2021 NTT Indycar Series

Gurney48

Well-known member
Liittynyt
5.2.2020
Viestit
1460
Varsin mielenkiintoinen tuo videosarja, on tullut seurattua Youtubesta. Kuten olen tässäkin ketjussa varmaan sanonutkin, niin en henkilökohtaisesti muista splittiä tai sen alkuaikoja, enkä myöhemmin täysin edes ymmärtänyt koko kuviota vaan seurasin Champ Caria lähinnä uutisten tasolla. Edelleen olen sitä mieltä, että koko split oli huono idea ja lähinnä TG:n henkilökohtaista egonsa pönkitystä. IRL:n säännöissä oli joitain outouksia, autot rumia ja vanhanaikaisia jne. mutta toisaalta olen oppinut ymmärtämään jotenkuten syitä mikä koko farssiin aikoinaan johti. Mutta ne olisi pitänyt pystyä ratkomaan jotenkin muuten, esimerkiksi CART:n taholta tulla vastaan autojen ja sääntöjen (=kustannusten) osalta eli jonkinlaista kulukattoa tms. tarkoitan.

Enkä käsitä miksi niillä dinosauruksilla ajettiin vielä 4 kautta yhdistymisen jälkeen. Ilmeisesti niitä oli vain niin paljon enemmän tarjolla kuin CCWS:n Panozeja, joka olisi ilman muuta ollut parempi valinta spec-series tyylisen luokan rungoksi. Tai oikeastaan vielä enemmän ihmettelen, miksi uuden rungon (DW12) tulo kesti niinkin kauan. Voi toki olla, että noihin liittyy taloudellisia aspekteja, mitä en tiedä tai muista.

Mutta mutta, nyt eletään kuitenkin vuotta 2021 ja Indycarin gridi on varsin tasokas, kaukana mistään vuoden 1996 tilasta. Kisat mielenkiintoisia, nykyiset autot ihan siedettävän näköisiä ja kuuloisia, ja omistussuhteetkin ovat ehtineet muuttumaan. Ei oikeastaan eroa kauheasti CART:n kulta-ajoista muuten kuin maltillisempien nopeuksien, ovaalien vähentyneisyyden, ja katsojalukujen/kiinnostuksen (joka muuten voi edelleen olla peruja splitistä) osalta.
Todennäköisesti viimeiseksi kerraksi kun IndyCar sarjassa nähtiin jonkun toisen kuin Dallaran valmistama runko jäi 2008 Indy 500 harjoituksissa Panozin G-Force GF09C jonka 2007 Indy 500 tulokaspalkinnon voittaja Phil Giebler (kisassa jossa ainoa toinen tulokas oli muuan Milka Duno) kolaroi harjoituksissa ja tiimi ei löytänyt uutta runkoa jatkaakseen yrittämistä. Joulukuussa 2008 Panoz virallisesti vetäytyi IndyCar sarjasta keskittyäkseen muihin sarjoihin kuin American Le Mans sarjaan. Panoz olisi voinut tuoda G Force GF09C:sä IndyCar sarjaan kokoaikaisesti kaudelle 2008 mutta tuskin kukaan tiimi olisi halunnut käyttää Panozin sontavankkuria. (muistaakseni CCWS:n uusia 2007 Panozeja ei luotu ovaalikilpailemiseen)

G Forcen runko jäi pahasti Dallaran rungon jalkoihin 2003 IRL kauden jälkeen, Vielä 2003 Kaudella G Force GF09 runko juhli Indy 500 voittoa Gil De Ferranin kanssa sekä sarjan mestaruuttaa Scott Dixonin kanssa, 2003 kauden jälkeen muut versiot rungosta G-Force GF09B ja Panoz G Force GF09C saivat yhteensä vain 2 voittoa 42 kisassa jossa runkoa käytettiin kausina 2004-2006, 2006 kaudella Chip Ganassi ainoastaan kehtasi käyttää Panozin runkoa mutkaradoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku

Ok. Tarkoitin omassa postauksessani sitä, että CCWS:n Panoz DP01 olisi pitänyt ottaa käyttöön kun sarjat yhdistyivät. Tuota en kylläkään tullut ajatelleeksi, että miten se olisi soveltunut ovaaleille. Noin muuten mun silmissä kaikki G-Forcet, Dallarat, sun muut IRL-autot vuosilta 1997-2011 ovat samaa paskaa kaikki 😄
 
Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
358
Sijainti
Vantaa

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Panoz DP01:sen kohdalla joskus ennen sarjojen yhdistymistä oli huoli, että etusiipeen nähden korkealla oleva nokka olisi vaarallinen ovaaleilla. Saa ilmaa allensa ja auto lähtee kolaritilanteessa lentoon.
 
vähän samanlainen ongelmahan oli myös Dallaran sontavankkureissa jota vuosien varrella yritettiin korjailla vaihtelevin tuloksin.

ehkä isoimpana esimerkkinä tästä oli Dario Franchittin 2007 michiganissa sattunut ilmalento ja Mike Conwayn Indy 500 kolari jossa auto lähti frisbeen lailla aitaan.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
vähän samanlainen ongelmahan oli myös Dallaran sontavankkureissa jota vuosien varrella yritettiin korjailla vaihtelevin tuloksin.

ehkä isoimpana esimerkkinä tästä oli Dario Franchittin 2007 michiganissa sattunut ilmalento ja Mike Conwayn Indy 500 kolari jossa auto lähti frisbeen lailla aitaan.
Juu, sitä meinasikin sanoa, ettei se Panozin hylkääminen estänyt ilmalentoja, niitähän tapahtui myös aerokit-DW12:sta.

Toki olisi se ollut ihan eri hienoa jos Bourdais olisi kiitänyt Indyssä McDonald's -värisellä Panozilla.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki

Conway päätti kolarin seurauksena ajonsa ovaaleilla.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Juu, sitä meinasikin sanoa, ettei se Panozin hylkääminen estänyt ilmalentoja, niitähän tapahtui myös aerokit-DW12:sta.

Toki olisi se ollut ihan eri hienoa jos Bourdais olisi kiitänyt Indyssä McDonald's -värisellä Panozilla.
Esim. Dixon vuoden 2017 Indyssä.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Dallaran IR-03 oli suunniteltu ovaaleja varten, minkä vuoksi IRL otti mutkaradat mukaan kaudella 2005?

Autoon kohdistuvien sääntöjen vuoksihan Dallaran, G-Forcen ym. autot näyttivät samoilta. Cart-sarjassa auton rungot pystyi erottamaan.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Dallaran IR-03 oli suunniteltu ovaaleja varten, minkä vuoksi IRL otti mutkaradat mukaan kaudella 2005?
Tuossa nelososassahan niitä syitä tavallaan oli lueteltuna. Epäonniset visiitit NASCARin valtakuntaan kuuluvilla ovaaleilla aiheuttivat sen, että kalenteriin piti saada ratoja jotka eivät ole Champ Car -kalenterissa. Ja mitä tulee ratojen valintaan, selvästi on haluttu olla lähellä metropoleja: Sonoma (San Francisco), Watkins Glen (totta puhuen Glen ei ole lähellä Nykkiä, mutta ns. upstate on suht tiheään asuttua) ja St. Petersburg (kaupunki itse sekä Orlando ja Tampa)
 
Faneja ei vain paikanpäälle saapunut. Georgen idea amerikkalaisesta sarjasta kuihtui, kun Castroneves, Kanaan, Wheldon ja Dixon ym. ulkomaalaiset tulivat mukaan. Vuosina 2003-2005 mestaruudet menivät ei-yhdysvaltaisille kuljettajille. Sam Hornish oli viimeinen splitin aikana mestaruuden voittanut jenkki.
 
Gurney48

Well-known member
Liittynyt
5.2.2020
Viestit
1460
Dallaran IR-03 oli suunniteltu ovaaleja varten, minkä vuoksi IRL otti mutkaradat mukaan kaudella 2005?

Autoon kohdistuvien sääntöjen vuoksihan Dallaran, G-Forcen ym. autot näyttivät samoilta. Cart-sarjassa auton rungot pystyi erottamaan.
Vielä vuonna 2008 Splitin jälkeisessä Dave Despainin ja Robin Millerin Wind Tunnel jaksossa Tony George vakuutteli miten sarja tulee pysymään enimmäkseen ovaalisarjana...

