80-90 luvun suurajot

jjs

Ford-o-holic
Liittynyt
1.11.2011
Viestit
218
Sijainti
Nummela
Escorttien nippelitiedosta saisi varmaan erotettua ihan mielenkiintoisen oman topicin? Ei siinä, mielenkiintoista luettavaa, mutta alkaa vähän mennä ohi aiheen, etenkin kun Escortin suurimmat Suurajosaavutukset on enemmän siellä 70-luvun puolella :)
Totta.
Sitä aina vähän innostuu liikaa... :) Ja tekniseksi OT:ksi sitten menee. Jollain ulkomaalaisilla sivustoilla olisi jo tullut varoitusta perusteella "hijacking the topic"
Pahoittelut omalta osaltani.

En allekirjoita sitä että 80-luku menee ekkereiden osalta ohi, varsinkaan ykkösryhmässä. Sanoisin näppituntumalla että tuon vuosikymmenen alkupuoli oli rikkainta aikaa niille. Mutta se siitä ja piste :)
 
Liittynyt
18.8.2009
Viestit
73
Sijainti
Jyväskylä
Vatasen 1982 Ruotsin rallin Escort







Päätyikö tämä kyseinen yksilö Suomeen Timo Mäkisen käyttöön ja edelleen Harri Toivoselle, ainakin ajoivat saman värisellä BDA:lla.

Vastaankin omaan kysymykseen, kun muistin että mulla on hyllyssä THE WORKS ESCORT kirja. Tämä Escortti onkin sama auto jolla Airikkala ajoi Suurajot 1981,eli noissa ylempänä olevissa kuvissa Rohtmanssin väreissä.Kirjan mukaan tämä yksilö UYY 256S on ollut kisa käytössä Suttonilla 1979-1981,ajettu yhdeksän rallia (mm. 1980 Acropolis 1. Vatanen ja 1981 Mintex 1. Airikkala). Kuljettajina ainoastaan suomalaiset Mikkola,Vatanen ja Airikkala. Viimeinen ralli RAC 1981 Airikkalan ajamana, jonka jälkeen auto myyty Timo Mäkiselle.

Escorteille vois avata oman topicin, onhan kyseessä yksi maailman legedaarisimmista ralli autoista, sinne voisi laitella tekniikka tietoa, kuvia ja tarinoita eri yksilöistä.
 
Viimeksi muokattu:

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
2-ryhmäläiseen RS1600 näyttää olevan myös vesijäähdytteiset jarrut luokiteltu!?

Juu, kannatetaan uuden topikin avaamista.
Minusta Escort kuitenkin kuuluu -80 luvun suurajoihin, kun voitettiinhan sillä viellä -81.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Muistaako kukaan, mitä reittiä kulki 90-luvun alussa ajetun Tampereen yleisöerikoiskokeen alkuosa? Lähtö ilmeisesti oli Laukontorilla, josta päästiin sitten Eteläpuiston hiekkatielle, mutta mitä katuja pitkin? TV-lähetyksissä on kuvattu lähinnä tuota loppuosaa.
 

jokke78

Well-known member
Liittynyt
4.5.2010
Viestit
169
Muistaako kukaan, mitä reittiä kulki 90-luvun alussa ajetun Tampereen yleisöerikoiskokeen alkuosa? Lähtö ilmeisesti oli Laukontorilla, josta päästiin sitten Eteläpuiston hiekkatielle, mutta mitä katuja pitkin? TV-lähetyksissä on kuvattu lähinnä tuota loppuosaa.
Muistelisin että reitti oli tällainen:

Lähtö oli kirkkokadun alapäästä.
Siitä heti oikealle Satamakadulle ja heti vasemmalle Nalkalankadulle. Nalkalankatua edettiin (loppuosa yksisuuntaista vastakarvaan) aina Hämeenpuistoon asti, jossa tiukka vasen ja heti oikealle Eteläpuistoon. Papinkadun kohdalta vasemmalle hiekkatielle alas rantaan.
Ja sieltä Ratinansillan alle asti josta ramppia ylös sillalle.
Ratinansillan jälkeen heti oikealla Voimakatua takas rantaan, josta kierrettiin taas rantaa pitkin Ratinansillan alta Ratinanstadionin eteen, jossa maali.
Nykyäänhän tuon sillan jälkeen ei enää pääse Voimakadulta sinne Ratinanstadionille kuin jalkaisin ja pyörällä,koska rakennettu kerrostaloa ranta täyteen.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Muistelisin että reitti oli tällainen:

Lähtö oli kirkkokadun alapäästä.
Siitä heti oikealle Satamakadulle ja heti vasemmalle Nalkalankadulle. Nalkalankatua edettiin (loppuosa yksisuuntaista vastakarvaan) aina Hämeenpuistoon asti, jossa tiukka vasen ja heti oikealle Eteläpuistoon. Papinkadun kohdalta vasemmalle hiekkatielle alas rantaan.
Kiitos! Loppuosan toki muistan selvästi tv-lähetysten vuoksi, mutta tämä alkuosa oli jäänyt hämäräksi :ahem:
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
1987


Vuoden 1993 Suurajoista Tampereen EK:n kartta, kun "sattui" lehtinen tuossa vieressä lojumaan.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Kiitos myös Lupatarkastaja! :)

Löysin kuvan tuon ek:n lähdöstä vuodelta 1991:



Ilmeisesti tuossa ihan Laukontorin rannassa, mihin tuosta lähdöstä heti käännytään oikealle, meni autotie vielä 90-luvun alussa?
 
Viimeksi muokattu:

Tommi-95

Well-known member
Liittynyt
6.6.2010
Viestit
68
Tervehdys!

