Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Tuo taitaa olla aika yleistä kuntien ja valtion hommissa. Vuosikymmeniä tunnollisesti palvelleelle virkamiehelle on löydettävä jokin päällikkövirka, vaikka sitten uusi virka perustamalla.
Suurelle osalle virkamiehistöstä pitäisi antaa kenkää. Mutta kun järjestelmä kuristuu tässäkin tapauksessa.

Jos kengitetään 20 000 virkamiestä pellolle niin ensin pitää maksaa niille ansiosidonnaista tietty aika. Sitten kun ne köyhtyy lopullisesti niin niiden aiheuttama kysynnän puute iskee markkinoille.

Eli Suomi on itse rakentamassaan ansassa. Teemme niin tai näin niin aina menee päin vittua.

Ja jatkuvuudella ei edellistä voi perustella kun ikärakenne ja huoltosuhde heikkenee jatkuvasti. Täällä on kohta enemmän eläkeläisiä kuin työhön kykeneviä.

Virkamiehet ulos kengittämällä lisätään tuskaan.

Suomi on itse rakentamassaan noidankehässä.
 
Viimeksi muokattu:

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Mutta minne niitä halvan työn tehtaita nykyään siirretään, kun vähän aikaa sitten oli Kauppalehdessä, että jo ennen finanssikriisiä (syyskuu 2007-syyskuu 2008) Kiinassa lopetettiin 65000 tehdasta vuoden aikana? Kuulemma sinne ei kannata enää perustaa tehdasta, joka tekisi tuotteita Kiinan markkinoiden ulkopuolelle. Palkat ja muut kustannukset ovat nousseet ainakin Guangdongin alueella sellaista kyytiä.

Edit: Kun tuota mainitsemaani Kauppalehden artikkelia (muistaakseni viime viikon keskiviikolta) ei netin ilmaisilta sivuilta löydy,
Luin tuon 16.12 julkaistun artikkelin. Siinä todetaan, että halpa valmistava teollisuus on siirtymässä Etelä-Kiinasta Keski-Kiinaan tai Kiinan ulkopuolelle. Jutussa haastateltu taloustieteen professori totesi, että Guangdongin maakunnassa halvan työvoiman, maan ja vähäisen säätelyn aika on lopussa 3-4 vuodessa. Sisämaahan siirtymällä yritykset voivat ostaa jatkoaikaa muutaman vuoden.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26886

Joo, voisi olettaa, että Kiinan rajojen sisällä tuo ilmiö leviää aika nopeasti tuolta Etelä-Kiinasta. Se artikkeli tosiaan keskittyi tuohon Guangdongin maakuntaan eli siinäkään ei kerrottu mikä maa on nyt "in", kun firmat hakevat mahdollisimman halpaa tuotantomaata.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Luin tuon 16.12 julkaistun artikkelin. Siinä todetaan, että halpa valmistava teollisuus on siirtymässä Etelä-Kiinasta Keski-Kiinaan tai Kiinan ulkopuolelle. Jutussa haastateltu taloustieteen professori totesi, että Guangdongin maakunnassa halvan työvoiman, maan ja vähäisen säätelyn aika on lopussa 3-4 vuodessa. Sisämaahan siirtymällä yritykset voivat ostaa jatkoaikaa muutaman vuoden.
Niin, että 3-4 vuoden kuluttua Etelä-Kiinan työvoimakustannukset ovat Suomen ja Länsi-Euroopan tasolla?

Mahdoton uskoa.

Toki tuotantokustannukset tuolla Kiinassa ovat nousemaan päin. Eivät ne tulevaisuudessa voi enää pysyä samoina kuin nyt.

Kun yritykset etsivät edullista paikkaa tuotannolle niin työvoimakustannukset ovat avainasemassa koska ne ovat prosentuaalisesti suuri osa tuotantokustannuksia.

Työvoimakustannukset eivät kuitenkaan ole ainoa seikka jota yritykset joutuvat miettimään. Varma ja edullinen energiansaanti on yksi tärkeä seikka ja toimiva logistiikka on toinen. Myös laadunvarmistuksen tulee toimia riittävällä tasolla.

Tuotannon pitää olla riittävän luotettavaa.

Nuo muut kuin työvoimakustannukset karsivat sitten esimerkiksi suuren osan Afrikan maista pois laskuista.

