Entisten F1-kuljettajien kuulumisia nykyään

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Eikös hän ruumisautoa aja isänsä hautausfirmassa.
Fox Mulderina X-filesin kymppi kaudessa. ;) No ei vaan tottapa tuo. Viimeiset muistikuvat itselläni on kun hän ajoi muutaman kauden DTM:ää. Sitten ei ole kuulunut/seurannut.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Nostetaan tämäkin toikki unohduksen suosta.

Jody Scheckterillä on tänä vuonna tietenkin ollut ensimmäistä kertaa aikoihin aika paljonkin formula-aiheista julkisuutta kun on ollut 40-vuotisjuhlat tietenkin oman, Etelä-Afrikan ja toistaiseksi ainoan Afrikan mantereen maailmanmestaruudenkin osalta.

Monipuolinen mies on ollutkin monessa jutussa.

Ikävämpänä puolena viime kuussa menehtyi juurikin Kimi Räikkösen 40-vuotispäivänä 21-vuotias ja aiemmin niin sairauksista kun valitettavasti osin sairauksista tai ilman niitäkin johtuvana olleista alkoholin ja huumeiden tuhoisasta riippuvuudesta kärsinyt ja niistä toki myös oman sairautensa ja epilepsiankin takia irti pyrkinyt tytär Ila.:(

Siten viime kuukausi onkin ollut surullista aikaa Jodylle.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Nuoremman polven entisistä F1-kuskeista puhuen tavallaan näillä näkymin Aasian Le Mans-sarjaa ajava Roberto Merhikin täyttää tänään 29 vuotta.

Eilen olisi eläessään täyttänyt Ayrton Sennakin jo 60 vuotta kun 21.3.1960 oli syntynyt.

Huomenna täyttääkin entinen F1-kuljettaja ja nykyisin osa-aikainen kuljettajatallipäällikkö Brasilian Stock Car-sarjassa ja silloin tällöin ihan normaalina kuljettajana Yhdysvaltain Grand Am-sarjassa ajava brasilialainen eli Ricardo Zonta jo 44 vuotta ja oman uransa ensimmäisen kisan aikaan ja välillä sen jälkeenkin aikansa nuorin suurisuu Espanjasta eli Jaime Alguersuari uransa lopettaneena lähinnä musiikkiviihdetaiteilustaan näinä vuosina tunnettuna 30 vuotta.

Tänä vuonna täyttää jo Damon Hillkin 60 vuotta ennen pitkää.

Muina kuulumisina aiemmin tämän vuoden puolella Japanissa entiset F1-kuljettajat Satoru Nakajima ja Aguri Suzuki ajoivat jälleen aika paljonkin omia vanhempia formulamallejaan kun ei taida sittenkään aina välillä uriensa aikana ajohommien osalta yllättävänkin vähissä niitä sinällään pitäen ajokärpänen heitä rauhaan jättää.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu
Mitäs Damon Hill muuten puuhailee nykyään? Onko millään tavalla moottoriurheilussa enää mukana? Vai viettääkö leppoisia eläkepäiviä. Julkisuudessa ei miestä ainakaan ole viime vuosina enää pahemmin näkynyt.
 

Funktio

Well-known member
Liittynyt
23.2.2001
Viestit
315
Sijainti
Sonkajärvi
Mitäs Damon Hill muuten puuhailee nykyään? Onko millään tavalla moottoriurheilussa enää mukana? Vai viettääkö leppoisia eläkepäiviä. Julkisuudessa ei miestä ainakaan ole viime vuosina enää pahemmin näkynyt.
Ollut aktiivisesti kommentaattorina Sky Sportilla
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9335
Damon oli myös useamman vuoden British Racing Drivers Clubin puheenjohtajana. Nyt samassa tehtävässä on sitten David Coulthard.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tämän hetkin vanhin elossa oleva F1-kuljettaja yleensäkään lajissa jotenkin edes ajaneena on eilen 100 vuotta täyttänyt Kenneth 'Ken' McAlpine.

Hän syntyi 21.9.1920.

McAlpine ajoi vuosina 1952, 1953 ja 1955 Connaughtilla.

Ja on siten yhtä ymmärrettävästi näiden vuosien viimeinen elossa oleva kuljettaja.

McAlpine on toinen 100-vuotiaaksi elänyt selkeämmän F1-ajan kuljettaja kun ensimmäinen sellaisenaan oli Paul Pietsch.

Andre Guelfin menehdyttyä neljä vuotta sitten on McAlpine ollut vanhin elossa oleva F1-ajan kuljettaja.

Eikä montaa yli 100-vuotiaaksi elänyttä kuljettajaa ole ollut kaikkiaan muutenkaan.

Tosin mikäli Formula A:n ajan ja etenkin Grand Prix-ajan kuljettajat laskee niin vanhempiakin on ollut tai jopa vieläkin on yhä keskuudessamme.

Ciro Basadonna eli 103-vuotiaaksi, Louis Gerard eli 101-vuotiaaksi ja Manoel de Oliveira eli 106-vuotiaaksi.

Näistä Basadonna oli myös vanhimmaksi elänyt rallikisojen voittaja epävirallisten EM-aikojen tai virallisten EM-aikojen rallien ajalta.

Basadonna oli Louis Chironin Monte Carlon rallin vuoden 1954 oheisvoittaja ja vuoden 1958 Akropolis-rallin oheisvoittaja itse Luigi Villoresin kanssa.

Myös muutamia muitakin yli 100-vuotiaaksi eläneitä Grand Prix-ajan ajajia on ollut kuten Mercedes-Benzin Ernst Jakob Henne toki myöhemmin tunnettuna BMW:n urheiluautoajajana ja ennen Grand Prix-aikaa moottoripyörien puolelta, Yutaka Katayama Datsun Z-mallin ajajakehittäjänä ennen pitkää elämänsä aikana, Eiji Toyoda nimenomaan ennen pitkää kaikkien aikojen merkittävimpänä Toyota-pomona elämänsä aikana ja naiskuljettaja Elly Beinhorn Auto Unionin ajajana.

Vanhin millään tavalla elossa oleva kuljettaja aivan kaiken eli F1:n, Formula A:n ja Grand Prix-ajan kuljettajat laskien on toivon mukaan 15.10 tänä vuonna 105 vuotta täyttävä Unkarin Ernö Festetics.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Missä se "Saksan toinen kova" Frentzen??
On ollut edesmenneen isänsä hautausfirman päällikkö sellaisenaan, mutta muutoin muun muassa vetänyt sähköinsinöörifirmaa, aurinkoenergiahankkeita ja myös yleisesti ottaen ollut vahva sähköautoilun edistämisyrittäjä tai vaikuttaja.

Teslan omistajana on ollut myös Teslan järjestämissä tilaisuuksissa puhujana pitkälti vain Saksassa.

Hyvin harvoin on viime vuosina sellaisenaan kilpaillut ja on myös lähtökohtaisesti lopettanut, muistaakseni 50-vuotisjuhliensa kunniaksi kolme vuotta sitten lopullisesti kokonaan ajajauransakin.

Joskin pienenä poikkeuksena sääntöön on ajanut erittäin rajattuja testejä yksittäistapausten muodossa sähköurheiluautojen ja sähköformuloiden eli Formula E:n parissa oikeastaan aivan viime vuosiin asti.

Hänhän taisi olla myös aivan ensimmäinen Formula E:llä mitenkään ajanut kuljettaja kun koko luokka saatiin käyntiin.

Viimeinen vähän isompi kisayritys ja silläkin kertaa kieltäytyminen oli vuoden 2016 Paul Ricardin urheiluautojen E-kisatapahtuma pientä näytösajoa huomioimatta.

Kiireinen mies, mutta erittäinkin sinut itsensä kanssa kaikkiaan uran aikaista ja jopa muun moottoriurheilu-uran aikaista painetta ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
970
Odotin Frentzeniltä melkein MM-titteliä 1997..kausi 1999 oli Frentzeniltä se paras.Kykyjä oli..

Fisichellan epäonnistuminen Renaultilla ihmetytti..pidin rattimiehenä..tai ainakin nopeana..
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
970
Tästähän sais hyvän topikin tyyliin:"Pahimmat pettymyksesi mikä liityy F1:siin"
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Odotin Frentzeniltä melkein MM-titteliä 1997..kausi 1999 oli Frentzeniltä se paras.Kykyjä oli..

Fisichellan epäonnistuminen Renaultilla ihmetytti..pidin rattimiehenä..tai ainakin nopeana..
Parhaimmillaan oli kyllä ihan todella nopea.

Nimellisesti Fisichella toki ajoi hieman ivallisesti uransa parhaimmat vuodet juurikin Renaultilla kun tuli voittojakin sinänsä enemmän.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tsekin näinä päivinä ainoan F1-kujettajan tähän mennessä eli Tomas Engen osalta sanottuna hän on elellyt varsin raskasta aikaa.

Ei vain ainoastaan aikaisempien huumetuomioidensa tai muun lehtikohujen takia vaan myös isänsä menehtymisenkin vuoksi.

Tomasin isä tietysti oli Bretislav 'Breti' Enge.

'Breti' ehti täyttää 70 vuotta tänä vuonna ennen yllähtävää menehtymistä kaksi viikkoa sitten varhain aamulla 14.9.

'Breti' oli yksi Tsekkoslovakian ajan hienoimpia kuskeja jolle olisi voinut olla myös tilaisuutta päästä F1:siin, mutta F1 muuna kuin enintään TV-urheiluna ja ei ihan aina siinäkään ollut nk. Itäblokissa kovassa huudossa.

'Breti' sai tosin Tsekkoslovakian vapaampien poliittisten tuulien myötä ajaa kuitenkin kilpailijoihin nähden erittäin pienellä rahoituksella Euroopan Vakioautosarjan kisoja eli toisin sanoen ETCC-sarjaa mahdollisine edeltäjineen 1970-luvun lopulta noin vuoteen 1985 asti melko aktiivisesti ja satunnaisesti sen jälkeenkin vielä 1980-luvun lopussa ennen kuin lopetti uransa.

Pitkälti poikansa Tomasin uran nimissä.

Mikäli F1-ura olisi ikinä toteutunut ja varsinkin Itäblokin ensimmäinen Grand Prix Tsekkoslovakian Brnon lähinnä moottoripyöräilystä tutulla radalla niin siellä olisi varmaankin sitten nähty noin vuonna 1986 isä-Enge ajamassa.

'Breti' Engen lisäksi ainakin toinen melko lahjakas ehdokas F1:siin olisi ollut isä-Engen monikertainen tallikaveri muun moottoriurheilun puolelta eli Zdenek Vojtech.

'Breti' ajoi vakioautojen ja Itäblokin formuloiden lisäksi myös rajoitetusti rallejakin tietenkin lähinnä Itäblokin maissa.

Parhaimmillaan toki 'Breti' ja Zdenek saivat ajaa myös ihan länsimaisissa tiimeissäkin, mutta siihen mennessä kyllä ura oli jo vahvasti loppupuolella.

Länsimaisten tiimien näyttöajoissakin tuli yleensä ainakin ikään nähden hyviä tuloksia isä-Engeltä.

Levätköön rauhassa ja toivon mukaan Tomas saisi itsestään otteen parempaan suuntaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Tänä päivänä Belfastin Tiikeri eli John Watson varsin verrattomana rattimiehenä ja kommentaattorina täyttää tänään 75 vuotta!

Onnittelut merkkipäivästä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Viime aikoina ja vuosina Carlos 'Lole' Reutemann on viettänyt hiljaiseloa tietyin ehdoin, mutta myös voinut huonosti.

Ihan viime päivinä jo melko pitkään ollut huono yleisterveydentila otti askeleen kohti pahempaa.

Sisäelimiin kohdistunut äkkinäinen verenvuoto aiheutti 6.5 tänä vuonna teho-osastoreissun josta mies toivottavasti toipuu ennalleen.

Koronaakin epäiltiin, mutta toisaalta 'Lolella' on ollut aiemminkin sisäelinongelmia jolloin se ei ilman todella vankkoja muita todisteita ole todennäköistä.

Ikääkin alkaa olla kun ensi vuonna olisi jo 80 vuotta.

Argentiinan tai yleensäkin espanjankielisen lehdistön mukaan tilanne on ollut vakava, mutta vakaa.

Kuitenkin pienenä erona Cora-tyttären sanoin 'Lolen' terveydentila on edelleen kriittinen, mutta ei enää niin paha kuin aiemmin.

Toivottavasti 'Gobernador' selviäisi tämänkin haaverin yli!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
10 päivää aikaisemmin 4.5.2021 menehtyi F1-sarjan alkuvuosien ajoilta toiseksi vanhin elossa ollut kuljettaja eli Leslie 'Les' Marr.

Herra Marr olisi 3 kuukauden ja 10 päivän kuluttua täyttänyt 99 vuotta ilman menehtymistä 98-vuotiaana.

Hän oli syntynyt 14.8.1922 Durhamissa Englannissa.

Aliparoni Marr (Paronettikin kelpaa kun Marrin suvun miehet olivat brittien pienempiä aatelismiehiä.) oli myös Toisen Maailmansodan veteraani, kuvataiteilija, maalari ja arkkitehti elämänsä aikana.

Nuo muut urat ja etenkin kuvataide meni kilpa-autoilun edelle osin vahvasti.

Yksityisellä, itse hankitulla entisellä Connaught-tallin autolla Marr ajoi Silverstonessa 1954 13:ksi ja Aintreessa 1955 keskeytti.

Muutoin tosiaan kilpa-autoilu jäi lyhyeksi miehen uralla F1:siä mainitsematta enempää.

Tosin mies suunnitteli välillä F1-aiheisia maalauksia ja vuonna 1955 voitti yhden ulkopuolisen MM-kilvan kilpailun eli Cornwallin Grand Prixin.

Nyt Marrin menehtymisen jälkeen vanhimmat elossa olevat kuljettajat ovat tänä vuonna 96 vuotta täyttävät Paul Goldsmith ja Hermano Joao 'Nano' da Silva Ramos.

Näistä Goldsmith on viimeinen elossa oleva Indy 500:n F1-ajan pistemies ja palkintomies vuoden 1959 ja vuoden 1960 Indy 500:sta ja 'Nano' da Silva Ramos on viimeinen elossa oleva Monacon Grand Prixin 1956 pistemies.

Vanhin edelleen elossa oleva F1-kuljettaja on Kenneth 'Ken' McAlpine tänä vuonna 101 vuotta täyttävänä.

Tietenkin unohtamatta vielä erittäin harvoja Formula A:n eli F1:n edeltäjäsarjan elossa olevia kuljettajia ja kaiketi vain yhtä Grand Prix-sarjan aikakauden kuljettajaa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Näinä päivinä vähän aiemmin Carlos Reutemann pääsi tosiaan sairaalasta poiskin kun oli kärsinyt sisäelinongelmista.

Puhkuisuuden lisäksi 'Lole' tai myös kiitos politiikan 'Gobernador' on taistellut maksasyöpääkin vastaan ajoittain vuodesta 2017 saakka.

Se jäi aiemmin mainitsematta joten pahoittelut siitä.

Hyvä juttu kuitenkin hänen selviämisensä kun mieskin yhdessä kuvassa paistatteli päivää lehteäkin lukien tujussa kunnossa ikäisekseen kuten pitää!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vic Elford eli 'Quick Vic' tosiaan entisenä F1:n kisakuskina, F1:n Course Carin kuskina, rallikisojen, Urheiluautojen MM:n, Le Mansin 24:n Tunnin Ajon voittajana ja Can-Am-sarjan ajan tunnettu kuljettaja täyttää tänään 86 vuotta.

Pitkä on ollut ura ja elämäkin. Toivon mukaan vuosia vielä riittää terveysongelmien ikävyydestä riippumatta.
 
Ylös