Carlos Sainzin ura

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Juuri tuossa jonain yönä kuuntelin Tomin Nuoteista vanhoja jaksoja, olisikohan ollut Juha Revon jaksossa missä puhuttiin että RAC:ssa oli erikoisuutena puolen tunnin vapaa myöhästyminen, eli pätkälle ekana lähtemistä vähän "välteltiin", ilmeisesti siksi että seuraavat autot näkivät jarrutusjäljet (koska nuotteja ei ollut)?
Ilmeisesti juuri tästä syystä Mikko Sundström ajoi 1985 RAC:ssa pitkät pätkät ensimmäisenä autona, ja lopulta suistuikin pahassa paikassa tarinan mukaan juuri siksi, ettei edellä ajavien jarrutusjälkiä ollut.
 
henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Olen pannut myös merkille tämän, että lähtöpaikoista ei stressattu läheskään niin paljoa ennen 90-luvun loppua. Oliko syynä sitten se, että suurempi harjoittelumäärä putsasi teitä, auttoiko renkaiden leikkaaminen vai mikä.
Kuka muistaa, koska nuotituskerrat ja -päivät rajattiin? Vielä 90-luvun alussa kerrottiin YLEn lähetyksissä montako tuhatta kilometriä itse kukin oli ajanu nuottia, joten eiköhän siellä oo kokolailla ollu puhdas ura odottamassa ensimmäistäkin autoa. Lisäksi kisa on siirtyi niihin aikoihin pikkuhiljaa elokuun alkua kohti, joten lämpimän kelin ja irtosoran määrä kasvoi. Kostealla ja märällähän ensimmäisenä on varsin hyvä olla.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki

Jyskälä pysyi Elokuun lopussa kyllä 2000-luvun puolelle asti. Mutta lähtöpaikkakeskustelua oli muissa ralleissa enemmän. Etenkin Australiassa.
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
Kuka muistaa, koska nuotituskerrat ja -päivät rajattiin? Vielä 90-luvun alussa kerrottiin YLEn lähetyksissä montako tuhatta kilometriä itse kukin oli ajanu nuottia, joten eiköhän siellä oo kokolailla ollu puhdas ura odottamassa ensimmäistäkin autoa. Lisäksi kisa on siirtyi niihin aikoihin pikkuhiljaa elokuun alkua kohti, joten lämpimän kelin ja irtosoran määrä kasvoi. Kostealla ja märällähän ensimmäisenä on varsin hyvä olla.
1991 ainakin alettiin nuotittamaan siviiliautoilla. Muistaakseni niillä main myös nuottipäivät rajattiin.
 
Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9171
Joku kuski (olisiko ollut Kytölehto) kertoi VM:n katsojaoppaassa ajaneensa Ouninpohjan yhdeksän kertaa vuonna 1994. Ja kyseessä kuitenkin sellainen pätkä, joka oli aiemmilta vuosilta tuttu. Taisi todeta siinä, että joutuu tekemään seuraavana vuonna vielä enemmän hommia, kun sille vuodelle ajosuunta kääntyi.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
1994 Ouninpohja oli muodoltaan erilainen erikoiskoe kuin aiemmin. Toki alkuosaa oli ajettu 1992-1993, mutta loppuosaa Keltaiselta talolta Hämepohjaan viimeksi 1990. Kytölehdon sitaatti on vuodelta 1995, eli kertoi edellisen vuoden treenimäärän ja mietti että nyt joutuu treenaamaan vielä enemmän kun suunta on uusi ja vanhoja nuotteja ei ole lainkaan.

Vatanen kirjoitti Lankamaasta 1994 "Uusi loppuosa on niin pitkä, että sitä ajetaan harjoituksissa huomattavasti enemmän kuin tutuksi tullutta alkuosaa."
Alen Hannulasta 1993 "Täysin uutta pätkää harjoitellaan 7-10 kertaa"
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
Bongasin jotenkin nyt vasta tuon Sainzin ohjelman Amazonilta. Yksi jakso takana, ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa tähän asti. Katsotaan mihin kehittyy.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Sainz on yksi menestyneimmistä maksukuskeista maailmassa, vaikka sellaisenahan häntä ei muisteta. Uran urkenemista helpotti myös se että vanhemmat olivat varakkaita. Lisäksi punavalkoinen savukemerkki, Repsol ja myöhemmin Telefonica olivat vahvasti taustalla. Itse arvostan hänet rallikuskina ja ihmisenä hyvin korkealle.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Sainz on yksi menestyneimmistä maksukuskeista maailmassa, vaikka sellaisenahan häntä ei muisteta. Uran urkenemista helpotti myös se että vanhemmat olivat varakkaita. Lisäksi punavalkoinen savukemerkki, Repsol ja myöhemmin Telefonica olivat vahvasti taustalla. Itse arvostan hänet rallikuskina ja ihmisenä hyvin korkealle.
Samalla logiikalla rallin MM-sarjan historia ei taida muita tunteakaan kuin "maksukuskeja".
 
Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
522
Sijainti
pk.seutu
Bongasin jotenkin nyt vasta tuon Sainzin ohjelman Amazonilta. Yksi jakso takana, ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa tähän asti. Katsotaan mihin kehittyy.
Millainen ohjelma? Dokumentti Sainzin elämästä ja urasta, vai Carloksen itsensä isännöimä proggis?
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Samalla logiikalla rallin MM-sarjan historia ei taida muita tunteakaan kuin "maksukuskeja".
Samalla logiikalla rallin MM-sarjan historia ei taida muita tunteakaan kuin "maksukuskeja".
Ei tuu ainakaan montaa härmäläistä mieleen paitsi Mikkola ja Timo Mäkinen joilla oli tuoda 70 luvulla Coltin sponssirahat mukanaan.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Samalla logiikalla rallin MM-sarjan historia ei taida muita tunteakaan kuin "maksukuskeja".
mainitse edes joku suomalainen mm rallivoittaja joka tuolla logiikalla menee maksukuskit kategoriaan
 
simc

Well-known member
Liittynyt
28.6.2013
Viestit
193
Ogier on myös maksukuski, Tänakin autossa 2017 ei ollut Red Bullin logoja.

OMG, Kalle Rovanperäkin on maksukuski!:
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Ogier on myös maksukuski, Tänakin autossa 2017 ei ollut Red Bullin logoja.

OMG, Kalle Rovanperäkin on maksukuski!:
Kyllä, pitää paikkansa Sebin tapauksessa ja sitä ennen ranskan liitto maksoi viulut. Jos lippikses on mainoksia, se ei ihan riitä....
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
mainitse edes joku suomalainen mm rallivoittaja joka tuolla logiikalla menee maksukuskit kategoriaan
Eikös Toivosen Henkka ollut aikanaan naimisissa Rothmansin kanssa? Kun Opelin ohjelma loppui, joutui Henkka takomaan EM-sarjaa Porschella, koska Rothmansin tarrat satuttiin liimaamaan siihen autoon.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
mainitse edes joku suomalainen mm rallivoittaja joka tuolla logiikalla menee maksukuskit kategoriaan
Jos maksukuskikriteerit täyttyvät sillä, että uralla on ollut jossain vaiheessa ulkopuolinen rahoittaja, niin ihan äkkiä en keksi suomalaista MM-rallivoittajaa joka tähän kategoriaan EI kuuluisi. Ts. jos ainoa synnitön skenaario on se, jossa joku rahoittaa ajonsa kaivamalla omasta lompakosta seteleitä siihen saakka, kunnes joku autotehdas ilmoittaa että "tule meille ajamaan, maksetaan sulle palkkaa", niin aika hiljaista taitaa olla.
 
rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
188
Eikös Toivosen Henkka ollut aikanaan naimisissa Rothmansin kanssa? Kun Opelin ohjelma loppui, joutui Henkka takomaan EM-sarjaa Porschella, koska Rothmansin tarrat satuttiin liimaamaan siihen autoon.
Henkka oli Coltin eli Rettigin "tallissa". Rothmansin neuvotteli David Suttonin tallille David Richards, hän myös neuvotteli tupakkamerkin Opel-diilit. David teki vastasi jonkin aikaa Rothmansin autourheiludiileistä. Kun Richards aloitti Prodriven Porsche -rallitoiminnot, hän sai Rothmansin mukaan sponsoriksi.
 
Hekazi

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
212
Sainz on yksi menestyneimmistä maksukuskeista maailmassa, vaikka sellaisenahan häntä ei muisteta. Uran urkenemista helpotti myös se että vanhemmat olivat varakkaita. Lisäksi punavalkoinen savukemerkki, Repsol ja myöhemmin Telefonica olivat vahvasti taustalla. Itse arvostan hänet rallikuskina ja ihmisenä hyvin korkealle.
En kyllä itse laskisi Sainzia koskaan maksukuskien kategoriaan, jos sellaista edes haluaa tehdä sillä kaikki maksavat ajamisesta jossain vaiheessa uraa. Lähestulkoon kaikilla suomalaisillakin kuskeilla on ollut omia sponsoreita ihan tehdastiimissä ajaessakin. Esimerkeinä tulee mieleen Mikkola ( Mobira), Vatanen (Mobira, Luhta), Toivonen (Colt), Kankkunen (Valmet), Salonen ( Vakmet, Pohjola), Mäkinen ( Valmet, Battery). Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja jätin tietoisesti loput suomalaiset pois listasta, mutta myös heillä on lähestulkoon kaikkilla ollut omia sponsoreita.

Tietysti Sainzin sponsoreiden arvo on todennäköisesti ollut suurempi kuin esimerkiksi suomalaisten, mutta miksi yksikään tallipäällikkö sanoisi ei kuljettajalle joka on nopea ja jolla on tuoda mukanaan sponsoreita tiimille?
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
Vatasella myös vahvasti Valio mukana. M3 ja Sierra olivat maitomainoksilla päällystetty aikanaan Jyväskylässä.

Sainzilla ihan viimeistään 1989 kauden näyttöjen perusteella olisi ollut ottajia, vaikkei Repsolin rahaa olisi ollutkaan. En tiedä, tekeekö Sainzista sen enempää maksukuskia uran alkuvaiheen tuki kuin suomalaisista Jouhkin suojateista, joille on junailtu erilaisia sponsoreita ja Jouhkin omaa rahaa.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Vaikka avaus onkin absurdi, niin on hyvä miettiä erilaisia sponsorointi/rahoitusmalleja.

Esimerkiksi Sainzin ja Repsolin tapauksessa tarrat on olleet myös muiden tallin kuskien autoissa. Muita ison sponssirahan mukanaan tuoneita tehdaskuskeja on esimerkiksi Freddy Loix ja punavalkoinen tupakkayhtiö, ja tässä kohtaa voidaan myös kyseenalaistaa kumpi painoi vaakakupissa enemmän, sponssidiili vai ajotaidot, kun taas Sainzin kohdalla sitä ei tarvitse tehdä. Kukaan suomalaiskuski ei ole tainnut koskaan tuoda omaa sponssia koko tallille?

Taas Kankkusen traktorit ja Vatasen maidot ynnä muut on olleet henkilökohtaisia sponsorointeja, jotka on näkyneet enemmän ajopuvussa ja kypärässä jne. tai sitten one-off-ajoissa kuten Vatasella Suurajot 1988 ja 1991 tai Kankkusella 1995. Näitä henkilökohtaisia sponsoreita on ihan varmasti joka kuskilla ollut.

Tämän lisäksi on sitten "näkymätöntä" rahoitusta Jouhkin ja muiden mesenaattien tahoilta, toisinaan sijoituksia tulevaan niin että aloittelevan kuljettajan uraa tuetaan takeilla saada osuus kun tämä pääsee käsiksi isompiin palkkoihin.
 
Ylös