Aivan varmasti työvoimakustannukset tulevat tasaantumaan Kiinan ja vaikkapa Länsi-Euroopan välillä. Kuilu on kuitenkin nyt liian suuri Euroopan kannalta.

Tilanne ei takuulla muutamassa vuodessa muutu ratkaisevasti. Aikaa kuluu niin paljon, että Länsimaat ehtivät romahtaa.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Epäilenpä että kiinalaisilla on vähän toisenlaiset edellytykset palauttaa tai säilyttää kilpailukykynsä kuin teollisuusmailla. Johtuen siis ihan poliittisen järjestelmän erilaisuudesta. En toki kannata kiinan järjestystä, mutta turha täällä on kuvitella, että jos sinnitellään muutama vuosi, niin sitten ollaan samalla viivalla.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
En toki kannata kiinan järjestystä, mutta turha täällä on kuvitella, että jos sinnitellään muutama vuosi, niin sitten ollaan samalla viivalla.
Samaa mieltä.

Pelkästään Kiinan valtion kassavaranto on niin valtava, että se voisi ostaa vaikkapa kaikki Pohjois-Euroopan pörssit, eli siis kaikki ne yhtiöt jotka ovat listautuneet noihin pörsseihin.

Sinänsä tuo Kiinan suuri kassavaranto on ollut meidän onni, että tuota lainaa on meille herunut.

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että tuo on kuin kusisi pakkasessa housuihinsa; hetken aikaa on pirun lämmintä mutta sitten.......

Ei tarvitse olla talouden Einstein ymmärtääkseen, että nykyinen elintaso säilyttäen Länsi-Eurooppa ei voi selviytyä veloistaan ja pysyä talouskasvun tiellä. Nykyisen elintason säilyttäminen vaatii talouskasvua. Nollakasvu tarkoittaa jo elintason laskua.

Miiinusmerkkinen "kasvu" tarkoittaa suurta lamaa ja elintason roimaa laskua.

Minä en edes kamalasti hyvää tahtoa ja valtavaa uskoa käyttämällä keksi miten Länsimaat voisivat tästä selviytyä.

Huonoa on se, että jo pieni miinusmerkkinen talouskasvu johtaa valtaviin sosiaalisiin ongelmiin ja elintason laskuun (siis myös jo nollakasvu johtaa tähän).

Haluaisin olla optimisti, mutta kun en voi.
 
Viimeksi muokattu:

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Ainoa selviytymiskeino olisi tehdä tuottavaa työtä.

Niin mitäkö se sellainen on?

Se on sitä, että Suomessa pystytään tuottamaan jotain jolla on kysyntää ja joka menee maailmalla kaupaksi.

Nyt ollaan jo pari vuosikymmentä edetty täysin päinvastaista kehitystä. Suomen tuotto globaaleille markkinoille on laskenut kuin lehmän häntä. Viimeisten vuosien aikana tämä kehitys on kiihtynyt huimasti. Yritykset siirtävät tuotantoaan pois Suomesta kiihtyvällä vauhdilla.

Samaan aikaan ikärakenne ja huoltosuhde vääristyy hurjaa vauhtia. Eläkeläisiä on kohta riesaksi asti. Ihmiset eivät lisäänny koska lapset rajoittavat elämää eikä se ole oikein muodissa. Nuoret ovat työttöminä.

Työksi nuorille kelpaa vain hyvin palkattu homma trendikkäässä "webbitiimissä" jossa innovoidaan uusia hauskoja juttuja.

Ikävä työ ei kelpaa kenellekään. Mielummin eletään yhteiskunnan varoilla.

Enkä sano tätä sillä, että tuo olisi noiden ihmisten vika. Kurjuudesta on paljon helpompi ponnistaa hyvinvointiin kun laskeutua hyvinvoinnin pumpulista takaisin alas.

Se on inhimillistä.

Ja juuri siksi meillä ei ole toivoa.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Jos ottaa vähän perspektiiviä, niin huomaa ettei ikuisia valtakuntia ole historiassa ollut. Kaikkein loisteliaimmatkin valtakunnat ovat lopulta romahtaneet, mutta jotain uutta on aina rakennettu tilalle. Luultavasti nytkin mennään saman kaavan kautta.
 
Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Toki tuotantokustannukset tuolla Kiinassa ovat nousemaan päin. Eivät ne tulevaisuudessa voi enää pysyä samoina kuin nyt.

