Hakutulokset

  1. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Kuten sanottua, dronetekniikka kehittyy aika vauhdilla. Ne dronet, jotka ovat nyt käytössä sotaväellä ja viranomaisella, ovat tulevaisuutta siviilipuolella. Voisit yllättyä mm. siitä, millaista kuvaa poliisin johtokeskus saa halutessaan vaikkapa jonkun ison mielenosoituksen yhteydessä, korkealla...
  2. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Tuolla Oulussa voisi olla vaikka eräs B:llä alkava pörssiyhtiö, jolta voisi kysellä. (Ovat siis mm. PV:n uuden taktisen kommunikaatiojärjestelmän tekniikan takana, sekä esim. Meksikon satelliitti/maa-asema-hybridinä toimivan viranomaisverkon luurien luojia).
  3. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Katveet aiheuttavat haasteita tietenkin kaikelle ilmaan lähtevälle signaalille. Käytännössä parasta olisi tekniikka, jossa operoidaan sekä satelliitin, että normaalin priorisoidun verkon kautta ja sitten keskuksessa voidaan bufferoida ja automaattisesti ohjata sen mukaan, mistä saadaan parempaa...
  4. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Tuskinpa kukaan sitä on ehdottamassa. toimintamalliksi Mutta puhe oli teknisistä mahdollisuuksista. Siitä, että tekniset kyvykkyydet periaatteessa antavat monenlaisia mahdollisuuksia ja ne ovat täysin erilaisia kuin joskus 2000-luvun alussa.
  5. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Tuo katsojien videoiden käyttäminen nyt oli joku sivujuonne, jota en itse ehdottanut, tai kannattanut, enkä siihen sen enempää huomiota edes kiinnittänyt. Kunhan otin kantaa nykyiseen tiedonsiirron teknisiin mahdollisuuksiin. Tässä on laajemmin ollut keskustelun aiheena erilaiset tuotantojen...
  6. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Ja toisaalta maailmassa on satelliitteihin pohjautuvia nettioperaattoreita. Starlink-netti 50-200 mbps maksaa 85 egee kuussa. Edelleen väittäisin, että ei nämä jutut nettiyhteyksiin kaadu.
  7. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Todettakoon nyt, että jos se tuosta on kiinni, niin operaattoreilla on mahdollista priorisoida verkon käyttäjiä. Hätäpuhelut ensin, ja sitten voisi varata tietyn kaistan rallin järjestäjille. Siinä mielessä "tavallisen rallikannattajan" pätkäkokemukset eivät tässä kauheasti paina.
  8. Ralliuutisia, vol 2

    Olen aika lailla samaa mieltä. Itse olen virittänyt tätä keskustelua nimenomaan tuolla 2025-ketjussa. Juuri nyt tuleva kausi on kaikesta huolimatta monella tavalla kiinnostava, mutta sekin kausi hyötyisi silti merkittävästi siitä, että siellä olisi nuoria tulokkaita keskinäisessä kamppailussa...
  9. Ralliuutisia, vol 2

    Tuo on mielestäni nyt taas vähän provosoivasti sanottu. En usko, että täällä on yhtä ainutta rally1-sarjan kuolemaa toivovaa. Sen sijaan täällä on keskustelijoita, minä mukaan lukien, jotka ovat sitä mieltä, että pääsarjaan pitäisi saada lisää autoja jo nykytilanteeseen ja sitten on se aito...
  10. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Mutta tuon pitää olla poikkeus, valtava yllätys ja monen asian summa, ei lähtökohta. Eikä varsinkaan niin, että se on vielä joku paikallinen huumediilerin poika, joka on saanut idean lähteä köröttelemään ja kun kukaan muu paikallinen ei ole uskaltanut ajaa kovempaa, niin eteen menee vaan ne...
  11. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    No tiedät kuitenkin, mitä tarkoitin. ykkösluokka, yleiskilpailu.
  12. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    No joo, on niitä tosiaan jopa enemmän. Ja kuten olen sanonut, tuo on tämän hetken pelastus. Rally1-paikkojen puute kuitenkin latistaa tällä hetkellä myös noita alempia luokkia, koska sillä mestaruudella ei ole lopulta edes niin suurta arvoa.
  13. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Eipä nuo ole kovin suuria valituksia nostaneet aiemminkaan, jos takaa on tultu. Ne vaan ovat luoneet kiinnostavia otsikoita jälkikäteen. Ja ei se edelleenkään ole ongelma, että televisiossa näytetään 15 kärkikuskia käännetyssä järjestyksessä powerilla. Noin keskimäärin se voittaja kyllä löytyy...
  14. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Tämäpä yllättävää, ettei kärkäs kirjoitustyylini herätä bannikommentteja, vaan päin vastoin! Mutta joo, ei tässä auta kuin jäädä katsomaan, mitä tuleman pitää. Kuten olen aiemminkin sanonut, on tässä vielä tulevalle kaudelle ainakin hopea, ellei kultareunus, eli ainakin on kolme tallia, joissa...
  15. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    No tuohonko tuo sarja nyt mielestäsi oikeasti kaatuu?
  16. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Ei tietenkään. Mutta edelleen se kertoo kustannustason merkityksestä yksityistallien osallistumismahdollisuuksiin. Eikö nykyään wrc2-kuskit testaa? Luuletko, että parhaat rallikuskit lopettaisivat intohimonsa harrastamisen, jos 3 miljoonan sijaan ei saisi palkkaa kuin puoli miljoonaa ja...
  17. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    15 autokuntaa varmaan olisikin melko lähellä optimia ja sen alla sitten nykyiset wrc3-4. 15 riittäisi siihen, että siellä olisi jo tilaa nuorille tulokkaille päästä kokeilemaan. Ja en tiedä, miksi huolestuit nyt sitten 40 pääluokan auton sarjasta, kun juuri samaan aikaan väitit, ettei sinne...
  18. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Rahaa lähtisi, mutta myös kulupuoli laskisi kummasti. Edelleen, miten selität, että montessa saadaan viivalle 41 wrc2 autoa ja tunturiralliin toista kymmentä, jos rahaa kerran ei ole ilman tehdastalleja? Uskaltaisin myös väittää, että wrc2-valmistajat kyllä myös tukisivat jonkun verran tuossa...
  19. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Tällä hetkellä em-sarja tulee vielä selvästi tuon wrc2:n takana. Jos nyt mietitään sitä rahaa, mitä tällä hetkellä menee wrc1-wrc2 luokkiin, niin tuskinpa nyt ihan kaikki se katoaisi, vaikka tehdastallit katoaisivat. Kuten sanottua, ei ne maksavat rallifanit siinä yhtäkkiä ilmaan haihtuisi, vaan...
  20. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Ei sillä varmaan 13 kilpailua aja ja ei tietenkään palkkoja. Mutta netistä löytyvän tiedon (ja sehän ei valehtele) perusteella tuo olisi se hintalappu nykyiselle rally2-kaudelle. Ja jos siihen on pakko mennä, niin menköön vaikka lyhennettyyn sarjaan. Jätetään vaikka aluksi kaukokilpailut väliin...
Ylös