenneksen Taloussanomat
07:32 Tasapuolisuutta rasistillekin Taloussanomat
07:14 Työviisumeita Yhdysvaltoihin haetaan laiskasti Taloussanomat
06:02 Velkahelvetti uhkaa nyt näitä maita Taloussanomat
20:47 Madoffin uhrit saavat jaettavakseen 534 miljoonaa dollaria Taloussanomat
20:01 Hukkunut sähköposti maksoi Pepsille 1,3 miljardia dollaria Taloussanomat
19:04 Metso nousi rajusti pörssissä Taloussanomat
18:31 Android 2.0 tuo murheita navigaattorivalmistajille Taloussanomat
17:59 Suomen pääomamarkkinat eivät voi hyvin Taloussanomat
17:32 Sikainfluenssa voi kaataa internetin :D:D:D Taloussanomat
17:04 UPM:n Pesonen: Lisää saneerauksia, jos puukauppa ei elvy Taloussanomat
Niin, ja turha kai mainitakkaan, että kirjoittajat ovat pääomien puolestapuhujia. Ei siellä ketään duunaria ajattele. :eek:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tuossa luin Suomen Kuvalehteä. Juttua Kurikasta. Heille virtaa rahaa niin paljon, että pankkitilit ylittyvät. Harvoja Suomen kuntia, jotka eivät ornaroineet kultamuniensa, sähköfirmojen kanssa. 15000 asukkaan kunta Fortumin suurimpia omistajia, kun eivät kuunnelleet lama-aikana muita, jotka myivät kaiken energiaan liittyvän. Samaan tapaan jos olisivat muutkin hoitaneet homman, niin olisi samanlaisia ongelmia muillakin, mihin pistää ylijäävät rahat.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Niin, ja turha kai mainitakkaan, että kirjoittajat ovat pääomien puolestapuhujia. Ei siellä ketään duunaria ajattele. :eek:
Kuten Knoukkari (muistaakseni) täällä aikoinaan toi ilmi (mun ollessa sitä mieltä että TS on surkea) niin uutiset ja kolumnit tuolla on kaksi ihan eri asiaa.

Ja ihan sama ketä kirjoittaja ajattelee, ikäväfakta vain on, että jos ei ole rahaa niin ei ole hyvinvointiakaan. Lueppa Moe uudelleen tuo boldattu kohta
Synkän näköinen kehitys kurittaa julkista sektoria monta vuotta tästä eteenpäin. Siksi vanhojen asemien puolustaminen uudessa kriisissä vain nopeuttaa hyvinvointivaltion rapautumista ja kahtiajaon syvenemistä. Siitä puolestaan kärsivät eniten heikoimmassa asemassa olevat.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Nyt on hyvä sitten vaatia palkanalennuksia: :eek:

EK:n Fagernäs työmarkkinapomojen ykkönen
Maanantai 2.11.2009 klo 12.12
Elinkeinoelämän keskusliiton Leif Fagernäs on pitänyt paikkansa suurituloisimpana työmarkkinakeskusjärjestön johtajana.

Hän sai viime vuonna ansiotuloja noin 320 000 euroa. Kuntatyönantajan Markku Jalonen ansaitsi yli puolet vähemmän, reilut 140 000 euroa.

Palkansaajapuolella isoimmat tulot keräsi Akavan Matti Viljanen, joka hankki vajaat 200 000 euroa. STTK:n Mikko Mäenpää ansaitsi 170 000 euroa. SAK:n Lauri Lyly jäi 92 000 euroon, mutta hän ei ollut vielä viime vuonna järjestön johdossa.


STT
Koneen toimitusjohtaja haluaisi alentaa palkkoja

Hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta ehdotti Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi palkkoja pitäisi alentaa tietyillä aloilla.

Jos palkanalennuksiin ei mennä, Alahuhdan mielestä nykyisessä taloustilanteessa suomalaisten yritysten on ainakin pidättäydyttävä palkankorotuksista.

Lisäksi hänen mielestään Suomessa tulisi pidentää työuria, keventää yritysten verotusta ja lisätä työpaikoilla viihtyvyyttä.

Keskusteluun myös osallistunut Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto ei puoltanut Alahuhdan näkemyksiä palkanalennuksista.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Nuo palkkojen alennusvaatimukset ovat outoja. Suomessa palkat ovat länsimaista etenkin koulutusta vaativissa töissä varsin pienet. Ns. pienipalkkaisissa töissäkin palkat ovat surinpiirtein samalla tasolla muihin länsimaihin verrattaessa. Mihin maihin nämä palkanalennuksia vaativat haluavat Suomea verrata?
 
Ylös