Kun yritykset etsivät edullista paikkaa tuotannolle niin työvoimakustannukset ovat avainasemassa koska ne ovat prosentuaalisesti suuri osa tuotantokustannuksia.

Työvoimakustannukset eivät kuitenkaan ole ainoa seikka jota yritykset joutuvat miettimään. Varma ja edullinen energiansaanti on yksi tärkeä seikka ja toimiva logistiikka on toinen. Myös laadunvarmistuksen tulee toimia riittävällä tasolla.
Tuo energian saanti ja hinta saattavat lopulta kääntyä raihnaisen Euroopan pelastukseksi. Tavaroiden kuljettaminen pitkin maapalloa tulee lopulta kalliimmaksi kuin paikallinen tuotanto. Globalisaatio ottaa tässä suhteessa taka-askeleita. Kaiketi tämä olisi kaikkien, ja myös ympäristön etu?

Kiinan logistiikasta vielä sen verran, että konttikuljetukset Kiinasta Eurooppaan ovat edullisia siksi, että sieltä olisi muutoin tulossa tyhjiä kontteja takaisinpäin. Siis, yllättävää kyllä, nettotavaravirta kulkee Kiinaan päin, ei toisinpäin.
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt

Jaa? Onkohan noin, onko ne markkinat tulevaisuudessa täällä vai muualla? Monia tehtaita perustetaan tuonne jo juuri siksi, jotta markkinat on siellä.

.. oisko lähdettä, itse nimittäin olen antanut itselleni ymmärtää päinvastaista.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26886
.. oisko lähdettä, itse nimittäin olen antanut itselleni ymmärtää päinvastaista.
Kuin myös ja olen ymmärtänyt rahtikustannusten Aasiasta tänne olevan moninkertaiset päinvastaiseen liikenteeseen verrattuna. Joskus tuli suomalainen tv-dokumentti, jossa selvittivät, että iso kirjekuori tuli halvemmaksi lähettää Aasiaan isossa merikontissa (jossa ei ollut mitään muuta tavaraa) kuin normaalin postin mukana.
 
Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Jaa? Onkohan noin, onko ne markkinat tulevaisuudessa täällä vai muualla? Monia tehtaita perustetaan tuonne jo juuri siksi, jotta markkinat on siellä.

.. oisko lähdettä, itse nimittäin olen antanut itselleni ymmärtää päinvastaista.
Ajattelu perustuu siihen, että Euroopassa on oma markkina- ja valmistusalue ja Aasiassa omansa ja taasen vaikka Etelä-Amerikassa omansa. Tavaravirrat näiden alueiden välillä vähenevät, koska kuljetus kallistuu. Siten esim. Eurooppaan palautuisi tavaranvalmistusta, joka on jo Aasiaan paennut.

Kontin kuljetuksesta Aasiaan ja takaisin. Möläytykseni perustuu keskusteluun logistiikan asiantuntijan kanssa. Tarkistan vielä. Yllättävältähän tuo minustakin tuntuu.
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ajattelu perustuu siihen, että Euroopassa on oma markkina- ja valmistusalue ja Aasiassa omansa ja taasen vaikka Etelä-Amerikassa omansa. Tavaravirrat näiden alueiden välillä vähenevät, koska kuljetus kallistuu. Siten esim. Eurooppaan palautuisi tavaranvalmistusta, joka on jo Aasiaan paennut.
Jos Euroopa taantuu, niin samalla taantuu kysyntä ja tästä tulee itseään vahvistava spiraali, muutenkin kun väestönkasvu on muualla niin hyvinvointia voidaan ylläpitää vain viemällä tavaraa/palveluita Euroopasta ulos.
 
Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Taas kerran byrokraatit ovat käyttäneet työaikansa hyödyllisesti!

Joulutorin hehkuviini oli menestys: Menekki tuhat litraa!
29.12.2011 - 10:00

Aatonaattona päättynyt Tampereen Joulutori kirjoitti historiaa, sillä ensimmäisen kerran torilla myytiin alkoholia sisältävää saksalaistyyppistä glühweiniä.

Kuumaa juomaa sai alkoholillisena ja alkoholittomana ravintoloitsija Sami Lappalaisen pyörittämästä Aamulehden joulukahvilasta.