Miten ajat ovatkin muuttuneet vain 13 vuodessa
 
Gurney48

Well-known member
Liittynyt
5.2.2020
Viestit
1460
Tiedä sitten, mikä on ollut Millerin laskukaava. Noista mainituista pikkukylistä ensimmäisessä käyneenä muistelisin kyllä, ettei siellä majoitus sen edullisempaa ollut, yli $100 per yö veroineen. Tämä siis Laconia -nimisessä pikkukylässä järven rannalla, itse Loudonissa ei ole oikein muuta kuin lehtimetsää ja ainoat ketjuhotellit tuolla alueella ovat Concordissa. Mikä sekään ei ole mikään metropoli.

Kustannuksiahan tiimeille tulee myös erikoistyökaluista, mitä pitää olla normaaleihin huoltoihin, ja sitten isomman onnettomuuden varalta. Keskilukitteiset pyöränmutterit avaava työkalu maksaa paljon, ja niitähän tarvitaan neljä samaan aikaan. Samoin moottorilämmittimet, mitkä kierrättävät nesteitä (kuten Webasto) ja ulkoiset vaihdelaatikon akselille pujotettavat starttimoottorit ovat aina erikoisvalmisteita.
Sain Robin Milleriltä vastauksen kysymykseen majoitus asiasta ja hän vastasi: "no idea, that's what it had on the budget I found. but it does sound terribly cheap. "
 
Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
vähän samanlainen ongelmahan oli myös Dallaran sontavankkureissa jota vuosien varrella yritettiin korjailla vaihtelevin tuloksin.

ehkä isoimpana esimerkkinä tästä oli Dario Franchittin 2007 michiganissa sattunut ilmalento ja Mike Conwayn Indy 500 kolari jossa auto lähti frisbeen lailla aitaan.
Eikös Dario korjannut tuona vuonna Indy500:n ja mestaruuden, mutta ajoi tosiaan auton ympäri kahdessa kisassa peräkkäin 😁

Hurjia ne CART:n nopeudetkin olivat ovaaleilla, mutta tollasia spontaaneja ilmalentoja en äkkiseltään muista tapahtuneen kauheasti, ainakaan ysärillä tai vuosituhannen vaihteen tienoilla, jolloin sarja eli kukoistuskauttaan. Monen asian summiahan nuo oli. Varmasti radat, rungot, osallistujamäärä, kuskien taso (nyt en viittaa Franchittiin) jne. Rajuhan esim. Mooren kolari oli, mutta sai alkunsa käsittääkseni vain yliohjautumisesta ja sen jälkeen osumasta nurmikolle/betoniin. Muutenkin hänen käsi taisi olla paketissa sen skootteriturman jäljiltä, niin se varmasti oli yksi osatekijä.
 
Oikeassa olet, ensin Franchitti lensi Michiganissa ja seuraavan kerran jo ensi viikolla Kentuckyssa kun kolaroi jonkun kanssa maalilinjan jälkeen kolari päättyen todella läheltä piti tilanteeseen jossa Franchittin Dallara veti takaperinvoltin.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Sain Robin Milleriltä vastauksen kysymykseen majoitus asiasta ja hän vastasi: "no idea, that's what it had on the budget I found. but it does sound terribly cheap. "
Eli lähdemateriaalissa painovirhe ja se on päätynyt lopulliseen artikkeliin.

Mites sitten nuo kuljettajien liksat suhteessa sarjan houkuttelevuuteen? Taulukossa arvio, minne suurin osa palkoista sijoittuu, oli $250,000-2,000,000.
Se mitä sillä rahalla saa, on suhteellista. New Yorkissa tai San Franciscossa $250,000 on aikalailla "starter pack" mitenkään ylelliseen elämään, muualla Yhdysvalloissa dollarilla saa enemmän. Tosin kumpikaan edellä mainituista ei strategisesti ole muutenkaan järkevä asuinpaikka, vaikka lännessä kolme kisaa ajetaankin.
 
Viimeksi muokattu:

Gurney48

Well-known member
Liittynyt
5.2.2020
Viestit
1460
Eli lähdemateriaalissa painovirhe ja se on päätynyt lopulliseen artikkeliin.

Mites sitten nuo kuljettajien liksat suhteessa sarjan houkuttelevuuteen? Taulukossa arvio, minne suurin osa palkoista sijoittuu, oli $250,000-2,000,000.
Se mitä sillä rahalla saa, on suhteellista. New Yorkissa tai San Franciscossa $250,000 on aikalailla "starter pack" mitenkään ylelliseen elämään, muualla Yhdysvalloissa dollarilla saa enemmän. Tosin kumpikaan edellä mainituista ei strategisesti ole muutenkaan järkevä asuinpaikka, vaikka lännessä kolme kisaa ajetaankin.
sanoisin että parhaimmat ja kokeneimmat indycar sarjan kuskit tienaavat sen yhdestä kahteen miljoonaa taalaa kaudessa ilman mitään voitto ja palkintorahaboonuksia (Indy 500 palkintorahat etc.) Scott Dixonin sanottiin tienaavan 2018 kesällä julkaistun artikkelin mukaan 2.5-3 Miljonaa Taalaa kaudesta (olettaen että tämä on palkka ilman mitään suoritusboonuksia) joten Kiwi on ottanut palkan alennuksen sitten kauden 2018, Joka on ihan ymmärettävää koska sopimukseen jolla Dixon ajoi 2018 saatettiin vielä käyttää Targetin sponsorirahoja ennen kuin yhteistyö Ganassin ja Targetin kesken loppui.
https://racer.com/2018/07/05/miller-wheres-the-payday/
mitä tulee nuorempiin kuskeihin pienemmissä tiimeissä kuin esim. Veekay sanoisin että 250 tuhatta saattaa olla aika realistinen palkka ilman mitään palkintorahoja lisättynä päälle, Mutta kuskit kuin Dalton Kellett saattaa saada jopa vähemmän kuin 250 tuhatta koska hän on selvä maksukuski, uskon että Millerillä ei ole dataa esim. Kelletin palkasta. Vielä kaudella 2018 jokaisesta kisasta paitsi Indy 500:sta (Indy 500:lla oma isompi rahapotti kuin muilla kisoilla) top 12 sai palkintorahaa, palkintoraha jaettiin näin:
- $30,000 first place
- $20,000 second
- $15,000 third
- $11,000 fourth
- $10,000 fifth
- $9,000 sixth
- $8,000 seventh
- $6,000 eighth
- $5,000 ninth
- $4,000 10th
- $3,000 11th
- $2,000 12th
Lähde: https://www.thedrive.com/accelerator/22168/behind-the-shadowy-billion-dollar-payouts-of-f1-nascar-and-indycar

tietääkseni jokainen kuski voi neuvotella liukuvan prosentin jolla palkintorahat jaetaan tiimin kanssa mutta suurin osa todennäköisesti on 70%-30% tai 50%-50% diileillä ellei aja yhdessä neljästä isosta tiimistä....

Muutama lainaus entiseltä IndyCar kuskilta Alex Lloydilta mitä tulee palkkoihin (muutama muukin lainaus löytyy artikkelista mutta ilman kuskien nimiä en viiti niitä lisätä):
"At the Las Vegas race when Dan Wheldon got killed, that was my last IndyCar race, that year I was probably earning the same or less than one of the team mechanics, but I was paying the additional costs of being a driver ,And I did buy some insurance that year, so I could at least cover myself against hospital bills or anything like that. But when you're in that situation, it's tough. I remember my wife trying to find us a bloody cheap sandwich to eat for lunch at the race, but we couldn't find a $5 Subway footlong anywhere and we couldn't pay $20 for a meal at the track or anywhere nearby, I kept on saying 'Screw it, we'll keep looking.' That year I was racing IndyCar, and I had finished fourth at the Indy 500 the year before, yet here I am trying to make ends meet with a family and things like that, earning nowhere near enough to survive " - Alex Lloyd
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Indycar julkaisi USA:n ulkopuoliset tv-kumppanit. Viaplay näyttää tämän kauden kisat suomessa. Kolmivuotisen sopimuksen viimeinen kausi menossa.

https://www.motorsport.com/indycar/news/indycar-renewed-international-broadcast-partnerships/6116794/
Olen pohtinut, että Indycar voisi itse tuottaa kv. signaalin NBC:n sijasta. Voisi palkata saman F1-grafiikat tehneen firman uudistamaan grafiikat katsojaystävälliseksi. Toki NBC:n grafiikoissa ei ole mitään vikaa. Pieniä viilauksia voisi tehdä.
 
Ylös