Siinä on kaveri, jonka ottaisin töihin, jos olisin tallipäällikkö.
Vitantonion voi muistaa Kerppenin kartingin mm-kisasta, jossa mies muistaakseni otti voiton. Kolmoseksi tuli muuan Michael Schumacher. Kartingin maailmanmestaruuden lisäksi viime vuonna Liuzzi voitti F 3000 sarjan näytöstyyliin...
Frequelin on sanonut, että he saattavat ajaa ensi vuoden kahdella tai jopa kolmella autolla. Näin tapahtuessa tallin kakkoskuski ei voi olla ainakaan Duval tai Sola, jotka varmasti pystyisivät parhaaseen asvaltillakin. Kyse on siis siitä, että niillä on yksi asvalttispesialisti (Sarrazin?) ja...
Iltalehti asialla. Saisikohan näistä keskustelua:
1. Märtin ei siirrykään Pösölle, vaan Citikalle.
2. PSA-yhtymä ei halua maksaa molempien talliensa (pösö ja citikka) viuluja; parempi saa jäädä.
3. Ford jatkaa vain yhden virallisen kuljettajan voimin. Toista auto ajava - tiettävästi...
Citroen on kuuleman mukaan tekemässä Kronoksesta satelliittitalliaan:
"Citroen Sport has appointed Kronos Racing from Belgium as their stalite team for 2005 (just as Bozian is for Peugeot). Kronos will run 2 Xsara's next year for privat sponsors. The specifications will almost be uptodate. The...
Veikkaajassa oli Jouhkin haastattelu. Rovis ei aja ensi vuonna Peugella. Tilalle katsotaan Fordia, joka ilmeisesti jatkaa ainakin puolinaisella ohjelmalla. Skodalla ajaa mitä todennäköisimmin ainakin joku suomalainen.
Mielenkiintoinen oli Jouhkin kommentti Solan pyrkimyksistä Subarulle. Jouhki...
Ajattelinpa tehdä kultuuriteon ja poimia talteen Saaren Schumi-nimitykset. Listaan ne, jotka mieleen tulevat näin äkkiseltään.
- Kerppenin yksinvaltias
- Kerppenin suurvisiiri
- Kerppenin rehtori
- Kerppenin Mcgyver
- Kerppenin keisari (?)
- Kerppenin Napoleon (?)
- Kerppenin ihmemies
-...
Viime kauden lopulla Solberg ja Loeb alkoivat tehdä eroa muihin. Märtin tippui vauhdista Australiassa ja RAC:ssa ja Grönholmille ei enää tie riittänyt. Jo hyvin pian alkukaudesta alkoi tuntua siltä, että nämä kaksi herraa tulevat voittamaan piinallisen usein. Grönholm on ainoa kuski, joka pystyy...
Veikkaus:
1. Solberg
2. Loeb
3. Grönholm
4. Märtin
5. Sainz
6. Duval
7. Rovanperä
8. Carlsson
9. Hirvonen
10. Paasonen
RAC on Japanin tynkäkisan jälkeen taas mielenkiintoinen ralli. Mukana on paljon privaatteja, Skodat ja Daniel Carlsson Peugeotilla. Mielenkiintoista nähdä mihin Daniel...
Grönholm sanoi ennen rallia, että Sebastiania tarvitaan mukaan syömään pisteitä haastajilta. Luotto serkkuun oli siis täydellinen. Ilman ulosajoa Sebastian olisi varsin helposti ottanut kakkossijan. Itse odotin, että kakkospäivänä vauhti saattaisi hieman hiipua. Olihan Basti päässyt ekana...
Grönholmia viedään Citroenille
Yleensä hyvin asioista perillä olevien englantilaislähteiden (Autosport) mukaan Peugeot on vaihtamassa myös kuljettajiaan ensi kaudeksi.
Peugeot tallin menestyksestä tämän uuden tulemisen aikana huolehtineen Marcus Grönholmin uuden osoitteen huhutaan olevan...
http://www.worldrallynews.com/artman/publish/article_490.shtml
Aika yllättävä vaihto. Mitä se kertoo? Rallipiireissä taidetaan arvostaa aika paljon Pirellin sorakumeja. Löysissä soraralleissa Petter on toisinaan tuntunut todella vahvalta Subarulla. Eikä panosta voi väheksyä Suomen ja...
Itseäni on alkanut nyppimään Räikkösen tekemä cool-guy- imago. Nimeni on "kimi-en-jännitä-mitään-räikkönen". Tätä miestä ei jännitä kisat eikä häät, eikä mitkään asiat maan päällä, niin kova hän on. Toinen lapsellinen veto oli Coulthardin kutsumatta jättäminen häihin. Ainakin minusta...
Ajattelin, että toisaalle tekemäni kirjoitus voisi olla hyvä alustus kokonaisella aiheelle:
Enemmänkin se on aerodynamiikkasektori kuin tehosektori. Sektoriajoista näkee, että se oli Ferrarien sektori. Bar ja etenkään Williams eivät olleet siinä juuri sen kummempia kuin Renault ja Mclaren...
Ja tulokset ovat:
1. Marcus Grönholm
2. Sebastien Loeb
3. Petter Solberg
4. Markko Märtin
5. Harri Rovanperä
6. Carlos Sainz
7. Francois Duval
8. Mikko Hirvonen
9. Gilles Panizzi
10. Kristian Sohlberg
Ja sitten pakollinen jaakaus... Marcus lienee taas vauhdillinen ykkönen kuten...
Ralli.net:
"Kesäkauden toinen voimainkoitos rallin SM-sarjassa käydään tulevana viikonloppuna Tampereen seudun nopeilla ja hyväkuntoisilla teillä. Jouni Ampuja ja Ford Focus WRC ovat valmiina taisteluun hyvien testien jälkeen.
Ampuja pääsi hakemaan tuntumaa ajokkiinsa kisaa edeltävänä...
Formula ykkösten kuusinkertainen maailmanmestari Michael Schumacher varoittaa siitä, että kuninkuusluokassa saatetaan nähdä kuolonkolari, ellei autojen nopeuksia lasketa.
Kansainvälisen autoliiton FIA:n julkaisemista tilastoista käy ilmi, että F1-kilpailujen kierrosajat ovat pudonneet...
Kuulostaa fiksulta:
"Formula ykkösten ranskalainen rengastoimittaja Michelin ehdottaa, ettei F1-kisoissa sallittaisi enää ensi kaudesta lähtien lainkaan renkaidenvaihtoja.
Michelin julkaisi torstaina listan ehdotuksista, joilla formula ykkösten vauhteja pystyttäisiin alentamaan, kustannuksia...
Kimihän runoilee toimittajille jo kuin Schumacher konsanaan! :eek!: Katsokaapa vaikka:
http://www.mtv3.fi/urheilu/uutiset.shtml/21_46?f1/julkaisut/302204
Totta puhuen hienoa, että Kimi on aikuistumaan päin ja suostuu availemaan sanaista arkkuaan reippaanlaisesti...
1. Solberg
2. Grönholm
3. Loeb
4. Märtin
5. Rovanperä
6. Sainz
7. Duval
8. Hirvonen
9. Carlsson
10. Tuohino
Harras toivomukseni on, että tämän rallin viimein voittaisi joku toinen kuin Solberg tai Loeb. Subaru on pelottavan kovassa iskussa. Kauhuskenaario on, että Peugeot ja Grönholm eivät saa...