Lappalaisen mukaan Joulutorilla myytiin arviolta noin tuhat litraa hehkuviiniä. Siitä noin 99 prosenttia oli alkoholillista.

– Kyllä glühwein oli Joulutorilla tämän vuoden juttu. Suurin osa asiakkaista otti yhden mukillisen ja jatkoi sitten tyytyväisenä matkaansa.

– Koko Joulutorin aikana myyntipisteessä ei ollut minkäänlaisia järjestyshäiriöitä eikä kukaan ollut niin humalassa, että se olisi estänyt glühweinin myynnin.

Alkoholitarkastajien vaatimuksesta joulukahvila oli jaettu aidalla kahteen osaan. Toisella puolella anniskelu oli sallittu, toisella puolella sai nauttia vain alkoholittomia juomia. Sami Lappalaisen mukaan asiakkaat pitivät järjestelyä hankalana.

– Välillä anniskelupuoli oli aivan täynnä ihmisiä, mutta alkoholiton puoli täysin tyhjä. Asiakkaat tietysti panivat toimimattoman järjestelyn meidän syyksi. He eivät ymmärtäneet, että esimerkiksi lapsiperheet eivät voineet istua alkoholittomalla puolella, jos vanhemmat ottivat glühweiniä. Jako kahteen osastoon oli kuitenkin hinta siitä, että koko tarjoilulupa yleensä saatiin.

Jari Mylläri
Moro, Keskustori
http://moro.aamulehti.fi/2011/12/29/joulutorin-hehkuviini-oli-menestys-menekki-tuhat-litraa/
 
Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Kauppataseen alijäämä oli tämän vuoden tammi-lokakuussa 2,7 miljardia euroa. Viime vuonna ylijäämää oli vielä samalla ajanjaksolla 588 miljoonaa euroa.

Historiallinen vientikuoppa - Kauppatase romahti yli 600 miljoonaa pakkaselle

Suomen vienti romahti lokakuussa. Tullihallituksen ulkomaankauppatilastojen mukaan Suomen kauppatase jäi lokakuussa 621 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Alijäämä on toiseksi suurin viime vuosikymmenien aikana. Vain maaliskuussa 2011 vajetta kertyi tätä enemmän.

Viennin arvo jäi lokakuussa 4,4 miljardiin euroon eli neljänneksen pienemmäksi kuin 2010 lokakuussa.

Muutos johtui suureksi osaksi vertailuvuodelle ajoittuneesta miljardin euron risteilyalustoimituksesta, mutta lähes kaikkien tärkeiden tavararyhmien vienti jäi vuoden takaista vähäisemmäksi. Erityisesti sähköteknisen teollisuuden ja metallien perusteollisuuden vienti supistui. Kemian teollisuuden vienti nousi lähes viimevuotiselle tasolle.

Metallien viennin väheneminen viidenneksellä johtui lähinnä kaasuputkien viennin loppumisesta. Vielä vuosi sitten putkia vietiin 132 miljoonan euron arvosta. Myös kuparin ja sinkin viennin arvo jäi viimevuotista pienemmäksi. Kone- ja laitevienti väheni 16 prosenttia. Paperikonevienti putosi puoleen.

Vienti muun muassa Kiinaan ja Venäjälle väheni jyrkästi.

Tammi-lokakuun tase oli 2,7 miljardia euroa alijäämäinen. Vuosi sitten taseeseen kertyi ylijäämää lokakuussa 1,2 miljardia euroa ja tammi-lokakuussa 588 miljoonaa euroa.

Tuonnin arvo kasvoi lokakuussa seitsemän prosenttia ja nousi viiteen miljardiin euroon. Kasvu johtui malmirikasteiden, kemian teollisuuden, koneiden ja laitteiden sekä autojen tuonnista. Metallien perusteollisuuden ja viestintälaitteiden tuonti sen sijaan väheni.
http://www.talouselama.fi/uutiset/historiallinen+vientikuoppa++kauppatase+romahti+yli+600+miljoonaa+pakkaselle/a748097
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Kuin myös ja olen ymmärtänyt rahtikustannusten Aasiasta tänne olevan moninkertaiset päinvastaiseen liikenteeseen verrattuna.
En oikein jaksa uskoa tuohon. Esim lenkkikenkäparin kuljettaminen Kiinasta tänne maksaa vain murto-osan siitä mitä tuon ko. tavaran kuljettaminen Suomen sisällä maksaa.

Hillittömän suureen konttilaivaaan (esim Emma Maersk) mahtuu 11 000 konttia. Laske huviksesi kuinka monta paria esimerkiksi lenkkikenkiä mahtuu 11 000 konttiin.

Tuon aluksen kierros Kiinan kautta takaisin Eurooppaan kestää pari kuukautta. Miehistöä tuossa aluksessa on vain 13.

Aluksen kuljetuskustannukset eivät ole menomatkalla sen suuremmat kuin paluumatkallakaan.

Miksi tuon aluksen omistava varustamo (Tanskalainen) laskuttaisi Eurooppalaisia yrityksiä Kiinaan menevistä konteista kevyemmällä kädellä kuin Kiinassa tuotantoaan tekeviä yrityksiä Eurooppaan tulevista konteista?

Ei kuulosta uskottavalta. Miksi näin olisi?
 
Viimeksi muokattu:

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26886
Miksi tuon aluksen omistava varustamo (Tanskalainen) laskuttaisi Eurooppalaisia yrityksiä Kiinaan menevistä konteista kevyemmällä kädellä kuin Kiinassa tuotantoaan tekeviä yrityksiä Eurooppaan tulevista konteista?

Ei kuulosta uskottavalta. Miksi näin olisi?
No se varustamo varmaan laskuttaa jokseenkin saman summan konttien omistajalta suunnasta riippumatta. Käsittääkseni laivarahdissa tulee enemmän hintaa tilasta kuin painosta, toisin kuin lentorahdissa. Konttien omistaja joutuu joka tapauksessa rahtaamaan niitä kontteja takaisin Aasiaan niin kai se heille on hyödyksi, jos siellä on edes jotain sisällä (josta saavat asiakasta laskutettua), kuin että olisivat tyhjiä. Alemmalla hinnalla pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon asiakkaita, kun taas toiseen suuntaan saattaa olla enemmän tavaraa tulossa kuin on kontteja, jolloin voi pyytää reilumpaa hintaakin. Ja toisaalta kontteja ei kannata hankkia mielin määrin lisää, kun ne pitäisi kuskata tyhjänä takaisin ja siitä tulee vaan tappiota.

Jotenkin tuohon malliin (vielä hiukan sekavammin) mulle selitettiin, kun joskus töissä ihmettelin miksi meidän kannattaa tehdä joitain tilaa vieviä tuotteita Kiinaan, mutta sieltä ei kannata tuoda samankaltaisia tuotteita tänne.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Jotenkin tuohon malliin (vielä hiukan sekavammin) mulle selitettiin, kun joskus töissä ihmettelin miksi meidän kannattaa tehdä joitain tilaa vieviä tuotteita Kiinaan, mutta sieltä ei kannata tuoda samankaltaisia tuotteita tänne.
Puhuit paljon konteista ja niiden omistajista. Kontit ovat tässä mittakaavassa vähän sama kuin kuljetus- tai pahvilaatikot muutossa. Antwerpenin satamassa on kilometritolkulla kerrostalon kokoisia pinoja kuljetuskontteja -siis kirjaimellisesti.

Käytännössä kaikki maailman kulutushyödykkeet tehdään Kauko-Idässä. Ja ne tuodaan sieltä tänne pääosin konttilaivoilla.

Oleellista on se, että noiden, pääosin pakkauskooltaan pienien, kulutushyödykkeiden tuominen tänne maksaa naurettavan vähän siihen verrattuna millainen hintalappu esimerkiksi tuon lenkkariparin kyljessä on kaupassa Euroopassa.

Oleellinen kysymys onkin se, että mitä Euroopasta viedään Kiinaan ja Kauko-Itään?

Paperikoineita ja muuta järeämpää tavaraa?

Voiko niitä kuljettaa konttilaivalla?

Ehkäpä osina.

Viedäänkö nuo paperikoneen osat ilmaiseksi siksi, että lasti Kiinasta tännekään ei maksa juuri mitään?

Tuskin.

Minä en tiedä mitä esimerkiski Emma Maerskin kaltaisessa konttilaivassa on lastina kun se palaa Kiinaan. Oleellista merkitystä ei kuitenkaan ole sen lastin kuljetuskustannuksilla koska lasti tännepäinkään ei maksa tuotteen loppuhintaan verrattuna juuri mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös