CART Silly season 2004

Karpow

Korpikylän korskea orhi
Liittynyt
26.3.2001
Viestit
3316
Sijainti
Kauhajoki
Tuskinpa Salo lämpimikseen puhuu. CART-tallit eivät todellakaan rahassa ui, joten uskon täysin, että kunnon sopimusta ei tarjottu. Sääli sinällään. Salo olisi varmasti menestynyt hienosti jatkossa, sillä ne neljä kisaa PK-racingin tiimissä olivat erittäin hyviä suorituksia. Ehtihän Mika johtaakkin hetkin yhtä kisaa ja nousi palkintopallille nopeammin kuin yksikään sarjan rookie ennemmin.

Jep. Meikäläisen CART-kisojen seuraaminen loppui tähän. Ei voisi vähempää kiinnostaa sarja, jossa ei aja yhtään suomalaista.
 
Viimeksi muokattu:

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Tokkopa tuota Saloa enään kyseltiinkään tuohon Kalkhovenin tiimiin, kun Vasser tuli osakkaaksi ja kuskiksi. Gonzalez on toisena, rahaa tuovana, kuskina sitten täydentämässä tiimiä. Ei tuossa Salolla ollut sijaa. Vasserin näytöt CART:sta on kuitenkin melkoisen kovat ja kokemus valtava. Lisäksi tietysti amerikkalaisuus ei tässä tapauksessa haitannut yhtään. Oikean valinnan teki siellä, epäilemättä.

Eri mieltä olen tuosta, että Salo ei noussut aikaisemmin kuin kukaan muu rookie palkintokorokkeelle.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Huvittavia ovat kyllä nuo Salon touhut. En tiedä oliko hänellä oikeasti pöydällä usean huipputallin sopimustarjoukset, mutta eipä miehellä itselläänkään taida olla pahemmin käsitystä sarjan nykytilasta ja tallien palkanmaksukyvystä. Jälleen kerran suuria puheita ja lopputulos on täysi nolla. Olisi mielenkiintoista tietää missä summissa on liikuttu, ja kuinka paljon on ollut eroa Salon omiin toiveisiin.

Sinänsä minulle on aika lailla sama ajaako sarjassa yhtään suomalaista. Tietysti se vaikuttaa TV-näkyvyyteen Suomessa ja nyt se tulee olemaan aika heikkoa. Mahtaako Eurosport näyttää sarjaa kunnolla tällä kaudella?
 
Viimeksi muokattu:

Apa_02

Well-known member
Liittynyt
24.4.2001
Viestit
623
Eihän tuossa Salon hommassa muuta huonoa ole kuin se, että todennäköisesti ei Suomessa CART-kisoja nähdä, mikä sinällään on sääli. Itse olen aina tykännyt tuosta sarjasta. Etenkin katukisat on jännää katsottavaa, sillä niistä ei yritystä puutu.
 

T. Salama

Well-known member
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
240
Sijainti
Helsinki
Nyt taas YLE:n teksti-tv:ssä:
"Salo uskoo sopimuksen syntyvän pian."
Lisäksi näin:
"Salo on varma, että sopimukseen päästään lähiaikoina."

Neuvotteluja on ollut kolmen tallin kanssa.
On se aika käsittämätön äijä tuo Salo ::doubtful:
 

vmt

Well-known member
Liittynyt
31.1.2001
Viestit
177
Sijainti
Helsinki
Fernandezin lähtö ei nyt kyllä hyvää tee. Pahalta tosiaan näyttää. Fernandez oli kuitenkin vielä yksi sarjan harvoista vakiintuneista nimistä, joilla mielenkiintoa pystyisi pitämään yllä. Ei siis ole hyvä, että tällaiset kuljettajat ja tallit vetäytyvät. Yllättävä ja pikainen päätös kuitenkin, koska vielä alkuviikosta Fernandez esitteli talliaan Long Beachin tilaisuudessa.

Toki tilanne on myös ymmärrettävä. Puhutaan, että autoja kyllä tulee tarpeeksi, mutta enpä itsekään ole varmoja vielä kyennyt laskemaan lähellekään 18:aa. Tuossa Autosportin jutussa oli vielä puhetta, että Rahal saattaisi myös seurata Fernandezia IRL:ään, joka kyllä viimeistään olisi aikamoinen isku koko sarjalle. Itse olen aina ollut sarjan ystävä ja mielelläni näkisin mitä uusi järjestäjä saa aikaan. Mutta pakkohan tässä on suhtauduttava koko ajan pessimistisemmin kun kauden alku lähestyy.
 

AMS82

Well-known member
Liittynyt
13.12.2002
Viestit
1641
Sijainti
Turku
Vähän erikoiselta alkaa kuulostaa, kun kaiken piti olla CART kauden osalta jo paremmalla tolalla. Onko nykyisessä tilanteessa tuo vaihto IRL:ään tosiaan niin helppoa, että se onnistuu ihan tuosta vain, vaikka autokin on CART:a varten jo esitelty.
 

vmt

Well-known member
Liittynyt
31.1.2001
Viestit
177
Sijainti
Helsinki
AMS82 sanoi:
Vähän erikoiselta alkaa kuulostaa, kun kaiken piti olla CART kauden osalta jo paremmalla tolalla. Onko nykyisessä tilanteessa tuo vaihto IRL:ään tosiaan niin helppoa, että se onnistuu ihan tuosta vain, vaikka autokin on CART:a varten jo esitelty.
On toki hieman erikoista tehdä moinen siirto näinkin yllättäen. Osa talleista on vielä neuvotteluissa kuskien kanssa, eikä sopimuksia vielä ole julkaistu, mikä tietysti on myös ymmärrettävää, koska sarjan jatko ylipäätään vasta hiljakkoin varmistui. Harvempi kuitenkaan halusi tehdä sopimuksia ennen kun tiesi mitä sarjalle tapahtuu. Niinpä on siis ymmärrettävää, että noita varmaa 18:aa kuljettajaa ei vielä ole tiedossa. Arvailujen ja esitettyjen nimien perusteella sen verran kuitenkin olisi löytymässä. Tässä mielessä Fernandez teki mielestäni ehkä hieman hätiköidynkin ratkaisun, koska hän osaltaan vaikuttaa nyt siihen, että 18 autoa on hankalampi saada. Määrä kun todennäköisesti tulisi olemaan juuri tuo 18 kuin ainakaan paljoa sen yli.

Mutta toki emme täällä tiedä tilanteesta juurikaan mitään. Ainoastaan sen mitä nyt harvassa uutisia tulee. Tietysti Fernandezilla on paremmat tiedot ja hän on pyrkinyt selvittämään sarjan tilannetta, eikä siis ilmeisesti saanut vakuutta, että autoja saataisiin tarpeeksi mukaan.

Mitä tuohon IRL:ään siirtymisen helppouteen tulee, niin Fernandezillahan on ollut jo yhden auton IRL-projekti Aguri Suzukin kanssa. Eli siirtyminen ei siinä mielessä ole niin vaikeaa kuin mitä se olisi muuten. Helppoa se ei toki silti ole, mutta Fernandez aikoo ajaa jo seuraavassa kilpailussa. Samaten myös Rahal pyörittää yhden auton IRL-tallia, joten myöskään heidän siirtymisensä kokonaan IRL:ään ei olisi tässä mielessä ongelma. Crash.netissä epäiltiin myös Newman-Haasin mahdollisesti harkitsevan asiaa. Heidän osalta siirtyminen ei ehkä kuitenkaan voisi tapahtua niin pian, koska heillä ei ole toimintaa IRL:n puolella. Viime vuoden puolella talli kyllä testasi IRL-autoa. Edellytykset siirtymiseen ja menestykseen IRL:ssä heillä toki on erinomaiset. Täytyy nyt kuitenkin vielä elätellä toivoa, että Fernandez oli ainoa siirtyjä...
 

Marko-Irwin

Well-known member
Liittynyt
14.10.2003
Viestit
75
Sijainti
Turku
"Sitä ei voi tappaa mikä on jo teknisesti kuollut" sanoi Tony George ja taisi valitettavasti olla oikeassa... Tilannetta ehkä kuitenkin pelastaa Paul Newmanin kommentti että hänen tiiminsä siirtyy IRL-sarjaan vain hänen kuolleen ruumiinsa yli! Ai niin ja Danica Patrick saattaa saada paikan jo täksi vuodeksi Cart-sarjaan kiitos Team Rahalin, ainakin Patrick testaa autoa Sebringilla tämän kuun 26 päivä. Ja ilmeisesti Patrick Carpentier havittelee Walker Racingin paikkaa. Mutta kuka tulee Forsythelle kolmanneksi kuskiksi? Carpentier, Salo, Valiante vai kenties joku muu??
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Rahalin talli siirtyi IRL:ään. Ilmeisesti syynä oli Tony Gerogen maksama kannustinraha, n. 6 miljoonaa dollaria.

Jourdain jää tavallaan nyt tyhjän päälle, mutta sponsori on halukas jatkamaan CART:ssa.
 

Sam.S.Walken

alias SSW
Liittynyt
8.12.2000
Viestit
2414
Sijainti
Espoo, Suomi
E. Tuhero sanoi:
Eiköhä Salo vielä pitkään harkittuaan tee oman päätöksen ja kieltäytyy kaikista tarjolla olevista huipputiimeistä, jotta jää paremmin aikaa perheelleen... ja mahdollisuus siirtyä kiinnostavampiin kilpaluokkiin. Näinhän on tapana ollut...
näinpä se on tainnut olla:thumbup:
 

RK-62

Porno-Erkki-wannabe
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
14922
Sijainti
Kni
Herdez Competition Adds Ryan Hunter-Reay to 2004 Champ Car Line-Up
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Mika Salo Super 2000 - luokkaan
[21.3.2004,11:32:49][Sportti.com][55515]


CART-sarjassa vaille tallipaikkaa jäänyt Mika Salo nähdään tänä vuonna tositoimissa koppiautoissa hänen sovittuaan ajamisesta kahdessa Super 2000 - sarjan kilpailussa Hämeenlinnan AHavenistolla. Kotimaisen rata-autoilun pääluokka Super 2000 - luokka on Sport 2000:n perillinen. Salon kilpailukalustona on Audin A4 - auto.

Toimitus / Sportti.com
 

E. Tuhero

Well-known member
Liittynyt
30.10.2000
Viestit
1911
Sijainti
Tampere
Tässä on kyse siitä että Salo havaitsi Super2000 -luokan tasokkaammaksi ja haastavammaksi kuin helpon mestaruuden CART-sarjassa ja tämä oli jälleen Salon oma päätös jota ei voinut jättää käyttämättä...
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Justin Wilson ajaa Conquest Racinginlla ensi kaudella. Näin kertoo Autosport.

Firmanin voi sitten unohtaa CART-kuvioista, sillä Ralph teki sopimuksen Gabordin kanssa Formula Nissaneihin.
 
Viimeksi muokattu:

vmt

Well-known member
Liittynyt
31.1.2001
Viestit
177
Sijainti
Helsinki
Hyvä, että Wilson sai paikan. Myöskin Forsythe ilmoitti sittenkin ajattavansa kolmatta autoa Carpentierille, mikä myöskin oli hyvä asia. Ilmeisesti asiat alkavat nyt järjestyä. Vielä Michel Jourdainille pitäisi löytyä paikka. Huhujahan on ollut Newman-Haasin kolmannesta autosta.

Paikkoja on vielä kuitenkin auki. Conquest Racingin pitäisi ajattaa toistakin autoa kuten myös Dale Coynen kahta autoa. Lisäksi Fittipaldilla ja Walker Racingillä pitäisi olla ainakin yksi paikka auki. Joten kyllä se minimi 18 kuljettajaa ilmeisesti pitäisi löytyä.
 
Ylös