Olen laittanut youtubeen pari klippiä suurajoista 80-luvun lopulta, ja lisää on ainakin hiukan tulossa :) Toivottavasti ette pahastu noista videoista! :) Myös muitakin videoita löytyy, kuin suurajo videot, käykääpä katsomassa:wink:

Osoite vie Sainzin kaaton juupajoella 1989:D
http://www.youtube.com/watch#!v=CRKm2skA8-A&feature=channel

Ja lisää videoita ilmestyy lähiaikoina:D

terveisin kaatokunkku:eek:

Onko kellään tietoa missä tää Sainzin paikka sijaitsee, google maps linkki ois hyvä :ahem:
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
1987
Linkkaamastasi paikasta on noin 11 kilometriä Halliin ja noin 5 kilometriä Kuoreveden "kirkolle", joten sikäli täsmää, mutta kuva ei oikein täsmää. Jollein kuva ole sitten tuosta "kolmioristeyksestä" siitä kohtaa missä nyt on Lylynkangas 10 -viitta ja metsä ympäriltä kaadettu?
 

Tommi-95

Well-known member
Liittynyt
6.6.2010
Viestit
68
Linkkaamastasi paikasta on noin 11 kilometriä Halliin ja noin 5 kilometriä Kuoreveden "kirkolle", joten sikäli täsmää, mutta kuva ei oikein täsmää. Jollein kuva ole sitten tuosta "kolmioristeyksestä" siitä kohtaa missä nyt on Lylynkangas 10 -viitta ja metsä ympäriltä kaadettu?

Laitoin google mapsin street viewin samaan kohtaan mistä kuva voisi olla otettu että sikäli nuo täsmää, ainut vain että tuo Kuorvesi-Halli viitta on pois tosta street view kuvasta, lie sitten onko tuota kolmio risteystä ollut vielä silloin, et voinu nuo viitat muuttua vuosien varrella :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11219
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
On se paikka. Neljännesvuosisadassa on metsää kaadettu, uutta kasvanut ja teitä muokkailtu. Karttaa ei mulla 1986 rallista ole säilynyt, mutta käsiohjelma kyllä. Siinä tuo risteys on nimetty "ratamestarin erikoiseksi".
 

Mr Cale

Enormous Member
Liittynyt
23.5.2000
Viestit
1016
Sijainti
Espoo
Tällänen kuva osu silmään tuolta, oisko mahdollisesti Kavalan pätkältä -86?


https://maps.google.fi/maps?q=61.924447,24.698263&ll=61.896567,24.672632&spn=0.015728,0.111494&num=1&t=m&layer=c&cbll=61.896554,24.672592&panoid=_WVz411lYQfnZTav9G52qg&cbp=11,39.31,,0,0.08&z=14


Voisko olla tämä risteys kyseessä? onko kellään -86 suurajojen karttaa mist voisi katsoa oisko se mahdollista?
Eikös tuossa google maps -linkissä ole nyt viitta, missä on Kuorevedelle 11 km ja vieläpä toiseen suuntaan kuin vuoden 86 kuvassa?
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1371
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Eikös tuossa google maps -linkissä ole nyt viitta, missä on Kuorevedelle 11 km ja vieläpä toiseen suuntaan kuin vuoden 86 kuvassa?
Ei tehä nyt asioista liian vaikeita. Kuorevesi (entinen kunta) ja Hallin taajama kun ovat nykyään aika lailla sama asia. Vanha Kuorevesi -viitta vienee Kuoreveden kirkolle.

Päättelyn tueksi kerrottakoon, että mikään muu pätkä kuin Kavala (EK26) se ei voi -86 Suurajojen reitin perusteella olla ja sillä pätkällä ei ole oppaan mukaan kuin kaksi risteystä, joista niistäkin vain toinen vasempaan.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Tipuin jo kärryiltä että kukamissämilloin, mutta yllä kuvassa oleva risteys on varmaankin sama kuin tällä videolla kohdassa 19:24 näkyvä paikka, eri kulmasta kuvattuna:
http://www.youtube.com/watch?v=TVSZ7cbPFY4

Jollain ranskalaisten videolla sama paikka on kuvattu samasta kulmasta kuin tuo edellä oleva valokuvakin.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Muistan tuon risteyksen hyvin nuoruuden mopoilureissuilta. Muistan sen itsekin nimenomaan vähän metsäisempänä, mutta tuskin se mikään muu voi olla kuin ylempänä google mapsissa esitetty.

EDIT: Nyt kun pyörittelin aikani Google Mapsia niin tajusin, miten päin tuo kolmio on. Siinä, missä vuonna 1986 oli 5 ja 11 km viitat, on nyt viitta LYLYNKANGAS 10, ja kyseiset 5 ja 11 km viitat on siirretty eri kohtaan kolmiota (siihen kohtaan, mihin Pösö seuraavaksi ajaisi).

Vuoden 1986 kuvassa näkyvä 5 KUOREVESI -viitta oli myöskin tarkoitettu kuvan ottamissuunnasta saapuville, joiden näkökulmasta kyseessä on Y-risteys, ja sen oli tarkoitus osoittaa Pösön tulosuuntaan, vaikka oikeastaan se näyttäisi osoittavan kuvan ottamissuuntaan.

Halli tosiaankin oli Kuoreveden kunnan suurin taajama, mutta Kuoreveden kunta on nyttemmin liitetty Jämsään. Kunnan nimen sisältävien tienviittojen taas kaiketi pitää osoittaa kunnantalolle, mikä on voinut selittää Kuorevesi-viitan suunnan kääntymisen päinvastaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
1987
Jep. Homma on selvä. Videolta paikka näyttää tutummalta. Sanoisin, että tuossa Pösö-kuvassa Kuorevesi-kyltti lukisi kokonaisuudessaan Kuorevesi kko.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös